Ohita

Uutisarkisto

  • Saint-Gobain: 350 vuotta, 350 syytä uskoa tulevaisuuteen

    Saint-Gobain: 350 vuotta, 350 syytä uskoa tulevaisuuteen

    Tänä vuonna Saint-Gobain juhlii 350-juhlavuottaan. Kyseessä on suuri juhla, jonka konserni haluaa huomioida kertomalla yrityksen pitkästä historiasta ja tulevaisuuden visioista. Vuonna 2015 järjestetään monia erilaisia tapahtumia ympäri maailman. Juhlallisuudet alkoivat Shanghaissa 9. tammikuuta ja ne päätetään lokakuussa Pariisissa.

  • Tehokkaampi kovametallisten sahanterien teroitushionta

    Tehokkaampi kovametallisten sahanterien teroitushionta

    Winter lanseeraa uuden valikoiman hiomalaikkoja kovametallisten sahanterien teroitushiontaan. Valmistajan mukaan uusien Tiger II+ ja Tiger IIL laikkojen käyttöikä on pidempi ja niillä saadaan aikaan hienompi pinta.

  • Vähemmän jälkiä uudella nailonista valmistetulla hiomanauhalla

    Vähemmän jälkiä uudella nailonista valmistetulla hiomanauhalla

    Nailonista valmistettua nauhaa käytetään metallipinnan työstöön. Usein ongelmana ovat nauhojen jättämät jäljet, jotka aiheuttavat aikaavievää uudelleentyöstöä. Norton lanseeraa sarjan uudenlaisia Rapid Prep -nauhoja, jotka eivät valmistajan mukaan jätä jälkiä.

  • Uusi suojamuovi auton maalaukseen

    Uusi suojamuovi auton maalaukseen

    Norton on laajentanut suojamuovivalikoimaansa uudella Plastifilm Ultra -suojamuovilla, joka ei jätä jälkiä kosteita koreja peitettäessä.

  • Uusi märkähiomapaperi profiloiduille pinnoille

    Uusi märkähiomapaperi profiloiduille pinnoille

    Norton lanseeraa uuden märkähiomapaperin, jonka on joustava ja taipuisa ja sopii siten hyvin profiloiduille pinnoille. Valmistajan mukaan uuden T100 hiomapaperin aineenpoisto on hyvä ja sillä aikaansaadaan hieno pinta.

  • Uusi joustava hiomanauha profiloiduille yksityiskohdille

    Uusi joustava hiomanauha profiloiduille yksityiskohdille

    Norton lanseeraa uuden hiomanauhan, joka on erittäin joustava ja siten sopiva profiloitujen yksityiskohtien käsivaraiseen hiontaan. Valmistajan mukaan uusi hiomanauha Norton R946 kestää lisäksi erittäin hyvin kulutusta ja hionta sillä on nopeaa.

  • Tehokkaampaa hiontaa uusilla kalvollisilla laikoilla

    Tehokkaampaa hiontaa uusilla kalvollisilla laikoilla

    Norton lanseeraa uuden valikoiman hiomalaikkoja, joiden selkämateriaali on muovikalvoa. Uudet Pro Film Q275 –laikat kestävät kulutusta ja niiden aineenpoistokyky on parempi kuin perinteisillä laikoilla.

  • Nopeampi jälkien poisto varrellisista työkaluista

    Nopeampi jälkien poisto varrellisista työkaluista

    WINTER lanseeraa uuden kiillotuslaikan varrellisille työkaluille, kuten esimerkiksi porille ja jyrsimille. Uuden FlutePolishin kerrotaan lyhentävän jälkien poistoon käytettävää aikaa.

  • Helpompaa pinnan työstöä uusilla laikoilla ja tukilaikoilla

    Helpompaa pinnan työstöä uusilla laikoilla ja tukilaikoilla

    Nortonin pinnankäsittelylaikka Rapid Prep lanseerataan nyt irroitettavalla keskiöllä, jonka ansiosta samaa laikkaa voidaan käyttää joko keskiruuvillisella tai tarrakiinnitteisellä tukilaikalla. Lisäksi lanseerataan uusi tukilaikka, jossa on tarra ja keskitappi, jotka takaavat laikan helpomman kiinnityksen ja alhaisemman tärinätason.

  • Uudet katkaisulaikat valimoille

    Uudet katkaisulaikat valimoille

    Norton lanseraa sarjan uusia katkaisulaikkoja, jotka on tarkoitettu käytettäväksi erityisesti valimoilla. Uudet katkaisulaikat on rakennettu aivan uudenlaisella FoundryX-sideainejärjestelmällä, jolla on useita hyviä puolia.

Näytä lisää