Ohita

Aiheet: Talous, rahoitus

  • SEB palvelee Family Office -asiakkaita jatkossa myös Sveitsissä

    SEB perustaa Zürichiin Family Office -asiakkaiden palveluyhtiön, joka tarjoaa hallinnollisia ja muita kuin rahoituspalveluja sekä toimistotiloja sveitsiläisille perhetoimistoille ja yrittäjäperheille. Pankki pyrkii myös avaamaan edustuston saman katon alle. Jatkossa SEB on ainoa pohjoismainen pankki, jolla on toimintaa sekä Sveitsissä että Ranskassa.

  • SEB:n talousennuste: Odotetut koronleikkaukset turbulentissa maailmassa

    Taloustilanne herättää yhä enemmän optimismia, vaikka geopoliittiset riskit pahenevat. Laskeva inflaatio saa keskuspankit aloittamaan ohjauskorkojen leikkaukset tänä keväänä ja kesänä. Suomen BKT supistuu 0,2 prosenttia tänä vuonna, mutta elpyy 2,0 prosentin kasvuun vuonna 2025.

  • SEB oli Suomen paras pankki Prosperan Sustainability Advisor -tutkimuksessa

    SEB keräsi menestystä tuoreessa Prosperan tutkimuksessa, jossa selvitettiin pankkien neuvontapalveluita vastuullisuuteen liittyvissä kysymyksissä. Asiakkaat arvioivat SEB:n palvelun parhaaksi Suomen ja Pohjoismaiden lisäksi myös Ruotsissa ja Tanskassa. Suomessa SEB arvioitiin parhaaksi jo neljännen kerran peräkkäin.

  • EKP aloittaa koronlaskut todennäköisesti jo ensi maaliskuussa

    EKP pitää ohjauskorot ennallaan joulukuussa ja tarkistaa vain varovaisesti pohjainflaatioennustettaan alaspäin. Viimeaikaiset matalat inflaatioluvut ja talouden pysähtyminen muuttavat kuitenkin nopeasti vuoden 2024 näkymiä. Pidämme nyt yhä todennäköisempänä, että EKP aloittaa koronleikkaukset jo maaliskuussa, koska inflaatio hidastuu edelleen nopeasti heikkenevän talouden keskellä.

  • SEB:n Green Bond -raportti: Siirtyminen kohti päästötöntä taloutta vaarassa viivästyä

    Vuosikymmenen alkupuolella tapahtuneen voimakkaan kasvun jälkeen sekä puhtaan energian investoinnit että kestävän kehityksen rahoitustoimet ovat tasaantumassa. Tämä kuvastaa siirtymävaiheen monien toisiinsa liittyvien osatekijöiden välisen koordinoinnin puutetta. Tarvitaan todennäköisesti lisää poliittista tukea, jotta moottorit saadaan käynnistettyä uudelleen.

  • SEB:n talousennuste: Pehmeä lasku velkojen ja geopolitiikan varjossa

    Maailmantalous hidastuu, mutta eri puolilla maailmaa eri tahtiin. Alhaisempi inflaatio, korkea työllisyys ja nousevat reaalipalkat tukevat edelleen pehmeää laskua. Ohjauskorot ovat saavuttaneet huippunsa, ja Yhdysvaltain keskuspankki aloittaa koronlaskusyklinsä ensi vuoden puoliväliin mennessä. Tämä edistää maltillista elpymistä ennustejakson loppupuolella.

  • SEB:n Green Bond -raportti: Yritysten on ryhdyttävä toimiin hiilidioksidin poistamiseksi

    SEB:n uusimmassa Green Bond -raportissa asiantuntijat korostavat sekä ilmastokriisin kasvavia taloudellisia kustannuksia että lisääntyviä todisteita nopeammasta siirtymisestä puhtaaseen energiajärjestelmään. Velkapuolella vihreät joukkovelkakirjalainat ovat kasvun saareke paineen alla olevilla kestävän rahoituksen markkinoilla.

  • SEB:n tutkimuksen mukaan ruotsalaisten kiinnostus euroa kohtaan kasvaa

    Ruotsalaisten eurovastaisuus vähenee edelleen. SEB:n uusi, Demoskopin tekemä eurokysely osoittaa, että tällä hetkellä 42 prosenttia ruotsalaisista sanoisi "ei eurolle" ja 34 prosenttia "kyllä eurolle". Tämä tarkoittaa, että "ei"-puolen johto on kutistunut merkittävästi - Ruotsin tilastokeskuksen toukokuussa tekemän kyselyn 19 prosenttiyksiköstä vain 8 prosenttiyksikköön.

  • SEB:n talousennuste: Talouden pehmeä lasku edelleen mahdollinen – kasvu näyttää heikolta

    Kasvu on heikkoa vuosina 2023 ja 2024, mutta maailmantalous laskeutuu silti suhteellisen pehmeästi, kun muun muassa Yhdysvallat välttyy taantumalta. Suomessa teollisuus on suoriutunut hyvin, ja vienti on Suomen talouden kestävin osa, joka vaikuttaa myönteisesti kasvuun. Heikko yleinen kysyntä johtaa kuitenkin bruttokansantuotteen 0,3 prosentin laskuun tänä vuonna.

  • SEB strukturoi Cityconin vihreän yritystodistusohjelman

    Citycon päivitti 400 miljoonana euron yritystodistusohjelmansa vihreäksi ja laski liikkeelle ensimmäisen vihreän yritystodistuksensa. Liikkeeseenlasku toteutettiin osana yhtiön nykyistä vihreän rahoituksen viitekehystä, ja kyseessä on ensimmäinen Suomessa liikkeeseen laskettu vihreä yritystodistus. SEB strukturoi vihreän yritystodistusohjelman ja toteutti ensimmäisen kaupan.

  • SEB:n Green Bond -raportti: Hiilidioksidin poistaminen on väistämätöntä

    SEB:n uusimmassa Green Bond -raportissa asiantuntijat toteavat, että puhtaan ja fossiilisen energian välinen investointikuilu kasvaa samalla kun energiankäyttäjien sähköistyminen leviää. Tämä tukee heidän odotustaan, että maailman fossiilisten polttoaineiden kulutus saavuttaa huippunsa vuonna 2023.

  • SEB toimi neuvonantajana Stora Enson kestävän rahoituksen viitekehyksessä

    SEB toimi Stora Enson ainoana neuvonantajana yhtiön kehitettäessä uutta viitekehystä vihreälle ja kestävään kehitykseen liittyvälle rahoitukselle. Viitekehys perustuu metsäkonsernin kestävän kehityksen agendaan ja tavoitteisiin, jotka ohjaavat siirtymistä kohti kiertävää biotaloutta.

  • SEB:n päästrategi Hiljanen: EKP:n talletuskorko nousee 4,00 prosenttiin

    EKP:n neuvosto nosti ohjauskorkoja helmikuussa 0,50 prosenttiyksikköä ja on ilmoittanut selvästi aikovansa nostaa korkoja jälleen 0,50 prosenttiyksikköä 16. maaliskuuta pidettävässä kokouksessa, jolloin talletuskorko nousee 3,00 prosenttiin. Lisää koronnostoja on luvassa tämänkin jälkeen, vaikka Yhdysvaltojen pankkisektorilla ilmenneet ongelmat ovat lisänneet markkinoiden epävarmuutta.

  • SEB oli Suomen paras pankki Prosperan Sustainability Advisor -tutkimuksessa

    SEB keräsi menestystä tuoreessa Prosperan tutkimuksessa, jossa selvitettiin pankkien neuvontapalveluita vastuullisuuteen liittyvissä kysymyksissä. Asiakkaat arvioivat SEB:n palvelun parhaaksi Suomen ja Pohjoismaiden lisäksi myös Ruotsissa. Suomessa SEB arvioitiin parhaaksi kolmannen kerran peräkkäin.

  • EKP vauhdittaa vihreää siirtymää ja valmistautuu salkun aktiiviseen uudelleenjärjestelyyn

    Vähemmän houkuttelevat lainaehdot ovat vauhdittaneet TLTRO-lainojen ennenaikaisia takaisinmaksuja ja EKP:n arvopaperiomistusten vähentäminen alkaa maaliskuussa. Markkinoilla päähuomio kohdistuu taseen rakennemuutokseen, kun EKP tulee allokoimaan omistuksiaan vihreämpiin vaihtoehtoihin. Tämä voi tarkoittaa EKP:n ”likaisten” omistusten aktiivista vähentämistä jo tulevien 12 kuukauden sisällä.

Näytä lisää