Blog post -

Cashmio etsii asiakaspalvelijoita – millaista on työ Maltalla?

Suomen kolea ilmasto saa monet tutustumaan Etelä-Euroopan tarjoamiin työmahdollisuuksiin. Esimerkiksi Maltalta löytyy lukuisia asiakaspalvelutehtäviä suomenkielisille työntekijöille, eikä aikaisempaa kokemusta tai koulutusta vaadita.  Lue, millaista on työskennellä asiakaspalvelutehtävissä Cashmiolla.

Eli mitä asiakaspalvelijat käytännössä tekevät?

Cashmiolla asiakaspalvelijan päätehtäviin kuuluu asiakkaiden kysymyksiin vastaaminen chatissa ja sähköpostilla. Cashmiolla ei tällä hetkellä ole puhelinpalvelua, mutta satunnaisesti asiakaspalvelijat pääsevät soittamaan asiakkaille esimerkiksi tilin varmennukseen liittyviä puheluita. 

Kun kokemusta on hieman karttunut, jokaisella on mahdollisuus saada muita lisätehtäviä omien kiinnostuksenkohteidensa ja osaamisensa mukaan. Oma aktiivisuus palkitaan, joten kannattaa aktiivisesti tarjoutua uusiin tehtäviin. Työnkuva on todella monipuolinen ja siihen pääsee itse vaikuttamaan. 

Kuulostaa hyvältä. No, millainen perehdytys tehtäviin annetaan?

Jokainen uusi työntekijä käy läpi kattavan perehdytyksen, johon kuuluu muun muassa järjestelmien opettelua sekä tyypillisimpien asiakaskysymysten läpikäymistä. Uusi työntekijä pääsee aluksi seuraamaan kokenutta asiakaspalvelijaa työssään ja kun on aika ottaa itsenäisesti asiakaschatteja, apua saa sekä esimieheltä että kollegoilta. Eli ei tarvitse jännittää ollenkaan, kaikki oppii työn ohessa!

Entä pitääkö olla kokenut kasinopelaaja, jotta voi työskennellä Cashmiolla?

Ei haittaa, vaikket olisi ikinä pudottanut kolikkoakaan pelikoneeseen :). Kiinnostus pelialaan on aina plussaa,  mutta mitään aiempaa osaamista ei vaadita. Kaikki oppii perehdytyksessä ja työtä tekemällä.

Vaaditaanko aiempaa työkokemusta?

Ei vaadita, mutta toki aiempi asiakaspalvelukokemus on eduksi. Työhön ei ole koulutusvaatimuksia, vaan Cashmiolla haetaan ennen kaikkea sitä mystistä oikeaa persoonaa ja hyvää tyyppiä. 

Täytyy teillä jotain vaatimuksia olla!

On meillä. Oman äidinkielensä lisäksi jokaisen työntekijän on tulee osata kirjoittaa ja puhua englantia. Suomalaiset hoitavat myös englanninkielisiä asiakaskontakteja ja yrityksen työkieli on englanti. Muu kielitaito, kuten saksa, on plussaa.

Lisäksi tärkeää on positiivinen ja oppimishaluinen asenne, joka välittyy sekä asiakkaille että työkavereille. Asiakaspalvelijan tulee olla valmis tekemään kaikkia vuoroja. Siinä se.

Okei, no millaiset ovat asiakaspalvelijan työvuorot?

Cashmiolla asiakaspalvelijat tekevät töitä kolmessa vuorossa klo 8.00 ja 01.00 välillä viikon jokaisena päivänä. Viikossa kullakin on tavallisesti 5 työvuoroa ja 40 työtuntia. Työvuoro kestää 8.5 tuntia, josta 8 tuntia on työaikaa ja 30 minuuttia on ruokataukoa. Omia toiveita saa esittää koskien työvuoroja ja vapaapäiviä.  

Onko työssä koeaikaa?

Työsuhteessa noudatetaan Maltan työsuhdelakeja, ja työssä on kuuden kuukauden koeaika.

Voinko hakea töitä Suomesta käsin vai tuleeko olla Maltalla?

Voit ihan hyvin hakea töitä jo Suomesta. Hoidetaan haastattelut vain Skypellä, tässä ei ole ongelmaa.

No tiivistätkö vielä, miksi kannattaa hakea Cashmiolle?

Cashmiolla pääset osaksi maailman kivointa työporukkaa. Meillä on töissä pieni, dynaaminen ja innostunut tiimi, jossa jokaisen ääni pääsee kuuluviin. Työ on rentoa ja hauskaa, vaikka välillä on kiirekin. Pääset kehittymään ja kasvamaan ja oppimaan uutta halutessasi vaikka joka päivä.

Plussaa on myös monet työsuhde-edut, kuten viikottaiset aamiaiset ja perjantaiset after workit sekä yksityinen terveydenhuolto. 

Sanoinko jo sen, että meillä on töissä hauskaa?

Mahtavaa. Mistä voin hakea?

Mene sivulle https://cashmiocareers.com/ ja klikkaa itsesi avoimeen hakemukseen ja anna meidän kuulla sinusta!

Topics

  • Games, Lottery

Categories

  • kasino
  • malta
  • cashmio

Contacts

Maria Boelius

Press contact Chief of Everyone

Related content