Ohita
12 V:n akku on nykyään ja jatkossa etenkin sähköajoneuvoissa yleisin syy teknisiin vikoihin.
12 V:n akku on nykyään ja jatkossa etenkin sähköajoneuvoissa yleisin syy teknisiin vikoihin.

Tiedote -

Akku on useimmiten syynä tiepalvelun kutsumiseen

Talvisesongin aikana kasvaa riski siihen, että tarvitset tiepalvelun apua. Saksan autoilujärjestön ADACin 3,4 miljoonaa tiepalvelutehtävää käsittävien tilastojen mukaan tavallisin syy avunpyyntöön on käynnistysakku. Sähköautoissa täyteen ladattu pääakku ei vielä riitä, vaan niissä on myös käynnistysakku. Vioittunut 12 voltin akku aiheuttikin sähköautoissa jopa 55,6 prosenttia tiepalvelun tehtävistä.

Olipa kyseessä poltto- tai sähkömoottori, käynnistysakku on syynä useimpiin tiepalvelun avustustehtäviin. Erityisesti näin käy talvella, kun lämpötila on alhainen ja sisäinen polttomoottori ottaa enemmän virtaa akusta kuin kesällä. Lisäksi akun kapasiteetti vähenee alhaisissa lämpötiloissa varsinkin, jos akku on jo vaurioitunut kesän korkeissa lämpötiloissa. ”Jos haluaa välttää auto-ongelmia tulevina kuukausina, akku kannattaa ladata ja huoltaa hyvissä ajoin”, neuvoo Clariosin Christian Kulmala kaikkia autoilijoita. ”Akun huolto voi kuulua myös auton talvikuntotarkastukseen.”

Miksi sähköautoissa on niin usein ongelmia 12 V:n akun kanssa?
Usein syynä on se, että ensimmäisen sukupolven sähköautojen 12 V:n akut ovat tulossa odotetun neljän tai viiden vuoden käyttöikänsä päähän, jolloin ne täytyy vaihtaa. Jossain malleissa ongelmia aiheuttaa se, että 12 V:n akku syöttää virtaa kaikille elektronisille ohjauslaitteille. ”Joidenkin sähköautojen valmistajien järjestelmissä 12 V:n akkujen latausstrategiaa ei ole vielä viilattu täysin kuntoon”, sanoo Clariosin suunnitteluosaston johtaja Nadine Dehnert. ”Sen seurauksena 12 V:n akku purkautuu kokonaan. Tämä johtuu siitä, että käynnistysakku vaatii enemmän virtaa kuin kapasiteettia on käytössä. Jos esimerkiksi ajoneuvo on ollut virrattomana tai sitä ei ole käytetty pitkään aikaan ja siten akun varaus ei ole riittävä, voi aiheutua ongelmia varsinkin, mikäli näin käy toistuvasti tai ääriolosuhteissa”, hän selittää. ”Ajoneuvovalmistajat voivat minimoida tai ehkäistä tällaiset ongelmat 12 V:n akun paremmalla latausstrategialla tai käyttämällä suurempaa akkua.”

Järjestelmäpäivitykset vaativat paljon virtaa
Toinen syy on se, että 12 V:n akku syöttää kaiken virran elektronisille ohjauslaitteille ja – kuten monissa muissakin sähköajoneuvoissa – akkua käytetään useita kertoja, kun tehdään päivityksiä tai sytytysvirta kytketään jostain syystä päälle monta kertaa peräkkäin. Tämä vaatii paljon käynnistysakulta. Jos niin tapahtuu toistuvasti ilman, että akkua varataan, seurauksena voi olla käynnistysongelmia. Näin käy tavallisesti silloin, kun auto tekee säännöllisiä päivityksiä tai on pysäköitynä viikkojen ajan loma-aikoina.

Käynnistysakku kannattaa tarkistuttaa varmuuden vuoksi korjaamolla kesän jälkeen ja aina ennen talvisesongin alkua. ”Vain ammattitaitoiset asiantuntijat osaavat vaihtaa auton akun niin, että suorituskyvystä ja turvallisuudesta vastaavat toiminnot toimivat edelleen asianmukaisesti”, painottaa Kulmala.

VARTA Training Academyn koulutusohjelmaan osallistuvan akkukumppanin akkuhuolto-osaaminen pysyy jatkuvasti ajan tasalla.

Älä unohda renkaita ja valoja
Käynnistysakku ei ole autoissa ainoa ongelmien aiheuttaja talvella. Turvallisuuden kannalta olennaisen tärkeää on, että talvirenkaissa (ei kitkarenkaissa) on riittävästi kulutuspintaa ja ajovalot toimivat ja ovat oikein säädetyt. Erikoiskorjaamo on paras vaihtoehto tässäkin. ”Säästät aikaa ja rahaa tarkistuttamalla myös nämä akkuhuollon yhteydessä”, Kulmala suosittelee.

Vinkkejä erityisesti sähköauton omistajille

  • Jos haluat välttää akun tarpeetonta kuormitusta talvella, auto kannattaa pysäköidä yöksi talliin. Se on hyväksi myös 12 V:n akulle.
  • Esilämmitä sähköautoa vain, kun se on kytkettynä latauspisteeseen. Tällöin auton toimintamatka ei lyhene. Useimmiten latauksesta syntyy lämpöä, joten ajon aikana tarvitaan vähemmän lämmitystä. Yleensä riittää penkkien ja ohjauspyörän tehokas lämmitys. Tämä vähentää myös ajoakun kuormitusta.
  • Ole kuitenkin varovainen: jotkin automallit käyttävät yhä 12 V:n akkua lämmitykseen, kun akkua varataan. Jos tämä keskeytetään, ennen kuin akku on varattu täyteen, latauspistoketta ei voi irrottaa, koska sitä ohjaava elektroniikkapiiri saa virran 12 V:n akulta.

Linkit

Aiheet

Kategoriat


Tietoa Clariosista: Clarios on maailman johtava liikenteeseen tarkoitettujen, edistyksellisten pienjänniteakkujen valmistaja. Tuemme kehitystä tarjoamalla yhä älykkäämpiä ratkaisuja käytännössä kaikenlaisiin ajoneuvoihin. Meillä on 16 000 työntekijää yli 100 maassa, mikä tuo kattavaa asiantuntemusta jälkimarkkina- ja OEM-kumppaneillemme sekä luotettavuutta, turvallisuutta ja mukavuutta jokapäiväiseen elämään. Kannamme vastuumme keskittymällä ympäristöön, yhteiskuntavastuuseen ja hyvään hallintotapaan. Noudatamme parhaita kestävän kehityksen käytäntöjä ja edistämme niitä koko toimialallamme. Clarios on sitoutunut kestävään kehitykseen ja operatiiviseen erinomaisuuteen. Teemme työtä varmistaaksemme, että 99 % akkujen materiaaleista otetaan talteen, kierrätetään ja uudelleenkäytetään. Clarios on Brookfieldin portfolioyhtiö.

Tietoa VARTAsta: VARTA®-akut ovat polttoainetta säästävien innovaatioiden, kuten Start-Stop-järjestelmien, liikkeelle paneva voima. Ne käynnistävät auton moottorin luotettavasti kerta toisensa jälkeen ja auttavat varmistamaan ajoneuvon parhaan mahdollisen suorituskyvyn. VARTA-tuotemerkillä on yli 125 vuoden historia. Johtavat ajoneuvovalmistajat ovat valinneet ensiasennukseen VARTA-akut, joihin autoilijat ympäri maailmaa luottavat.

Yhteyshenkilöt

Erica Fernqvist

Erica Fernqvist

Lehdistön yhteyshenkilö Marketing Manager Nordics and Baltics +46 70 429 60 16

Christian Kulmala

Lehdistön yhteyshenkilö Sales Manager Finland +358-(0)40-5148007

Liittyvä sisältö

Clarios on maailman johtava ajoneuvoissa käytettävien edistyneiden matalajänniteakkujen valmistaja.

Kehitämme yhä älykkäämpiä ratkaisuja käytännöllisesti katsoen kaikenlaisiin ajoneuvoihin. Meillä on 16 000 työntekijää yli 100 maassa. Tarjoamme vankkaa asiantuntemusta jälkimarkkina- ja OEM-kumppaneillemme ja tuotamme samalla turvallisuutta, varmuutta ja mukavuutta arkeen. Ympäristö- ja yhteiskuntavastuu ovat meillä keskiössä. Toteutamme sitä muun muassa kunnianhimoisen kestävyystyön kautta, jota jaamme edelleen toimialallamme. Keräämme, kierrätämme ja hyödynnämme uudelleen jopa 99 prosenttia akkujemme materiaaleista. Clarios on Brookfield Business Partners -yhtiön tytäryhtiö.

Clarios
Smedjegatan 6
13134 Nacka
Sweden
Vieraile muissa uutishuoneissa