Uutisia Fordilta - maaliskuu 2013
Maaliskuussa kerättyjä pikku-uutisia.
Maaliskuussa kerättyjä pikku-uutisia.
Uusi Ford Fiesta ST on Fordin kaikkien aikojen nopein ja dynaamisin pieni suorituskykyinen tuotantoajoneuvo. Siinä on hienosäädetty ja kuljettajan huomioiva voimansiirtojärjestelmä sekä alusta, joka tuo loistavan ajokokemuksen.
Ford on julkistanut “Drive to Wembley” -kampanjan, johon osallistumalla voi voittaa liput Mestareiden liigan loppuotteluun.
Euroopan Fordin uudistumistahti kiihtyy tällä viikolla Geneven autonäyttelyssä, kun yhtiö esittelee kaksi täysin uutta mallia – pienikokoisen EcoSport-katumaasturin ja Tourneo Courierin – osana Fordin lupausta tuoda Euroopan markkinoille 15 uutta ajoneuvoa vuoteen 2015 mennessä.
Uutisia Fordilta helmikuu 2013
Vuoden 2013 Kansainvälinen Vuoden Pakettiauto -tunnustuksen saanut täysin uusi Transit Custom on käynyt läpi kaikkien aikojen laajimmat kestävyystestit; niillä simuloitiin 10 vuoden äärimmäinen käyttö vain kuudessa kuukaudessa.
Euroopan Ford kertoo tiedotustilaisuudessaan Geneven autonäyttelyssä maaliskuun 5. päivänä tulevista tuoteuudistuksistaan.
Ford Motor Company voitti viime vuonna kolme luokkaa seitsemästä mahdollisesta Euro NCAP:n törmäystesteissä. Voittoisat ajoneuvot olivat Kuga, Transit Custom ja B-MAX.
Ford on aloittanut Fiesta ST:n tuotannon tehtaallaan Kölnissä, Saksassa. Fiesta ST on ensimmäinen Fiesta, joka kiihtyy nollasta sataan alle 7 sekunnissa.
Tammikuun uutispätkiä Fordilta.
Uusi Fiesta oli viime vuonna kuluttajien suosiossa; Fiestoja myytiin keskimäärin joka toinen minuutti. Tieto perustuu JATO Dynamicsin tilastoihin*.
Täysin uusi Ford Kuga pyrkii rikkomaan myytin, jonka mukaan katumaasturit eivät voi olla samaan aikaan ympäristöystävällisiä, huipputekniikkaa edustavia, tehokkaita ja ainutlaatuisia.