Ohita

Aiheet: Yritystoimi

  • Elämää Nestléllä: Nestlé esittäytyi tuleville ammattilaisille ARENA-messuilla

    Nestlé osallistui Aalto-yliopiston kauppakorkeakoululla 11.11.2015 järjestetyille ARENA-uramessuille jo kolmatta kertaa. Vuosittain järjestettävässä tapahtumassa kohtaavat yli 3000 kauppatieteiden alan opiskelijaa ja työnantajaa. Nuorille Nestléllä onkin paljon annettavaa, sillä yritys on käynnistänyt vuonna 2013 Nestlé needs YOUth -nuorisotyöllisyysaloitteen, joten nuorille on paljon työpaikkoja.

  • Elämää Nestléllä: Yksi perjantai töissä

    Mitä kuuluu Suomen Nestlén tuoteryhmämyynnin kehityspäällikön työpäivään? Ainakin sähköposteja, kokouksia, Lean Management -suunnittelua, puheluita mainostoimistolle ja kenttätiimille. Lue lisää, mitä kiireisen työpäivän aikana tapahtuu.

  • Tutkimus: Aivojen rakenne voi saada syömään liikaa

    Miksi ihmiset usein syövät enemmän kuin olisi tarpeen? Vastausta tähän kysymykseen on etsitty Nestlén tuoreessa tutkimuksessa. Tutkimustulosten mukaan aivojen tiedostamattomat toiminnot ovat keskeisessä roolissa, kun valitaan annoskokoa. Tutkimus tarjoaa uutta tietoa, miten ihmiset arvioivat annoskoon sopivaksi.

  • Dow Jones: Nestlé on yksi maailman vastuullisimmista elintarvikealan yrityksistä

    Dow Jonesin kestävän kehityksen indeksin mukaan Nestlé on yksi maailman vastuullisimmistsa elintarvikealan yrityksistä. Ympäristön kannalta Nestlé arvioitiin elintarvikealan vastuullisimmaksi yritykseksi. Nestlé sai erinomaisen tuloksen myös indeksin arviosta eri elintarvikealan yritysten vaikutuksesta ihmisten terveyteen ja hyvinvointiin.

  • Aino-jäätelöllä voi nyt herkutella myös kodin ulkopuolella

    Suomalaisesta luonnosta ja jälkiruokaperinteestä inspiraationsa saanut Aino-jäätelöperhe laajenee tänä keväänä kioskeihin, kahviloihin ja pikkupikareiksi kaupan jäätelöaltaisiin. Aino-pikareiden ja Aino-irtojäätelöiden myötä kotimaisesta premium-jäätelöstä pääsee nauttimaan muuallakin kuin kotona tai kylässä.

  • Kevättä räpylöissä – Suomen Nestlén jäätelöuutuuksissa maistuvat kotimaiset klassikot

    Eksoottisen jäätelökansamme omaperäiset jäätelösuosikit, salmiakki ja tiikeri, ottavat tänä keväänä uusia muotoja. Suomalaisesta luonnosta ja jälkiruokaperinteestä inspiraationsa saanut Aino-jäätelö puolestaan lähtee kotipakkasesta kauppoihin, kahviloihin ja kioskeille. Astetta veikeämpään jäätelömenoon sopii parhaiten uutuuspuikko Pingviini Räpylä.

  • Mövenpickin Winter Limited Edition hurmaa talvisilla jäätelömauilla

    Mövenpickin Winter Limited Edition -jäätelösarjan tähtianis, manteli, passionhedelmä ja makeansuolainen kinuski tuovat kotiin lämmintä tunnelmaa kylminä talvi-iltoina. Mövenpick-jäätelöt on valmistettu sataprosenttisesti luonnollisista raaka-aineista eikä niiden valmistuksessa käytetä lainkaan keinotekoisia lisä- tai väriaineita.