Tiedote -

SAP tuo Big Data -rekka-autokiertueen Suomeen

Ohjelmistoyhtiö SAP tuo SAP Big Data Truck Tour -rekka-autokiertueen Suomeen syyskuun alussa. Yhtiö esittelee kiertueella, kuinka organisaatiot ovat hyödyntäneet big dataa toiminnassaan eri tavoin. SAP on kerännyt yhteen toimialojen parhaimpia big data case-tarinoita muun muassa urheilun, vähittäiskaupan, kuljetuksen ja kaupunkisuunnittelun alueilta. Kiertueella kuulla myös kuinka Saksan jalkapallomaajoukkue hyödynsi menestyksekkäästi big dataa Brasialian jalkapallon MM-kisoissa.

SAP Big Data Truck Tour kiertää Pohjoismaita alkusyksystä pysähtyen Suomessa Helsingin Taivallahden kentällä 1.9. ja Espoon Otaniemessä 2.9. Kiertue on SAP:n Euroopan laajuinen hanke, jonka tavoitteena on kertoa asiakkaille, kumppaneille ja medialle, millaista uutta liiketoimintaa big datan oikeaoppisella hyödyntämiselle on kehitetty.

Kiertueen aikana SAP Big Data -rekka-auto tarjoaa visuaalisia demo-esityksiä SAP:n asiakkaille ja kumppaneille. Niissä kerrotaan, kuinka olemassa olevia liiketoiminnan prosesseja ja analytiikkaa voidaan laajentaa big data avulla ja siten lisätä organisaation kilpailuetua liiketoiminnan levittäytyessä uusille markkinoille, uusasiakashankinnassa tai innovaatioiden synnyttämisessä.

Esimerkkejä demo-esityksistä:

  • SAP Match Insight: Kuinka maailman parhaat jalkapallojoukkueet voivat hyödyntää dataa otteluihin valmistautuessa? Saksan jalkapallomaajoukkue teki näin jalkapallon MM-kisoissa.
  • SAP Automotive Control Center: Esimerkki siitä, kuinka kuljetusalan yritykset voivat analysoida massiivisia määriä dataa muutamassa sekunnissa ja muuttaa toimintaansa tiedon perusteella.
  • SAP Smart Vending Machine: Asiakkaan mieltymyksiä voidaan ennakoida, mikä lisää jokaisen myyntipisteen tai jälleenmyymälän asiakastyytyväisyyttä ja -kannattavuutta.

“Datan määrä jatkaa eksponentiaalista kasvuaan ihmisten, tiedon ja asioiden ollessa verkottuneita toisiinsa. Verkottuminen ei ole kuitenkaan ratkaiseva tekijä, vaan se kuinka monimuotoinen data saadaan haltuun ja kuinka sitä käsitellään reaaliajassa. Vasta tämä tarjoaa uuden näkymän tietoon sekä ratkaisuja ongelmiin, joita aikaisemmin ei ole voitu toteuttaa”, sanoo Hardy Nelson, joka vastaa SAP:n Big Data -liiketoiminnan kehittämisestä Euroopassa.

Taustatietoa SAP:n Big Data -palveluista ja kiertueesta

SAP:n big data -palvelut sisältävät strategista neuvonantoa, opastusta kehittyneeseen analytiikkaan, data science -konsultointia ja käyttöönoton hallintaa sekä big data -ympäristön jatkuvaa hallintaa. Palvelut kattavat koko end-to-end-prosessin ja sen elinkaaren.

SAP Big Data Truck Tour Suomessa:

  • Helsinki, Taivallahden kenttä, 1. syyskuuta
  • Espoo, Otaniemi, Otaniementie 17, 2. syyskuuta

SAP Big Data Truck Tour käynnistyi Saksasta toukokuussa 2014 ja se tavoittaa 17 Euroopan maata seitsemän kuukauden aikana. Kiertuekilometrejä kertyy yhteensä yli 33 000.


Linkit

Aiheet

  • Tietokone, Televiestintä, IT

Kategoriat

  • big data
  • big data & analytics
  • big data analytics
  • big data analyse
  • big data analytics solutions

Maailman johtava liiketoimintaratkaisujen toimittaja SAP auttaa kaikenkokoisia yrityksiä ja toimialoja toimimaan paremmin. Tukitoiminnoista kulmahuoneeseen, varastosta myymälään, pöytäkoneesta mobiililaitteeseen – SAP auttaa ihmisiä ja organisaatioita toimimaan tehokkaammin yhdessä ja hyödyntämään liiketoimintatietoa entistä paremmin. SAP:n sovellukset ja palvelut auttavat yli 261 000 asiakasta yli 130 maassa toimimaan kannattavasti, uudistumaan jatkuvasti ja kasvamaan kestävästi. Lisätietoja www.sap.com ja www.sap.com/finland

Yhteyshenkilöt

Susanne Kapfer

Lehdistön yhteyshenkilö Director Integrated Communications SAP Pohjoismaat +46 733 587798

Taina Kaitala

Lehdistön yhteyshenkilö SAP Finlandin lehdistökontaktit, Viestintätoimisto Manifesto +358 50 372 3406

Liittyvä sisältö