SEB on Arabian Taideosastoyhdistys ry:n juhlavuoden pääyhteistyökumppani
SEB on Arabian Taideosastoyhdistys ry:n pääsponsori ja yhteistyökumppani yhdistyksen 20-vuotisjuhlavuonna 2023.
SEB on Arabian Taideosastoyhdistys ry:n pääsponsori ja yhteistyökumppani yhdistyksen 20-vuotisjuhlavuonna 2023.
SEB keräsi menestystä tuoreessa Prosperan tutkimuksessa, jossa selvitettiin pankkien neuvontapalveluita vastuullisuuteen liittyvissä kysymyksissä. Asiakkaat arvioivat SEB:n palvelun parhaaksi Suomen ja Pohjoismaiden lisäksi myös Ruotsissa. Suomessa SEB arvioitiin parhaaksi kolmannen kerran peräkkäin.
Vähemmän houkuttelevat lainaehdot ovat vauhdittaneet TLTRO-lainojen ennenaikaisia takaisinmaksuja ja EKP:n arvopaperiomistusten vähentäminen alkaa maaliskuussa. Markkinoilla päähuomio kohdistuu taseen rakennemuutokseen, kun EKP tulee allokoimaan omistuksiaan vihreämpiin vaihtoehtoihin. Tämä voi tarkoittaa EKP:n ”likaisten” omistusten aktiivista vähentämistä jo tulevien 12 kuukauden sisällä.
Yhdysvallat ja Eurooppa ovat matkalla kohti lievää taantumaa vuoden 2023 alussa. Inflaationäkymät ovat parantuneet, ja syvän laskusuhdanteen todennäköisyys on pienentynyt. Ruotsissa taantuma iskee Suomea pahemmin.
Maailmantalous on toistaiseksi osoittanut yllättävän suurta sitkeyttä. Kotitalouksiin kohdistuu kuitenkin yhä enemmän painetta korkojen nousun, korkean inflaation ja energiapulan vuoksi. SEB:n ekonomistit ovatkin laskeneet vuosien 2023 ja 2024 kasvuennusteita. Suomen taantumasta näyttäisi kuitenkin tulevan lyhytaikainen ja lievä.
Kiihtyvän inflaation ja nopean ohjauskorkojen nousun vuoksi maailmantalouden näkymät ovat heikkenemässä. Suomen talous on osoittanut suurta sitkeyttä vahvasta vastatuulesta huolimatta.
Ruut Pihlavasta tuli SEB:n Suomen maajohtaja 1. syyskuuta alkaen, kun Marcus Nystén luovutti maajohtajan tehtävät hänelle.
EKP:n neuvosto päätti 15. kesäkuuta vauhdittaa uuden välineen valmisteluja euroalueen pirstoutuneisuuden korjaamiseksi. Uudessa osto-ohjelmassa on kuitenkin vielä monta kysymysmerkkiä.
Globaaleja kasvuennusteita on leikattu huomattavasti Ukrainan sodan alkamisen jälkeen. Samanaikaisesti inflaatioennusteita on puolestaan nostettu. Venäjän hyökkäyksellä Ukrainaan on suuria vaikutuksia sekä kuluttajille että tuottajille vielä vuosien ajan, ja energian hinnat tulevat pysymään korkealla tasolla.
Vuoden 2022 alkaessa maailmantalouden toipuminen koronapandemian jäljiltä kohtaa uutta vastatuulta korkean inflaatioon, virusmuunnosten ja geopoliittisten riskien muodossa. Suomen talouden ennustetaan kasvavan tänä vuonna 3,0 prosenttia.
Kiina on asettanut taloudellisen ja sosiaalisen tasapainon päätavoitteeksi vuoden 2022 osalta vastatakseen heikentyneeseen kotimaiseen kysyntään. Maan raha- ja finanssipolitiikka tukevat tätä. SEB:n Kiinan talousindeksi kertoo, että yritysten näkymät jatkuvat optimistisina.
EKP:n neuvosto kohtaa pandemian vastatuulen, tarjontapuolen pullonkaulojen ja korkean inflaation aiheuttaman haasteen, kun se kokoontuu 16. joulukuuta päättääkseen PEPP:n jälkeisestä strategiastaan.