Ohita

Uutisarkisto

  • Jätteentuotanto nollatasolle Nestlén Turengin jäätelötehtaalla

    Suomen Nestlén jäätelötehtaalla Turengissa on onnistuttu vähentämään jätteentuotanto nollatasolle. Tämä tarkoittaa sitä, että tehdas ei enää toimita jätteitä kaatopaikalle tai poltettavaksi niin, ettei polttoprosessista saada energiaa talteen.

  • Nestlé onnittelee Dream & Dream Oy:ta voitosta Vastuullisin kesäduuni 2014 -kilpailussa

    Tamperelainen jäätelökioskiyritys Dream & Dream Oy on voittanut Vastuullisin kesäduuni 2014 -kilpailun pienten sarjan.
    Dream & Dream Oy työllistää Tampereella kesäaikaan seitsemän henkilöä kolmessa Pingviini-jäätelökioskissa eri puolilla Pirkanmaata. Yritys ansioitui jo viime vuonna samassa kilpailussa saaden kunniamaininnan.
    ”Dream & Dream Oy on ollut kumppanimme kolme vuotta. Y

  • Elämää Nestléllä: Kotijoukot kohtasivat perhetapahtumassa

    Jonkin aikaa sitten Nestlén Espoon toimistolla järjestettiin yrityksemme sisäinen perhetapahtuma kaikille pääkonttorilla työskenteleville ja heidän perheilleen.
    Tapahtumapäivän aikana toimistolla kävi n. 80 henkilöä, aikuisia ja lapsia, kiertämässä tuoteryhmien rasteja ja keräämässä leimoja karttoihin. Rasteilla mm. maisteltiin muroja, paistettiin Maggin lihapullia, kiinnitettiin Latz-kissan h

  • Nestlé-konsernin puolivuotistulos: näkymät vahvistuneet

    Nestlé-konsernin liikevaihto lisääntyi vuoden 2014 ensimmäisellä puoliskolla noin 35,4 miljardiin euroon (43 miljardia Sveitsin frangia), josta 4,7 % oli orgaanista kasvua. Volyymikasvu oli 2,9 % kaikilla toiminta-alueilla. Vuodelle 2014 ennakoidaan 5 %:n orgaanista kasvua. Koko vuonna myös katteen ja osakekohtaisen tuloksen arvioidaan parantuvan.

  • Friskies Doggy Run lähestyy!

    Friskies Doggy Run, matalan kynnyksen iloinen juoksutapahtuma, järjestetään elo-syyskuussa kahdella paikkakunnalla.

  • Helle herätti suomalaisten jäätelöhimon

    Alkukesän kylmä sää hyydytti jäätelömyynnin, mutta viime aikojen aurinkoiset kelit ovat saaneet jäisen herkun jälleen satojen tuhansien suomalaisten huulille. Heinäkuun puoliväliin mennessä Suomen Nestlén jäätelöä on myyty jo lähes 40 prosenttia enemmän kuin kesäkuussa. Viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna myynti on kasvanut lähes kolmanneksen.

Näytä lisää