Uutinen -

​Viisi vinkkiä aloittavalle yrittäjälle

Yrittäjätaipaleen alussa on paljon mietittävää ja selvitettävää. Poimimme avuksesi viisi keskeistä onnistumisen avainta. Muistathan myös, että Säästöpankki auttaa sinua mielellään kaikissa yrittämisen kysymyksissä!

1) Kun teet laskelmia, ole realistinen. Muista laskea myös itsellesi sen tasoinen korvaus, että oma talous pyörii. Yrityksen kulujen ja verojen jälkeen tulee viivan alle jäädä vielä lainojen lyhennykset ja korot kattava summa. Liian velkavetoisesti aloitettu yritystoiminta aiheuttaa helposti kassakriisin, eli rahat yksinkertaisesti loppuvat. Se saattaa lamaannuttaa hyvänkin idea. Varaudu siihen, että omaa rahallista panosta tullaan todennäköisesti tarvitsemaan.

2) Mieti, miten oma talous pyörii, jos yritystoiminnasta ei vielä alkumetreillä saisi tuloa itselleen. Millaisia ovat perheen muut tulot? Onko perheen lainoihin mahdollista saada esimerkiksi lyhennysvapaata? Muista pitää erillään omat ja firman rahat.

3) Liikeideasi tulee luoda arvoa asiakkaalle. Ei riitä, että idea on omasta mielestä hyvä, vaan sitä täytyy tarkastella kriittisesti. Mieti esimerkiksi, säästääkö tuote/palvelu rahaa tai aikaa esimerkiksi jollain uudella toimintamallilla. Onko tuote ehkä laadukkaampi kuin markkinoilla oleva, vai sopiiko se jotenkin erityisen hyvin ajan henkeen? Hinta on hyvä kilpailuvaltti, mutta ainoana kilpailutekijänä se on yleensä hieman lyhytkatseista. Muista, että ideoita on maailma täynnä, mutta käytännön toteutus ratkaisee. Hyvin suunniteltu ei ole vielä ollenkaan tehty!

4) Oletko harkinnut jo olemassa olevan yrityksen ostamista? Yrityksen jatkamisessa on tutkitusti suurempi onnistumisen mahdollisuus kuin uuden yrityksen perustamisessa. Jos päädyt ostamaan yrityksen, on viisasta käyttää apuna asiantuntijaa, joka osaa sparrata kauppahinnan muodostamisessa. Yrityksen arvon määrittelyyn vaikuttavat monet asiat. Muista, että rahallinen panostaminen asiantuntija-apuun yrityskaupassa voi maksaa itsensä moninkertaisesti takaisin.

5) Viimeisenä, mutta ei ollenkaan vähäisimpänä: hanki ympärillesi sparraavia ja inspiroivia henkilöitä. Sellaisia voivat olla esimerkiksi yhtiökumppanit, pääomasijoittajat tai toiset yrittäjät, joilla on näkemystä ja kokemusta liike-elämästä.

Asiantuntijana toimi yritysrahoituspäällikkö Maija Koivunen.

Aiheet

  • Talous, rahoitus

Kategoriat

  • yrittäjä

Yhteyshenkilöt

Reetta Tuomala

Lehdistön yhteyshenkilö vt. markkinointi- ja viestintäjohtaja +358 40 571 8788

Jukka Rantanen

Lehdistön yhteyshenkilö Toimitusjohtaja Sp-Koti Oy 050 341 1391

Liittyvä sisältö