Ohita
Huawein uusi Health Lab Suomessa edistää globaalia terveys- ja urheilututkimusta

Tiedote -

Huawein uusi Health Lab Suomessa edistää globaalia terveys- ja urheilututkimusta

Huawei avasi tänään uuden Health Lab -tutkimuskeskuksen Helsingissä. Huippuluokan testilaitteistolla varustettu laboratorio toimii Huawein terveys- ja kuntoilutuotteiden tutkimusalustana.

Lähes 1 000 neliömetrin kokoinen laboratorio on varustettu maailmanluokan urheiluvälineillä yli 20 eri lajista. Välineet toimivat avoimina, aitojen käyttötilanteiden alustoina urheilu- ja kuntoilualgoritmien teknologisessa tutkimuksessa, syötteiden havaitsemisessa ja varmentamisessa sekä alan tutkimus- ja kehitystyön standardien kehittämisessä.

Kansainvälistä urheilu- ja terveystutkimusta edistämässä

Huawei on sitoutunut vastaamaan terveys- ja liikuntamarkkinoiden kasvaviin tarpeisiin panostamalla terveydenseuranta-algoritmien kehittämiseen puettavan teknologiansa avulla. Vuoden 2016 jälkeen yhtiö on perustanut kolme Health Lab -laboratoriota ympäri maailmaa: Kiinassa Xi'anissa ja Songshan Lakesissa sekä nyt Suomessa, Helsingissä.

Tänä vuonna Huawei suoritti yhteistyössä Ipsosin kanssa terveyskyselyn yli 8 000 osallistujalle kahdeksassa Euroopan maassa. Tutkimuksesta selvisi, että valtaosa eurooppalaisista (92 % vastaajista) haluaa parantaa vähintään yhtä terveyteen liittyvää elämäntapaansa, ja vain 50 % eurooppalaisista on tyytyväisiä fyysiseen kuntoonsa. Huawei aikoo jatkaa investointejaan urheilu- ja terveysalan tutkimus- ja tuotekehitystyöhön vastatakseen maailmanlaajuisesti kasvavaan kuluttajakysyntään. Suomen Health Labilla työskentelee monitieteinen tutkimustiimi, johon kuuluu kuusi tohtoria ja 20 asiantuntijaa seitsemästä EU-maasta ja viideltä tutkimusalueelta – fysiologia, tekoäly, koneoppiminen, ohjelmistotestaus ja ohjelmistosuunnittelu. Tämä varmistaa, että jokainen urheilu- ja terveystutkimuksen osa-alue täyttää maailmanlaajuiset standardit.

Maailmanluokan testiolosuhteet urheilusimulaatioihin

Laboratorioon on rakennettu todenmukaisia urheiluympäristöjä viidellä suurella testialueella, jotka kattavat yli 20 lajia ja joilla seurataan yli 200 fysiologista ja biomekaanista indikaattoria. Nämä viisi pääaluetta sisältävät vastavirta-altaan, hiihtosimulaattorin, monitoimijuoksumaton, mittalaitteilla varustetun juoksumaton sekä avoimen kuntosalialueen, jolla voidaan suorittaa erilaisia sydämen ja verisuonien toimintaa mittaavia harjoituksia. Suorituskykyä mitataan edistyksellisellä laitteistolla ja Huawein uusimmalla puettavalla teknologialla, kuten Huawei Watch GT 4 -kelloilla.

Laboratorion vastavirta-allas on rakennettu ammattistandardien pohjalta varmistaen, että uimareiden uintisuoritusta pystytään arvioimaan mahdollisimman tarkasti. Altaan dynaamiset vesiputket tuottavat säädettävissä olevan vastavirran jopa 350 m3:n tuntivoimakkuudella, minkä lisäksi ne mahdollistavat myös veden lämpötilan ja laadun säätämisen.

Hiihto on edelleen yksi suosituimmista urheilulajeista Euroopassa, ja Helsingin laboratorio onkin ottanut käyttöön hiihtosimulaattorin, jossa niin nopeus, kaltevuus, interaktiiviset reitit kuin sauvatkin ovat vaihdettavissa. Lisäksi simulaattori on varustettu antureilla, jotka havaitsevat käyttäjän nopeuden, sijainnin, voimantuoton ja suorituskykytiedot sekä suksen asennon.

Monitoimijuoksumatolla voidaan testata esimerkiksi juoksua, pyöräilyä ja pyörätuolikelausta, ja sen nopeus on säädettävissä jopa 50 km/h asti. Juoksumatto voi jopa tuoda GPX-tietoja GPS-laitteista todellisten maastojen ja reittien simulointiin sekä luoda todenmukaisia tilanteita juoksu- tai pyöräilysuorituksen testaamiseen. Kamera tulkitsee testihenkilön suorituksen tieteellisesti ja tarjoaa välitöntä palautetta mahdollistaen tekniikan parantamisen reaaliajassa.

Huawei Watch GT 4 – edistyksellinen puettava laite terveydenseurantaan

Laboratorio hyödyntää päivittäisessä tutkimustyössään Huawein uusinta Watch GT 4 -älykelloa, jossa käytetään Huawein johtavia terveyden ja kuntoilun seurantateknologioita fysiologisten tietojen tarkkaan mittaamiseen. Esimerkiksi älykellon tieteellinen harjoitusmalli TruSportTM pystyy mittaamaan käyttäjien juoksukykyä, tallentamaan ja analysoimaan harjoittelutietoja, tarjoamaan henkilökohtaisia harjoitusehdotuksia ja harjoitussuunnitelmia sekä auttamaan käyttäjiä ylläpitämään analyyttista otetta liikuntaan ja terveelliseen elämäntapaan.

Watch GT 4 -kelloja käytetään lisäksi yksilön maksimaalisen hapenottokyvyn arviointiin. Tutkijoiden on tällöin mahdollista arvioida urheilusuorituskykyä entistä tieteellisemmin ja jopa pisteyttää yksilön urheilukyvykkyyttä aiempaa tarkemmin, mikä parantaa harjoitteiden turvallisuutta.

Kellon uusi Stay Fit -sovellus ja aktiivisuusrenkaat voivat taas tarjota yleisarvion liikkumisesta ja tehokkuudesta kuntoilun aikana, mikä auttaa arvioimaan energiankulutusta ja sydämen terveyttä paremmin. Viimeisimmän TruSeenTM 5.5+ -teknologian ansiosta kello voi arvioida kalorien kulutuksen ja saantivaatimukset erittäin tarkasti.

Yhteistyössä eurooppalaisten terveysorganisaatioiden ja tutkimusryhmien kanssa – mukaan lukien EU:n sydän- ja verisuoniterveystutkimus

Jotta yhtiön innovatiivinen urheilu- ja terveysteknologia voisi aidosti parantaa kuluttajien jokapäiväistä elämää, Huawei tekee aktiivisesti yhteistyötä tutkimuslaitosten ja asiantuntijoiden kanssa sekä paikallisesti Suomessa että alueellisesti Euroopassa.

iCARE4CVD on osa IHI (Innovative Health Initiative) -ohjelmaa, joka yhdistää lääke- ja teknologia-alat sekä Euroopan unionin. Kyseessä on yksi kunnianhimoisimmista tutkimusaloitteista sydän- ja verisuonisairauksiin sekä tekoälyyn liittyen. Huawei on toistaiseksi ainoa iCARE4CVD:ssä mukana oleva puettavien laitteiden valmistaja, ja yhtiö tulee olemaan yksi potilaiden motivaation kasvattamiseen tähtäävän työosuuden johtajista. Lisäksi Huawei tuo mukanaan projektiin älykkäitä puettavia laitteita, jotka voivat seurata esimerkiksi fyysistä aktiivisuutta, unen laatua sekä sydämen ja hengityselinten toimintaa 24 tuntia vuorokaudessa. Tämä projekti voi tuottaa kliinikoille tietoa, joka muuttaa kroonisten sydän- ja verisuonisairauksien hoitoa. Huawein puettavia laitteita voidaan käyttää parantamaan sydän- ja verisuonisairauksien havaitsemispalveluita.

Huawei on ollut mukana perustamassa Interlive-yhtymää yhdessä kuuden Euroopan kärkiyliopiston kanssa. Yhtymällä on tieteelliset ja perusteelliset testausstandardit puettaville laitteille ja se pyrkii kehittämään suosituksia puettaville laitteille suorien ja johdettujen mittarien seurantaan. Tämä kumppanuus on vahvistanut Huawein puettavan teknologian luotettavuutta. Se myös tulee varmistamaan Huawein puettavien laitteiden tieteellisen kelpoisuuden neljään standardiin perustuen: syke, askelten määrä, kalorien kulutus ja maksimaalinen hapenottokyky.

Huawein jatkosuunnitelmana on laajentaa tutkimustaan liikuntarajoitteisten käyttäjien tarpeisiin yhteistyössä eurooppalaisten yliopistojen ja palvelukeskusten kanssa. Tämä olisi askel kohti esteettömyyttä ja saavutettavuutta sekä auttaisi myös liikuntarajoitteisia kuluttajia elämään aktiivisempaa elämää. Pyörätuolia käyttävien henkilöiden urheilu- ja liikuntatarpeiden ymmärtäminen sekä uusien ratkaisujen löytäminen voi mahdollistaa Huawein puettavissa laitteissa entistä dynaamisemmat urheilu- ja terveystoiminnot.

1. Maiden keskiarvot; kvantitatiivinen verkkotutkimus, jonka toteutti Ipsos Saksassa, Puolassa, Espanjassa, Italiassa, Romaniassa, Bulgariassa, Turkissa ja Iso-Britanniassa, N=8019, vastaajien ikä 18-64, lokakuu 2023.

Aiheet

Kategoriat


Huawei Technologies

Huawei Technologies on yksi maailman johtavista informaatio- ja viestintäteknologian (ICT) yrityksistä.

Olemme sitoutuneet tarjoamaan digitaalisia älyratkaisuja kaikille keskittyen viiteen ydintoimialueeseen: televiestintäverkostot, IT, älylaitteet, digital power ja pilvipalvelut.

Huawein tuotteet, ratkaisut ja palvelut ovat sekä kilpailukykyisiä että turvallisia. Avoimen yhteistyön avulla haluamme luoda asiakkaillemme kestävää arvoa, tehdä työtä ihmisten voimaannuttamiseksi, parantaa elämää kodeissa ja inspiroida innovaatiota kaikenlaisissa organisaatioissa. Huawein innovaatiot luodaan asiakkaiden tarpeisiin. Investoimme perustutkimukseen, jossa keskitytään maailmaa eteenpäin vieviin teknologisiin läpimurtoihin. Yhtiö työllistää 194 000+ työntekijää yli 170 maassa. Vuonna 1987 perustettu Huawei on työntekijöidensä täysin omistama yksityinen yritys.

Suomessa Huawei aloitti toimintansa vuonna 2008 ja työllistää noin 600 henkeä. Yhtiöllä on Suomessa Helsingin myyntitoimiston lisäksi kaksi tutkimus- ja tuotekehityskeskusta – toinen Helsingissä ja toinen Tampereella.

Lue lisää osoitteessa www.huawei.com tai seuraa meitä sosiaalisessa mediassa: http://fi.linkedin.com/company/huawei-finland.

Yhteyshenkilöt

Niklas Mannfolk

Niklas Mannfolk

Lehdistön yhteyshenkilö Public Affairs and Communications Director +358 44 371 4176

Liittyvä sisältö

Huawei Technologies on yksi maailman johtavista informaatio- ja viestintäteknologian yrityksistä.

Olemme sitoutuneet tarjoamaan digitaalisia älyratkaisuja kaikille keskittyen viiteen ydintoimialueeseen: televiestintäverkostot, IT, älylaitteet, digital power ja pilvipalvelut.
Yhtiö työllistää 194 000+ työntekijää yli 170 maassa. Vuonna 1987 perustettu Huawei on työntekijöidensä täysin omistama yksityinen yritys.
Suomessa Huawei aloitti toimintansa vuonna 2008 ja työllistää noin 600 henkeä. Yhtiöllä on Suomessa Helsingin myyntitoimiston lisäksi kaksi tutkimus- ja tuotekehityskeskusta – toinen Helsingissä ja toinen Tampereella.

Huawei Suomi
Läkkisepäntie 23
00620 Helsinki
Finland