Ohita
Fyysisellä aktiivisuudella on monia positiivisia vaikutuksia sekä kehon että mielenhyvinvointiin. ELIXIA on mukana valtakunnallisessa Suomi harrastaa -kampanjassa kannustamassa suomalaisia takaisin liikunnan pariin.
Fyysisellä aktiivisuudella on monia positiivisia vaikutuksia sekä kehon että mielenhyvinvointiin. ELIXIA on mukana valtakunnallisessa Suomi harrastaa -kampanjassa kannustamassa suomalaisia takaisin liikunnan pariin.

Tiedote -

ELIXIA mukana Suomi harrastaa -kampanjassa

Valtakunnallinen valtioneuvoston, alueiden, järjestöjen ja harrastusseurojen toteuttama Suomi harrastaa -kampanja on käynnissä 27.8–31.10.2021. Kampanjan tavoitteena on saada suomalaiset palaamaan liikuntaharrastusten pariin sekä lisätä turvallisuuden tunnetta pitkään tauolla olleita harrastuksia ja muita hyvinvointia lisääviä kodin ulkopuolella tapahtuvia aktiviteetteja kohtaan. ELIXIA on mukana Suomi harrastaa -kampanjassa lisäämässä tietoutta liikunnan hyödyistä sekä kehon että mielen hyvinvointiin.

- Suomalaisten liikkuminen on vähentynyt radikaalisti pandemian aikana ja vain murto-osa aikuisväestöstä liikkuu suositusten mukaisesti. Nyt on ensisijaisen tärkeää palata liikkumaan oman lajin pariin tai löytää uusi harrastus. Suomi harrastaa -kampanjan sanoma on erittäin ajankohtainen, sillä fyysinen aktiivisuus vaikuttaa positiivisesti mm. kehon toiminta- ja vastustuskykyyn sekä lievittää stressiä ja kohentaa mielialaa. Liikunnan kansanterveydelliset edut ovat kiistattoman korkeat, ja toivon että jokainen Suomen viranomainen ymmärtää tämän tulevaisuuden päätöksenteossa, kertoo Jussi Raita, ELIXIAn Country Manager.

    Pandemian aikana ELIXIA on panostanut terveysturvallisuuteen, ja hygieniarutiinit on järjestetty kulloinkin voimassa olevien rajoitusten mukaan. THL:n 6.9.2021 julkaiseman koronaviruksen riskipotentiaalitaulukon mukaan kuntokeskukset luokitellaan vähäisen riskin luokkaan sekä tartuntariskin että leviämispotentiaalin osalta. Poikkeusajan aikana ELIXIAn asiakastyytyväisyys on noussut, ja hygieniatoimet ovat saaneet paljon kiitosta aktiivisilta jäseniltä.

    - Asiakkaat ovat palaamassa takaisin harjoittelun rutiineihin, mutta tiedämme myös liikunnan aloittamisen vaikeuden. Jäsentemme auttaminen on meille ensisijaisen tärkeää, ja siksi panostamme korkealaatuisiin liikuntapalveluihin. Yhä useampi nauttii ohjatusta liikkumisesta, ja pelkästään pääkaupunkiseudun ELIXIA-keskuksissa on n. 1 000 ohjattua ryhmäliikuntatuntia viikossa. Myös Personal Training -palvelut ovat suosittuja. Suomi harrastaa -kampanjan myötä haluamme kannustaa ja inspiroida yhä useampia suomalaisia aktiiviseen ja terveelliseen elämäntapaan, Raita kertoo.

      Suomi harrastaa -kampanjan lisäksi valtakunnallista Liikuntapäivät-tapahtumaa vietetään syyskuussa. 23.-30.9.2021 välisenä aikana ELIXIA avaa 30 liikuntakeskuksen ovet ja tarjoaa ilmaisen tutustumistreenin uusille vierailijoille.

      Lisätietoja:

      Jussi Raita

      Country Manager

      jussi.raita@elixia.fi

      +358 44 594 4451

      Aiheet


      SATS ja ELIXIA yhdistyivät vuonna 2014 ja muodostivat johtavan kuntokeskusketjun, jonka visiona on vaikuttaa merkittävästi pohjoismaalaisten terveyteen ja elämänlaatuun.

      SATS- ja ELIXIA-kuntokeskukset tarjoavat modernia ja toiminnallista harjoittelua, personal trainingia ja ryhmäliikuntatunteja Suomen, Norjan, Ruotsin ja Tanskan suurimmissa kaupungeissa. Pyrimme myös auttamaan jäseniämme harjoittelemaan keskustemme ulkopuolella erilaisten digitaalisten työkalujen avulla. Olemme markkinoillamme aktiivisessa roolissa innovaatioiden kehittäjänä ja lanseeraamme jatkuvasti uusia liikuntamuotoja ja uusia digitaalisia työkaluja treenin tueksi.

      Yhteyshenkilöt

      Tina Brodal

      Tina Brodal

      Lehdistön yhteyshenkilö Nordic PR Manager +47 93844171

      We make people healthier and happier!

      SATS group, parent company of ELIXIA, is the leading provider of fitness and training services in the Nordics with 275 clubs in Norway, Sweden, Finland, and Denmark. We have 731 000 members and 9 500 employees who is committed to motivate as many people as possible to an active lifestyle.

      ELIXIA
      Kielotie 1-3
      01300 Vantaa
      Suomi
      Vieraile muissa uutishuoneissa