Press release -

Joulupukki saapuu koteihin tänäkin vuonna – Etätapaaminen sulattaa niin lasten kuin aikuistenkin sydämet

Joulu tulee tänäkin vuonna ja Joulupukin Kammarissa on puuhattu ahkerasti etäyhteyksiä Joulupukin ja maailman ihmisten välille. Monet lapset ja lapsenmieliset odottavat herkeämättä joulua ja sitä tärkeää hetkeä, Joulupukin tapaamista.

Santa claus video call santa claus office Rovaniemi Lapland Finland

”Ihan niin kuin täällä meillä vieraillessa, myös puheluissa aikuisillakin on usein tunteet vahvasti mukana. Moni palaa Joulupukin kanssa jutellessaan lapsuuden jouluihin tai haaveisiin tavata, se ihan oikea Joulupukki. Etenkin tänä jouluna korostuu kaipuu lapsuuden huolettomiin jouluihin. Sellaista tunnelmaa haluaa moni nyt luoda myös omille lapsilleen tai yhteisölle, jossa on esimerkiksi töissä. Joulupukki on oikein mielissään, että tontut ovat keksineet tällaisen näppärän yhteydenpitotavan. Hyvien etäkokousvälineiden ansiosta joulun ja Lapin taika välittyy aidosti suoraan täältä Joulupukin Kammarista jokaiseen kotiin ja yhteisöön.”, kertoo Joulupukin Kammarin päätonttu Minttu Kariniemi-Aula.

Tänä vuonna Joulupukki on ollut live-yhteydessä yksityishenkilöiden lisäksi monenlaisiin yhteisöihin, esimerkiksi päiväkoteihin ja kouluihin ympäri maailman. Soitto yhteisöön, jossa on paljon lapsia, vaatii erityistä vastuullisuutta ja tilannetajua lasten kohtaamisessa. Tästä Joulupukin Kammarin tontuilla on kokemusta jo vuodesta 1992, yli 10 000 päivän verran.

Joulun taikaa ympäri vuoden

Joulupukille kaikki kohtaamiset ja juttutuokiot ystäviensä, lasten ja lastenmielisten kanssa ovat erittäin tärkeitä ja odotettuja. Tavallisesti yli 500 000 ihmistä käy vuosittain tapaamassa Joulupukkia Joulupukin Kammarissa Rovaniemellä.

Joulupukin Kammari videopuhelu Joulupukille Jouluna 2020 Rovaniemi Lapland Finland

Joulupukin videopuhelu on:

  • Joulupukin Kammarin ympärivuotinen tuote
  • lämmin jutusteluhetki Joulupukin kanssa
  • mahdollinen huolimatta siitä, missä päin maapalloa ollaan
  • saatavilla riippumatta vuodenajasta

Milloin toivot Joulupukin soittavan sinulle?

Varaa videopuhelu Joulupukin kanssa tästä!

Lisätiedot ja Joulupukin haastattelut:

Minttu Kariniemi-Aula

Päätonttu – Joulupukin luotetuin ystävä

minttu@santaclausoffice.com

tel. +358 40 516 7282

Related links

Topics

  • Culture

Categories

  • joulupukin kammari
  • finland
  • joulu
  • lapland
  • etäyhteys
  • joulupukki
  • napapiiri
  • visit rovaniemi
  • virtuaalinen lahja

Regions

  • Lappi

Visit Rovaniemi is the local tourist board of the Rovaniemi region in Lapland, Finland, and will bring you the latest stories and news from the Arctic Circle! Northern people, Arctic phenomena such as Northern Lights and the Midnight Sun, Arctic animals, events and of course Santa Claus and Christmas all year round!

Visit Rovaniemi is the city’s Christmas brand guardian. Visit Rovaniemi keeps central throughout its operations the Christmas brand values: authenticity, giving and caring, surprise and innovation as well as constant presence. Read more about the Rovaniemi Christmas brand below.

Download Rovaniemi Christmas Brand brochure as PDF here

Established in 2007, Visit Rovaniemi engages in image marketing, media visits, communications and PR, tourist information and congress marketing (Rovaniemi Congresses). 

Contacts

Sanna Kärkkäinen

Press contact Managing Director, Media visit and PR Public relations and inquiries +358 40 576 3414

Salla Tauriainen

Press contact Media visit and PR Coordinator Media visits & inquiries, Tour operator visits, Marketing +358 40 776 2418

Related content

Joulupukin Pajakylä on auki ja Joulupukki on tavattavissa Joulupukin Kammarilla.

Rovaniemi on Joulupukin virallinen kotikaupunki ja joulun lähestyessä Joulupukki saa paljon kysymyksiä liittyen vierailuihin Joulupukin Pajakylässä Napapiirillä. Vaikka maailma olisi kuinka mullin mallin, niin ”Joulupukki viettää aikaa Joulupukin Pajakylässä vuoden jokaisena päivänä hoitamassa elämäntehtäväänsä; lasten ja aikuisten kiltteyden vaalimista sekä joulun henkeen kuuluvan rakkauden ja hy

Related events