Ohita

Aiheet: Kestävyys/CSR

  • TUI Group saa tunnustusta ilmastotyöstään – sertifioitujen hotellien kysyntä kasvaa

    TUI Group vahvistaa asemaansa vastuullisessa matkailussa. Sertifioituja hotelleja valitsevien asiakkaiden määrä on kasvanut noin 43 prosenttia kahdessa vuodessa, samalla kun konserni on jo neljättä kertaa CDP:n A-listalla ilmastotyönsä ansiosta.
    TUI esitteli keskeisiä saavutuksia vastuullisuustyössään Maailman ympäristöpäivän (5.6.) yhteydessä ja korostaa, että ilmastotoimet ja liiketoiminnan t

  • TUI aloittaa lomamatkojen ilmastokompensoinnin

    Toukokuun 1. päivästä alkaen TUI alkaa ilmastokompensoimaan kaikkien pohjoismaalaisten asiakkaidensa lennot oman lentoyhtiön koneilla ja majoittumisen omissa hotelleissa. TUI on ensimmäinen pohjoismainen suuri matkanjärjestäjä, joka alkaa ilmastokompensoida lomamatkoja. "Visioni on, että olemme ilmastoneutraaleja vuonna 2030", sanoo Alexander Huber, Managing Director of TUI in the Nordics