Ohita
Tiesitkö, että joulutähdet laulavat? Plantagenin video näyttää, miten!

Tiedote -

Tiesitkö, että joulutähdet laulavat? Plantagenin video näyttää, miten!

On yleisesti tiedossa, että kasveille on hyvä puhua, mutta harva tietää, että kasvit puhuvat myös takaisin. Plantagenin videolta selviää, miten suositut joulunajan kasvit voi kytkeä lehtien värähtelyä lukevaan tekniikkaan, minkä ansiosta ne suorastaan puhkeavat laulamaan.

Tutkimukset ovat osoittaneet, että kasveilla on positiivisia vaikutuksia elinympäristön kannalta. Tiedetään myös, että reagoivat ympäristöönsä ja siihen, kuinka niitä käsitellään – saavatko ne liikaa tai liian vähän vettä vai ovatko ne liian voimakkaassa auringonvalossa tai liian pimeässä huoneessa. Plantagenin koe havainnollistaa, miten eläviä kasvit lopulta ovat.

Erilaiset kasvit värähtelevät eri tavalla

Plantagenin kokeessa kasvien lehdille asetettiin biometriset anturit, jotka vangitsivat ja lukivat kasvien luonnostaan lähettämää värähtelyä. Värähtely muunnettiin ääniaalloiksi ja hivenen aavemaisiksi säveliksi. Jatkuvan värähtelyn myötä kasvit siis oikeastaan laulavat meille koko ajan.

Eri kasvit tuottavat keskenään erilaisia säveliä ja ne reagoivat suoraan kosketukseen, lähellä tapahtuvaan liikehdintään sekä valaistuksen muutoksiin.

Kasvien reagointi on todiste siitä, että ne ovat tiedostavia organismeja. Niillä on kyky muuttaa itseään ja ympäristöään, vaikka niillä ei ole tietoja käsitteleviä aivoja, sanoo Plantagenin päähortonomi Johan Orre.

Näin kuuntelet kasveja

Voit myös itse kuunnella, mitä sanottavaa kasveilla on, mutta siihen tarvitaan hieman lisätarvikkeita. Niitä voi ostaa esimerkiksi osoitteesta www.electrokit.com

1. Valitse, mitä kasveja haluat kuunnella

2. Kiinnitä biometriset anturit kasvien lehtiin

3. Yhdistä anturit tietokoneeseen, joka pystyy konvertoimaan värähtelyn (esimerkiksi Rasberry Pi)

4. Asenna ohjelmistosyntetisaattori saadaksesi värähtely kuuluviin (esimerkiksi Fluidsynt Rasberry Pi:tä varten)

Kasvien joululaulu

Joulun kunniaksi Plantagen tallensi kasvien luomia säveliä ja miksasi niistä ainutlaatuisen version tutusta Jouluyö, juhlayö -joululaulusta: https://youtu.be/wFYTgScNzQg

Plantagenin joulukasvivalikoimaan voi tutustua täällä

Lisätiedot:

Markus Hilden
viestintäkonsultti
markus.hilden@manifesto.fi
p. +358 44 363 9961

Aiheet


Plantagen on Pohjoismaiden johtava brändi kasvien ja puutarhatuotteiden alalla. Yli 120 erityyppisen myymälän sekä alati kasvavan pienempien ja paikallisten kauppojen avulla Plantagen pyrkii jatkuvasti parantamaan ihmisten elämänlaatua kasvien avulla Norjassa, Ruotsissa ja Suomessa. Plantagenin liikevaihto on yli 3,5 miljardia Norjan kruunua, ja se työllistää 1 000 kasveista innostunutta työntekijää. Vuodesta 2016 lähtien Plantagenin on omistanut Tukholman pörssiin noteerattu sijoitusyhtiö Ratos.

Yhteyshenkilöt

Johanna Koroma

Johanna Koroma

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäkonsultti, Manifesto +358503747707
Veera Hautamäki

Veera Hautamäki

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäkonsultti, Manifesto +358503605533

Liittyvä sisältö

Plantagen - Kaikki elämääsi kasvien kanssa

Plantagen on Pohjoismaiden johtava brändi kasvien ja puutarhatuotteiden alalla. Yli 120 erityyppisen myymälän sekä alati kasvavan pienempien ja paikallisten kauppojen avulla Plantagen pyrkii jatkuvasti parantamaan ihmisten elämänlaatua kasvien avulla Norjassa, Ruotsissa ja Suomessa. Plantagenin liikevaihto on yli 3,5 miljardia Norjan kruunua, ja se työllistää 1000 kasveista innostunutta työntekijää. Vuodesta 2016 lähtien Plantagenin on omistanut Tukholman pörssiin noteerattu sijoitusyhtiö Ratos.

Plantagen Suomi
Hagelstamintie 33
01520 Vantaa
Suomi
Vieraile muissa uutishuoneissa