Ohita
Kuva Marja Seppälä.
Kuva Marja Seppälä.

Blogikirjoitus -

​Lasten kanssa ulos

Perhearjessa on välillä haasteellista löytää aikaa ja innostusta ulkoiluun. Pyykkivuoret, kauppareissut ja kotihommat nielaisevat helposti aikaa, eikä ulkoilulle meinaa jäädä sijaa. Ruutuja tuijottavia perheenjäseniä on joskus vaikea tempaista innostumaan ulkoilusta. Mutta aina yhdessä ulkoilu palkitsee.

Olo piristyy ja pienen narinan jälkeen lapsetkin innostuvat yleensä touhuilemaan pihalla. Olemme mieheni kanssa sitkeästi viljelleet ulkoilukulttuuria aina kun mahdollista. Pyykkivuoret tai tekemättömät työt eivät lopu tekemällä, joten ulos lähteminen kannattaa. Yhdessä ulkoilu lisää hyvää mieltä ja virkistää oloa.

Lähiluonnosta löytyy monia mukavia ulkoilupaikkoja. Puistot ja niityt ovat retkikohteita, joissa voi keksiä monenlaista puuhailtavaa. Luupittelu eli suurennuslasilla tutkiminen on yksi meidän perheen suosikkipuuhista. Millaisia hyönteisiä voikaan nähdä sammaleen tai kivien pinnoilla suurennuslasin läpi. Tai miten taidokas on puun silmu ja lehtiruoto luupin läpi katsottuna!

Nyt kun keväinen luonto on parhaimmillaan, riittää ulkona paljon aistittavaa ja ihmeteltävää. Lapsenmielisyyttä kannattaa myös meidän aikuisten viljellä itsessämme: jäädä tutkimaan kuralätäkköä, tehdä puroja ja patoja virtaaviin vesiin, kerätä leskenlehtiä maljakkoon tai ehkä jopa taiteilla kuravellikakkuja. Pysähtyä haistelemaan, kuulostelemaan ja ihastelemaan kevään merkkejä todella läsnä ollen. Analysointia tai ”onko tämä nyt järkevää?” -ajattelua voi vähentää tietoisesti ja koettaa valita uteliaan mielentilan, jossa voi kohdata ja katsella asioita, kuin näkisi ne ensimmäisen kerran elämässään.

Lasten kanssa ulkoillessa voi myös keksiä monenlaisia leikkejä ja puuhia. Pihatyötkin sujuvat yhdessä, kun keksii lapselle omat työtehtävät ja antaa hauskan tittelin, esim. Haravointi-mestari tai Ojankaivuu-päällikkö. Pihamaalle voi myös ottaa vanhoja leivontakulhoja ja tehdä kevään aarteista leikkiruokaa pihan kahvilaan. Myös puutarhassa voi ottaa lapsille omia kasvatus- ja istutustehtäviä.

Koulujen ja päiväkotien pihat ovat niin ikään hyviä ulkoilupaikkoja, joita kannattaa hyödyntää. Pallo mukaan ja monenlaisia leikkejä syntyy varmasti. Usein myös muita leikkijöitä tai pelaajia alkaa kerääntyä mukaan, jos he näkevät hauskan pelin olevan käynnissä. Keppihevoset, pehmoeläimet ja polkupyörät ovat myös hyviä välineitä koulujen tai päiväkotien pihoille tehtäville taitoradoille.

Välillä on vaikeaa saada lapset innostumaan metsään lähtemisestä, mutta yleensä auttaa, että otetaan mukaan kaveri ja hyvät eväät. Nuotiotulella eväiden syömistä ja jutustelua ei voita mikään. Metsäpoluilla voi leikkiä myös parkouria, seuraa johtajaa tai maa-on-laavaa-tyyppisiä leikkejä. Isommat lapset kuvaavat mieluummin luontoa ja itseään.

Ruutulaitteiden lisääntyessä ulkoilusta innostuminen ja siihen innostaminen on tärkeää kaikille. Luonnossa oleilu tekee hyvää monin tavoin ja antaa vastapainoa yhä kasvavalle viriketulvalle. Nautitaan kesästä ja kärpäsistä.

Aiheet

Kategoriat

Yhteyshenkilöt

Anne Kuusisto

Anne Kuusisto

Lapsiperheasiantuntija Neuvokas perhe, Sydänliitto 040-5914222

Sydänterveyttä läpi elämän

Sydänliitto edistää suomalaisten terveyttä ja tukee sairastuneita. Toimimme monipuolisesti niin valtakunnallisesti kuin paikallisesti. Olemme noin 60 000 jäsenen sydänyhteisö, joka on järjestäytynyt 205 paikalliseen sydänyhdistykseen, 15 alueelliseen sydänpiiriin ja kolmeen valtakunnalliseen järjestöön (Sydänlapset ja -aikuiset ry, Sydän- ja keuhkosiirrokkaat SYKE ry ja Karpatiat ry).