Akkutuotannon kasvu avain Euroopan energiaomavaraisuuden edistämiseen
SEB:n Sustainable Finance Outlook -raportin uusin numero keskittyy siihen, kuinka keskeinen rooli akkuenergian varastoinnilla on Euroopan energiakriisin ratkaisemisessa.
SEB:n Sustainable Finance Outlook -raportin uusin numero keskittyy siihen, kuinka keskeinen rooli akkuenergian varastoinnilla on Euroopan energiakriisin ratkaisemisessa.
Raportti korostaa, että yritysten siirtyminen kohti nettonollapäästöjä vaatii entistä joustavampia ja kustannustehokkaampia ratkaisuja, erityisesti tilanteessa, jossa poliittinen ja markkinaympäristö muuttuu nopeasti.
Elenia on ensimmäisenä pohjoismaisena yhtiönä julkaissut uuden eurooppalaisen EU Green Bond-standardin mukaisen vihreän rahoituksen viitekehyksen. Standardi on rahoitusmarkkinoiden edistyksellisin ja kunnianhimoisin viitekehys varojen kohdistuksessa, raportoinnin tarkkuudessa ja ulkopuolisessa varmennuksessa. SEB toimi kehyksen ainoana neuvonantajana.
SEB keräsi menestystä tuoreessa Prosperan asiakastyytyväisyystutkimuksessa, jossa selvitettiin pankkien neuvontapalveluita vastuullisuuteen liittyvissä kysymyksissä. Asiakkaat arvioivat SEB:n palvelun parhaaksi Suomen ja Pohjoismaiden lisäksi myös Ruotsissa. Suomessa SEB arvioitiin parhaaksi jo viidennen kerran peräkkäin.
Suomalainen teknologiayhtiö Collo on kerännyt uuden merkittävän viiden miljoonan euron kasvurahoituksen. Collo kehittää IoT-analysaattoreita teollisuuden nesteprosessien ohjaukseen ja optimointiin, minkä avulla elintarvike- ja juomateollisuuden yritykset voivat merkittävästi vähentää päästöjä, vedenkulutusta ja jätettä. Rahoituskierroksen yhtenä pääsijoittajina toimi SEB Greentech Venture Capital.
SEB keräsi menestystä tuoreessa Prosperan tutkimuksessa, jossa selvitettiin pankkien neuvontapalveluita vastuullisuuteen liittyvissä kysymyksissä. Asiakkaat arvioivat SEB:n palvelun parhaaksi Suomen ja Pohjoismaiden lisäksi myös Ruotsissa ja Tanskassa. Suomessa SEB arvioitiin parhaaksi jo neljännen kerran peräkkäin.
Vuosikymmenen alkupuolella tapahtuneen voimakkaan kasvun jälkeen sekä puhtaan energian investoinnit että kestävän kehityksen rahoitustoimet ovat tasaantumassa. Tämä kuvastaa siirtymävaiheen monien toisiinsa liittyvien osatekijöiden välisen koordinoinnin puutetta. Tarvitaan todennäköisesti lisää poliittista tukea, jotta moottorit saadaan käynnistettyä uudelleen.
UPM on julkaissut päivitetyn vihreän rahoituksen kehyksen. Viitekehys kuvastaa UPM:n Biofore-strategiaa ja integroi viimeisimmät markkinakäytännöt ja -standardit. SEB toimi neuvonantajana viitekehyksen valmistelussa.
SEB:n uusimmassa Green Bond -raportissa asiantuntijat korostavat sekä ilmastokriisin kasvavia taloudellisia kustannuksia että lisääntyviä todisteita nopeammasta siirtymisestä puhtaaseen energiajärjestelmään. Velkapuolella vihreät joukkovelkakirjalainat ovat kasvun saareke paineen alla olevilla kestävän rahoituksen markkinoilla.
SEB:n uusimmassa Green Bond -raportissa asiantuntijat toteavat, että puhtaan ja fossiilisen energian välinen investointikuilu kasvaa samalla kun energiankäyttäjien sähköistyminen leviää. Tämä tukee heidän odotustaan, että maailman fossiilisten polttoaineiden kulutus saavuttaa huippunsa vuonna 2023.
SEB toimi Stora Enson ainoana neuvonantajana yhtiön kehitettäessä uutta viitekehystä vihreälle ja kestävään kehitykseen liittyvälle rahoitukselle. Viitekehys perustuu metsäkonsernin kestävän kehityksen agendaan ja tavoitteisiin, jotka ohjaavat siirtymistä kohti kiertävää biotaloutta.
SEB keräsi menestystä tuoreessa Prosperan tutkimuksessa, jossa selvitettiin pankkien neuvontapalveluita vastuullisuuteen liittyvissä kysymyksissä. Asiakkaat arvioivat SEB:n palvelun parhaaksi Suomen ja Pohjoismaiden lisäksi myös Ruotsissa. Suomessa SEB arvioitiin parhaaksi kolmannen kerran peräkkäin.