Uutinen -

Teknologia muuttaa urheilua - SAP tuo big datan eri urheilulajeihin

Ohjelmistoyhtiö SAP:n mukaan teknologia muuttaa urheilua tulevaisuudessa. Yhtiö uskoo erityisesti big datan hyödyntämisen lisääntyvän eri urheilulajeissa voimakkaasti. Viimeisin esimerkki löytyy kesän jalkapallon MM-lopputurnauksesta, jossa voitokas Saksan jalkapallomaajoukkue käytti big dataa suunnitellessaan ottelutaktiikoita. Jalkapallon lisäksi myös Formula 1, tennis, koripallo, purjehdus ja uusimpana ratsastus hyödyntävät big datan moninaisia mahdollisuuksia. Kyse ei ole ainoastaan pelaajien ja joukkueiden suorituskyvyn analysoinnista, vaan myös kannattajien ja urheilutoimittajien kokemuksen parantamisesta. 

Formula 1 / Mercedes McLaren

Formula 1 -sarjan uusien polttoainesääntöjen mukaan kuljettaja ei saa kuluttaa yli 100 kilogrammaa polttoainetta yhden kilpailun aikana. McLaren-Mercedes on valmistautunut uuteen sääntöön perusteellisesti. Tiimi on käyttänyt SAP HANA -ratkaisua jo vuodesta 2012. Sen avulla kilpailudataa voi analysoida sekunnin murto-osissa, mikä taas nopeuttaa muutoksia ja päätöksiä kilpailustrategian suhteen. Data-analyysi sisältää “dark dataksi” kutsuttua historiatietoa sekä tulevaisuuden ennakointia, joiden avulla voidaan analysoida ja suunnitella paras mahdollinen varikkopysähdysstrategia ja säädellä kuljettajan ajotyyliä reaaliaikaisesti. Dataa kerätään F1-auton moottoriin yhteydessä olevien 120 sensorin avulla. Ne keräävät yli 3 teratavua dataa yhden F1-kilpailun aikana. Tämän lisäksi sensorit laskevat yli 20 000 kuviteltavissa olevaa ajotilannetta reaali-ajassa keräämänsä tiedon pohjalta ja siirtävät ne tiimin insinööreille.

Naisten tennis

SAP HANA -alusta kerää, varastoi ja tarjoaa käytettäväksi tilastotietoa naisten tennisturnauksista. Naisten tennisammattilaisten kattojärjestö WTA organisoi maailmalaajuisesti naisten tennisturnaukset. Se myös vastaa tilastotiedon keräyksestä ja tarjoaa sen valmentajien, pelaajien, median ja fanien käyttöön. SAP on toimittanut SAP HANA -alustan kattojärjestön käyttöön. Yhteistyö julkistettiin elokuussa 2013 ja se on saanut aikaan mielenkiintoisia tuloksia sekä tenniskentällä että kentän ulkopuolella. Tänä päivänä WTA tuottaa parempaa tilastotietoa kuin koko ammattilaistenniksen kattojärjestö ATP. Uuden lähestymistavan ansiosta datan keräys ja analysointi ovat integroitu suhteessa oikeaan kontekstiin ja oikeaan aikaan. Data on tarjolla eri formaateissa ja sitä voi tarkastella yksityiskohtaisesti.

Koripalloilun ammattilaissarja NBA (National Basketball Association)

Urheilufanit rakastavat tilastoja sillä ne tuovat heidät lähemmäksi peliä, suosikkijoukkueita ja -pelaajia. NBA.com/Stats -sivusto hyödyntää SAP HANA -alustaa ja tarjoaa faneille ja medialle ilmaisen mahdollisuuden käyttää koko NBA:n virallista tilastohistoriaa. Aikaisemmin tämä oli mahdollista vain NBA-liigan ja eri joukkueiden henkilöstölle.

  • Jokaisen NBA-ottelun tilastotiedot: Käyttäjälle on tarjolla jokaisen NBA-ottelun tilastotiedot aina kaudesta 1946-47 lähtien, jolloin NBA-liiga käynnistyi. Mukana myös ikimuistoiset ottelut, kuten Wilt Chamberlainin 100-pisteen ottelu vuodelta 1962 ja Kobe Bryantin 81-pisteen ottelu vuodelta 2006.
  • Kehittyneet kaaviot onnistuneista heitoista: Kokonaisvaltaiset graafit sekä hyökkäys- että puolustuspään tehokkuudesta, sisältäen visuaaliset kuvat heittopaikoista jne.
  • Parhaat kokoonpanot: Parhaat kokoonpanokombinaatiot, 2-5 pelaajan, viimeiseltä kuudelta kaudelta.
  • Perusteellinen tilastollinen jaottelu: Per pallon hallussapito, viimeisen 5 minuutin tilastot, tehokkuus, pelaaja/joukkue vertailu, sekä monia muita jaoteltuja tilastoja.
  • www-sivu jokaisesta NBA-pelaajasta: Jokaisen NBA-pelaajan täydelliset henkilökohtaiset tilastot koko liigan historian ajalta.

NBA.com/Stats-sivuston sisältöä voi jakaa helposti sosiaalisissa verkostoissa, kuten Twitterissä, Facebookissa and Google+:ssa.

Jääkiekko

Saksan jääkiekkoliiga DEL tarjoaa fanien käyttöön www.del.org -sivuston. Jääkiekkofanit voivat käyttää ja analysoida uutta dataa sekä historiadataa. SAP:n analysointityökaluilla fanit voivat etsiä erilaisia jääkiekkotilastoja, kuten vastustaja-, jäähy- tai maalianalyysejä, reaaliajassa.

Jalkapallo

Saksan jalkapallomaajoukkue käytti Brasilian jalkapallon MM-kisoissa heidän tarpeisiin suunniteltua ohjelmistoa, joka keräsi ja analysoi suuren määrän data liittyen saksalaisten pelaajien ja vastustajien suoritukseen kentällä. SAP suunnitteli muistivaraisella SAP HANA -alustalla toimivan SAP Match Insights -ratkaisun. Sen avulla dataa voi esittää graafisen käyttöliittymän avulla, joka on rakennettu datan visualisointityökalulla SAP Lumiralla.

SAP:n mukaan Saksan joukkue asetti ohjelmistolle kaksi vaatimusta.´Ohjelmiston tuli toimia fyysisesti maajoukkueen tiloissa, ei pilvessä, sillä data oli liian arvokasta sijaitsemaan organisaation ulkopuolella ja toiseksi ohjelmiston piti olla niin helppokäyttöinen, että maajoukkueen henkilökunta osaisi käyttää sitä ilman SAP:n tukea. Valmentajien lisäksi jokainen pelaaja pystyi käyttämään sovellusta itse, mikä lisäsi yksilön ymmärrystä suoristuksestaan ja pelaajien välistä läpinäkyvyyttä. Turnauksen jälkeen SAP päätti tuotteistaa Match Insights -ratkaisun.

Linkki: https://www.news-sap.com/sap-dfb-turn-big-data-smart-data-world-cup-brazil/

Purjehdus

Viimeisin big datan hyödyntäjä on Tanskan purjehdusliitto, joka yhdessä SAP:n kanssa tarjoaa ratkaisuja purjehduksen tarpeisiin. SAP allekirjoitti kolmen vuoden yhteistyösopimuksen purjehdusliiton ja -kilpasarjan kanssa suorituskyvyn seurantaan liittyvistä palveluista. SAP-navigaatioratkaisut (SAP Sailing Analytics) auttavat purjehtijoita parantamaan suoritustaan, tarjoavat purjehdusta seuraaville kannattajille helpon tavan seurata kilpailuja sekä mahdollistavat medialle ja kommentaattoreille tosiaikaisen datan hyödyntämisen analyyseissaan.

SAP parantaa Tanskan purjehduskilpasarjan regattojen laatua GPS-paikannusteknologialla ja SAP Sailing Analytics -ratkaisulla. Analysoimalla ja yhdistämällä GPS-dataa ja radalla olevista sensoreista kerättyjä tuulilukemia SAP Sailing Analytics -ratkaisu tarjoaa arvokasta tietoa, kuten sijainnin, kuljetun matkan, keskinopeuden, eron johtavaan veneeseen sekä voitettu/hävitty aika per lähtö. Datan avulla purjehtijat voivat optimoida strategiansa seuraavaa lähtöä varten reaaliajassa. SAP:n analytiikkaratkaisu tarjoaa faneille paremman katselukokemuksen reaaliaikaisen paikkatiedon sekä 3-D-visualisoinnin avulla niin mobiililaitteissa kuin katsomoiden näytöissäkin. Koska kaikki tieto on tosiaikaista, selostajien on helppo välittää lähtöjen tapahtumat katsomoihin ja kotisohville. www.sejlsportsligaen.dk


Aiheet

  • Tietokone, Televiestintä, IT

Kategoriat

  • big data
  • sap hana

Yhteyshenkilöt

Taina Kaitala

Lehdistön yhteyshenkilö SAP Finlandin lehdistökontaktit, Viestintätoimisto Manifesto +358 50 372 3406

Susanne Kapfer

Lehdistön yhteyshenkilö Director Integrated Communications SAP Pohjoismaat +46 733 587798

Liittyvä sisältö