Muutos ARE-konsernin johtoryhmässä: Tuomas Santala uudeksi lakiasiainjohtajaksi
Tuomas Santala (VT, OTM, KTM) nimitetään ARE-konsernin uudeksi lakiasiainjohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi 1.4.2023 alkaen.
Tuomas Santala (VT, OTM, KTM) nimitetään ARE-konsernin uudeksi lakiasiainjohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi 1.4.2023 alkaen.
ARE suunnitteli ja toteutti Jyväskylän Seppälän Prismaan uuden energiankierrätysjärjestelmän. Lämpöpumppuihin perustuva energiankierrätysjärjestelmä otetiin käyttöön joulukuussa 2022. Ensimmäisten kahden kuukauden aikana järjestelmä on säästänyt 500 MWh kaukolämpöenergiaa, ja kuluttanut vain 100 MWh sähköenergiaa.
Talotekniikkayhtiö ARE ottaa käyttöön uusiutuvan dieselin kaikissa Suomen tuotanto- ja työsuhdeautoissaan. Päästöjen vähentäminen on yksi ARE:n viime vuonna julkaiseman kestävän kehityksen ohjelman tavoitteista, jolla haetaan ratkaisuja ilmastonmuutoksen hillintään.
Kokkolan kaupunki valitsi ARE:n talotekniikkakumppaniksi Piispanmäen monitoimitalon hankkeeseen. ARE huolehtii kohteen lämpö-, vesi-, viemäri-, ilmanvaihto- ja automaatiotöistä. Rakennushanke työllistää yli kymmenen arelaista. Sopimuksen arvo on noin 5,9 miljoonaa euroa.
Joensuun hoiva- ja palveluyhdistys ry rakentaa mittavaa senioriasuntokeskittymää. ARE toteuttaa keskittymän uudisrakennuskohteen lämpö-, vesi- ja ilmanvaihtourakat. Sopimus on arvoltaan n. 1,9 miljoonaa euroa.
Talotekniikkayritys ARE:n ja Lapland Hotels -ketjun Oulun hotellin hyvin toiminut yhteistyö saa jatkoa. Aiemmin Oulun hotellikiinteistön teknisistä huolloista vastannut ARE aloitti hotellin uutena kiinteistönhoitajana. Lisäksi ARE auttaa hotellia jatkossa kiinteistön energiatehokkuuden kehittämisessä.
Suomalainen perheyritys ARE laajentaa toimintojaan Läntisen Uudenmaan ja Salon seutukunnan alueelle. Ratkaisuja ja palveluita kiinteistöjen koko elinkaarelle tarjoava ARE avaa uuden toimipisteen Saloon 15. helmikuuta 2023.
ARE ja Suur-Seudun Osuuskauppa SSO solmivat yhteistyösopimuksen kiinteistö- ja taloteknisistä huoltopalveluista. ARE:n vastuulle siirtyy SSO:n kaikki 49 toimipistettä Läntisen-Uudenmaan ja Salon seutukunnan alueilla.
ARE valittiin kumppaniksi toteuttamaan lämpö-, vesi- ja ilmanvaihtotyöt Joensuun kauppatorin uuteen liikerakennukseen. Hankkeen tilaajana toimii Pohjois-Karjalan Osuuskauppa ja pääurakoitsijana Joensuun HS-Kiinteistösaneeraus Oy. ARE:n sopimuksen arvo on noin miljoona euroa.
ARE urakoi Vaasan Kivihaassa sijaitsevan K-Citymarketin lämpö-, vesi- ja ilmanvaihtotyöt. Töiden arvo on yli 2 miljoonaa euroa.
ARE Sverige AB:n toimitusjohtaja Jonas Granzell jättää tehtävänsä 7 helmikuuta 2023. Ruotsin operatiiviset toiminnot jatkavat toimintaansa aluejohtajien johdolla, jotka raportoivat ARE-konsernin toimitusjohtaja Jarno Hacklinille.
Talotekniikkayritys ARE jatkaa kaupunkikeskusomistaja Cityconin kiinteistöhoitokumppanina. Yritysten solmima uusi yhteistyösopimus kattaa kiinteistöhuoltopalvelut kaikissa Cityconin kaupunkikeskuksissa Suomessa vuoden alusta lähtien.