Ohita
INOn muraali Reykjavikissa Islannissa

Tiedote -

Kreikkalaistaiteilija INO toteuttaa Joensuuhun muraalin osana Upeart Festival 2019 -tapahtumaa

Suomen suurin julkisen tilan taidetapahtuma Upeart Festival 2019 tuo huippuluokan kansainvälistä taidetta elävöittämään Joensuun kaupunkikuvaa. Kreikkalainen taiteilija INO toteuttaa Joensuun Sepänkadulle näyttävän muraalin 4.-12.9. välisenä aikana. Neljättä kertaa järjestettävä Upeart Festival tuo tänä vuonna toistakymmentä pysyvää julkisen taiteen teosta yhdeksään kaupunkiin ympäri maata.

INO on kreikkalainen taiteilija, joka tunnetaan isoista muraaleistaan ympäri maailman. Graffititaustainen INO loi juurensa katutaiteen parissa ja opiskeli myöhemmin kuvataiteita Ateenassa. INOn taide tutkii sekä sosiaalisia että poliittisia teemoja. Hänen teoksilleen on ominaista harmaan eri sävyistä muodostuva väripaletti, jossa on ripaus vaaleansinistä. Inspiraationsa INO ammentaa niin ihmisluonteen kauneudesta kuin siitä löytyvästä rumuudesta.

Viime vuosien aikana INO on osallistunut lukuisiin taideprojekteihin ja näyttelyihin Euroopassa, Amerikassa ja Lähi-Idässä. Hän on työskennellyt merkittävien kulttuuritoimijoiden ohella myös isoille globaaleille brändeille kuten National Geographic, Nike, Billabong, Converse ja The Coca Cola Company.

INO työstää Joensuuhun syntyvää teostaan 4.-12.9. välisenä aikana osoitteessa Sepänkatu 15. Joensuun teoksen toteuttamisessa ovat mukana Upeart, Joensuun Elli, Pintaväri, Tikkurila ja Renta Oy.

Upeart Festival 2019 tuo syyskuun aikana julkisia taideteoksia yhdeksään kaupunkiin ympäri maata. Joensuun lisäksi hankkeita on käynnistynyt Mikkelissä ja Espoossa. Festivaalikaupungit taiteilijoineen julkistetaan vaiheittain.

Lisätiedot ja taiteilijoiden haastattelupyynnöt:
Upeart
puh. +358 50 468 6521
press (at) upeart com

Seuraa Upeart Festivalia:
Facebook: http://www.facebook.com/upeart
Instagram: http://www.instagram.com/upeart
Twitter: http://www.twitter.com/upeartfinland
Nettisivu: http://www.upeart.com
Newsdesk: https://www.mynewsdesk.com/fi/upeart

Upeart Festival on Suomen suurin julkisen tilan taidetapahtuma. Neljättä kertaa järjestettävä kaupunkitaidefestivaali tuo vuonna 2019 toistakymmentä pysyvää julkisen taiteen teosta yhdeksään kaupunkiin. Huippuluokan taiteilijoita ja heidän teoksiaan poikkeuksellisen laajasti esittelevä Upeart-festivaali on jo ensimmäisinä vuosinaan vakiinnuttanut asemansa kansainvälisesti kiinnostavimpien kaupunkitaidetapahtumien joukossa. Festivaalin taustalla on julkisen taiteen kehittämishankkeita koordinoiva Upeart-taidekollektiivi yhteistyökumppaneineen.

Linkit

Aiheet

Kategoriat

Alueet

Yhteyshenkilöt

  • Kreikkalaistaiteilija INO toteuttaa Joensuuhun muraalin osana Upeart Festival 2019 -tapahtumaa
    Lisenssi:
    Käyttö mediassa
    Tiedoston tallennusmuoto:
    .pdf
    Lataa

Liittyvä sisältö

  • Upeart Festival 2019 tuo Mikkeliin näyttävän muraalin kahden taiteilijan voimin

    Mikkeliin maalataan syyskuussa näyttävä muraali osana Suomen suurinta julkisen tilan taidetapahtumaa, Upeart Festivalia. Neljättä kertaa järjestettävä taidetapahtuma tuo tänä vuonna toistakymmentä pysyvää julkisen taiteen teosta yhdeksään kaupunkiin ympäri maata. Mikkelin Vesitorninkadulle syntyvän teoksen toteuttavat taiteilijat Anetta Lukjanova ja Taneli Stenberg.

  • Tampereelle uusi muraali meksikolaisen Paola Delfinin maalaamana

    Meksikolainen taiteilija Paola Delfin maalaa muraalin Tampereelle osana Upeart Festival 2019 -ohjelmistoa. Kaukajärven kaupunginosaan syntyvä teos maalataan 15.-25.9. välisenä aikana SATOn asuinkerrostalon julkisivuun, osoitteeseen Saarenvainionkatu 9. Upeart Festival 2019 tuo tänä vuonna taiteen osaksi julkista tilaa yhdeksässä kaupungissa ympäri maata.