Skip to content

Press release -

Aurora Estate laajentaa, korkeatasoinen Boutique Hotelli nousee Inariin.

Kahden naisen rakentama konsepti laajenee Ylläkseltä Inariin. Luksus Boutique Hotellissa on 41 huonetta, 100 paikkainen ravintola, Chefs table sekä Spa.

Aurora Estate Inari rakennetaan Juutuanjoen rantaan, Saamelasikeskus Siidaa vastapäätä, Inarin kirkonkylälle.

Aurora Estate perustettiin 2015 keväällä ja uusi hotelli avasi ovensa joulukuussa 2015.
Omistajat Heidi Seikkula ja Sirly Schinmann halusivat rakentaa itsellensä ympärivuotisen työn Lappiin sekä luoda alueelle jotain uutta ja erinlaista.

Nuoret naiset osallistuivat yrityksen ensimmäisenä vuotena Kasvu Open kilpailuun, jossa oli tarkoitus hioa yrityksen brändiä sekä löytää selkeä linja yritystoiminnalleen:
Aurora Estate sijoittui Lapin alueen kilpailussa toiseksi ja jatkoi siitä Suomen top 80 parhaan yrityksen joukossa. Kasvu Open sparrauksien aikana tuli hyvin nopeasti selväksi, että konseptin voisi tulevaisuudessa laajentaa muualle Lappiin, Pohjoiseen Ruotsiin ja Norjaan. 

Aurora Estate valittiin Lontoossa viime marraskuussa Euroopan parhaaksi uudeksi boutique hotelliksi. Palkinnon saatua naisille oli tärkeää keskittyä entistä enemmän laatuun. Yhteistyöehdotuksia tuli ympäri Suomea, mutta mikään ei tuntunut tässä vaiheessa omalta.

Valokuva Tommi Hynynen

"Inarin hanketta ehdotettiin meille ensimmäisen kerran kesän alussa. Kiinnostus heräsi aika nopeasti koska olemassa olevalla tiimillä oli yhtenäinen visio siitä, mitä on luksus.  Heille oli myös tärkeää kunnioittaa Lappia ja rakentaa tontille sopiva kokonaisuus. Eniten meitä kuitenkin kiinnosti itse kohde, Inari. Sirly-"

Rahamarkkinakeskuksen Jyrki Korhonen sekä Tommi Hänninen ovat keränneet aikaisemminkin sijoittajia isoihin projekteihin, mutta hotelli alasta heillä ei ollut aiempaa kokemusta. Muutaman tapaamisen jälkeen oli selvää, että Aurora Estaten naiset ovat oikeita henkilöitä vetämään tätä projektia. Olemassa oleva konsepti toimii ja se voidaan kopioda Inariin. 

Mukana on myös ulkomaalainen sijoittaja, jonka elämäntyö on luksus. Hän on myös intohimoinen kalastaja ja rakastaa Lapin luontoa sekä vuodenaikoja. Toinen sijoittaja on paikallinen, hänellä on tietotaito turismista ja hän uskoo vahvasti alueeseen. Aurora Estate Inaria puoltaa myös Inarin kunta. Tiimille on tärkeää rakentaa elämys, josta pääsee nauttimaan myös paikalliset sekä luoda lisää ympärivuotisia työpaikkoja.

"Jyrkin ja Tommin ammattitaito teki vaikutuksen. Tämän kokoluokan projektissa on hyvä olla mukana eri alojen ammattilaisia, jotta pääsemme tavoitteeseen, haluamme rakentaa Lapin upeimman hotellin! Sijoittaja-tiimissä on vielä yhdelle paikka, minuun voi olla yhteydessä jos koet, että arvomme kohtaavat! - Heidi Seikkula-"

Millainen on Aurora Estate Inari?

Hotellissa on 41 huonetta sekä 24h vastaanotto. 100 paikkainen ravintola jossa tullaan käyttämään paikallisia raaka-aineita, mahdollisimman paljon paikallisilta tuottajilta. 

Chefs table jossa pääset lähelle keittiömestarin oppeja, voit nauttia illallisen yksityisesti tai tilata viinikoulutuksen. Lapissa käy myös paljon asiakkaita jotka välttelevät julkisuutta, siihen Chefs table on erinomainen.

Savusaunassa savustettua poroa. Valokuva Tommi Hynynen

Spa jonne tuodaan luonto lähelle. Paikka jossa voit rentoutua hiljaisuudessa, tilata hoitoja jossa käytetään luonnon yrttejä ja saunoa suomalaisessa saunassa. 

Aurora Estatelle luksus tarkoittaa hienotunteisuutta, turvallisuutta, elämyksiä, hiljaisuutta ja puhdasta luontoa. Meidän tehtävä on hemmotella sinut piloille ja huolehtia sinusta lomasi aikana.

Aurora Estate Inari boutique hotellin on tarkoitus avata ovensa 2021 alku talvesta.

Valokuva Tommi Hynynen

Topics

Categories


Aurora Estate- Revontulten tila muodostuu 3:sta rakennuksesta. 

Päärakennuksemme valmistui joulukuussa 2015, rakennuksessa on 7 huonetta ja 50 paikkainen fine dining ravintola. Ruokamme on suurilta osin lähiruokaa jossa voi havaita eurooppalaisia tuulahduksia.
Pihapiirissämme on myös tunnelmallinen Jussan pirtti joka taipuu niin tilausravintolaksi, kuin kokoustilaksi. Ulkona voit katsoa revontuli jacuzzista tai pulahtaa avantoon.

Contacts

Sirly Ylläsjärvi

Press contact Keittiömestari / Omistaja 0458457185
Heidi Seikkula

Heidi Seikkula

Press contact Toimitusjohtaja/Omistaja Toimitusjohtaja 0443358000 Aurora Estate Instagram

Related content

Etsi meidät, hemmottelemme sinut pilalle!

Aurora Estate, Boutique hotelli ja ravintola. Euroopan paras uusi hotelli 2018.

Aurora Estate
Tirroniementie 4c
95980 Ylläsjärvi
Suomi