Uutinen —
Uusi luku Scania Finansissa
Dan ”Nappe” Forsmanin 29 vuoden Scania-ura vaihtui lokakuun alussa eläkepäiviin, ja hänen tehtävässään jatkaa Niko Tonteri.
Nappe toteaa itse, että eläkkeelle jääminen tuntuu samaan aikaan sekä haikealta, että hyvältä. Takana on pitkä työura, jonka varrelle mahtuu niin uuden toiminnan rakentamista kuin vuosien mittaisia asiakassuhteita.
Niko puolestaan siirtyy uuteen rooliinsa suurella innolla. Vaikka tehtävä vaihtuu, moni asiakas on hänelle jo tuttu aiempien tehtävien puheluista ja sähköposteista.
Kaksi urapolkua
Napelle yksi uran mieleenpainuvimmista vaiheista oli vuosi 1997, jolloin Scania Finansin toiminta Suomessa alkoi. Arjessa se tarkoitti muun muassa dokumenttien kääntämistä ruotsista suomeksi ja järjestelmien testaamista. Tunne oli vähän kuin omaa yritystä olisi ollut perustamassa. Aluksi rahoitettiin myös henkilöautoja, mutta toiminta keskittyi melko nopeasti raskaaseen kalustoon ja Scanian ydinliiketoiminnan tukemiseen.
Nikon Scania-polku alkoi alkuvuodesta 2015 taloushallinnon assistenttina. Paikallisen tulosalueen taloushallinnon lisäksi tehtäviin kuului ajoneuvomyynnin myyntiassistentin töitä. Kokemus avasi hänelle sitä, mitä ajoneuvomyynnin taustalla tapahtuu. Joulukuussa 2016 hän siirtyi Scania Finansiin rahoitusassistentiksi, myöhemmin Customer Support Specialistiksi. Sopimushallinnon ja asiakaspalvelun tehtävissä asiakkaiden arki tuli tutuksi monesta näkökulmasta.
Asiakasta kuunnellen
Vuosien varrella Nappe on nähnyt rahoitustyön muuttuvan. Osamaksusta on siirrytty rahoitusleasingiin, ja sopimuksiin tarvitaan aiempaa useammin joustoja ja yksilöllisiä ratkaisuja, ja ne ovat enemmän jo arkipäivää. Tämä on myös asia, jolla halutaan erottua kilpailijoista. Yksi asia on silti pysynyt hänen työssään keskeisenä: asiakkaan todellisen tarpeen ymmärtäminen.
Kuuntele asiakasta, mitä hän oikeasti haluaa. Etsitään ratkaisuja loppuun asti”, Nappe kiteyttää.
Nikolle uudessa tehtävässä innostavinta on mahdollisuus tukea asiakkaiden liiketoimintaa rahoituksen kautta. Kun kalustoinvestoinnit ovat usein satojen tuhansien eurojen suuruisia, rahoitus on tärkeä osa yrityksen arkea ja jatkuvuutta. Hän haluaa panostaa asiakkaan kuuntelemisen lisäksi ripeään palveluun, jotta asiat eivät jää tarpeettomasti odottamaan.
Ihmiset työn ytimessä
Napelle työn palkitsevimpia puolia ovat olleet asiakaspalautteet ja yhdessäolo oman tiimin kanssa. Pitkissä asiakassuhteissa hän pitää tärkeinä molemminpuolista luottamusta, keskustelua ja tavoitettavuutta. Erityistä iloa on tuonut se, että asiakkaan rinnalla on saanut kulkea pitkään ja nähdä yhteistä kasvua. Myös rahoitussalkun ja markkinaosuuksien suotuisa kehitys on jäänyt mieleen: taustalla ovat olleet tiivis yhteistyö Scania Suomen kanssa, erityisesti automyyjien kanssa, sekä yhteinen tavoite.
”Scania on ollut työnantajana erinomainen, vakaa ja huolehtiva. Olen viihtynyt erittäin hyvin, ja eiköhän myös 29 vuoden työura myös kerro tästä. Päivääkään en vaihtaisi pois. Kiitos asiakkaiden ja työkavereiden”, Nappe sanoo.
Nikolle työpaikan mielekkyys syntyy mukavasta työyhteisöstä, kiinnostavista tehtävistä ja kokemuksesta, että omalla tekemisellä on merkitystä sekä asiakkaille että Scanialla sisäisesti. Uuteen rooliin siirtyessään hän haluaa jatkaa yhteydenpitoa niin asiakkaisiin kuin sisäisiin yhteistyökumppaneihin. Asiakkaan kannalta hän näkee etuna myös sen, että ajoneuvon rinnalle löytyy rahoitusratkaisu saman katon alta.
Ilolla eteenpäin
Kapulanvaihtoa on voitu pohjustaa ja valmistella pitkään. Vaikka Napen ”saappaisiin” siirtyminen on suuri muutos Nikolle, hänen terveisensä asiakkaille ovatkin yksinkertaiset: jatketaan samaan malliin.
”Olen ollut siitä onnellisessa asemassa, että olen saanut seurata Napen toimintatapoja vuosien ajan. Ensimmäisenä tulee mieleen se, että tehdään aina kaikkemme, että päästään asioissa meitä sekä asiakasta tyydyttävään lopputulemaan. Toisena asiana tulee mieleen palveluasenne: on ollut ilo seurata kuinka Nappe toimii asiakkaiden kanssa – aina yhtä positiivisella asenteella. Tästä on hyvä ammentaa”.
Uuden vaiheen kynnyksellä molemmilla on toiselleen lämmin toivotus. Nappe toivoo Nikolle iloisia työpäiviä ja muistuttaa, että työssä saa olla myös hauskaa.
”Hauskaa pitää olla, eikä töissä voi nauraa liikaa”, Nappe sanoo.
Nikon terveisissä katse kääntyy puolestaan Napen alkaviin eläkepäiviin:
”Kiitän Nappea kaikista opeista mitä matkan varrella on saatu! Yhteistyö on sujunut aina saumattomasti. Samalla toivotan myös antoisia eläkepäiviä – nyt saa nauttia!”