Ohita

Uutisarkisto

  • Vaikuttava SOTE kohdentaa voimavarat ihmisen parhaaksi

    Väestön ikääntyessä sosiaali- ja terveydenhuoltoon kohdistuu paineita resurssien niukkuuden ja palvelutarpeiden lisääntymisen vuoksi. Vaikuttavuuskeskuksen päätavoitteena onkin mm. tuottaa parempaa vaikuttavuustietoa palvelujen parantamiseen ja auttaa ammattihenkilöitä, johtajia ja päätöksentekijöitä päätöksissä kohdentaa resursseja eettisesti kestävällä tavalla, kirjoittaa Paula Risikko.

  • Talvikauden ystäväkirja

    Korona on opettanut ottamaan etäisempiinkin ystäviin yhteyden. Se antaa luontevan syyn tehdä tikusta asiaa ja rupatella puhelimessa ummet ja lammet. Some kuhisee juttelusta ja chättäilystä, Tuija Brax kirjoittaa blogissaan.

  • Sydänliiton armolliset kuusi ohjetta painonhallintaan

    Iso osa suomalaisista on ylipainoisia, mutta usein toistuvat laihdutuskuurit vain pahentavat tilannetta. Laihdutuskuurien sijaan tarvitaan uusia keinoja pysyvään painonhallintaan.
    Ylipaino on terveysriski monille sairauksille ja suomalaisista yli 30-vuotiaista miehistä 72 % ja naisista 63 % ovat vähintään ylipainoisia*. Jos ylipainoa on reilusti, pienikin painonpudotus tuo jo terveyshyötyjä**.

  • Sydänliiton kunniapuheenjohtajalle Pekka Puskalle Maailman Sydänjärjestön (WHF) elämäntyöpalkinto

    Sydänliiton kunniapuheenjohtajalle ja Maailman Sydänjärjestön (WHF) entiselle puheenjohtajalle professori Pekka Puskalle on myönnetty vuoden 2020 Maailman Sydänjärjestön elämäntyöpalkinto hänen merkittävästä panoksestaan pitkän ja arvokkaan uran aikana Maailman Sydänjärjestön kutsumustehtävässä, maailmanlaajuisessa taistelussa kroonisia sairauksia sekä sydän- ja verisuonitauteja vastaan.

  • Sydänterveyden edistämisen alueellinen kunniamaininta Vuosaaren joulupolulle

    Vuosaaren Joulupolku, sydämenään Kahvila Kampela, on palkittu sydänterveyden edistämisen alueellisella kunniamaininnalla. Kunniamaininnan myönsi Suomen Sydänliitto Etelä-Suomen Sydänpiirin esityksestä.
    Vuosaaren Joulupolku on yhteisöllinen kaupunginosatapahtuma, joka kokoaa ihmisiä niin Vuosaaresta kuin kauempaakin ulkoilemaan Uutelaan 2,5 km pitkälle kynttilöin valaistulle, jouluiselle polulle

  • Ei oteta väärää numeroa

    Järjestötoimintaan osallistumisessa on monia hyviä puolia. Yksi merkittävimmistä asioista on, että tapaa monia erilaisia ihmisiä ja voi jakaa kokemuksia heidän kanssaan. Heiltä saa myös monipuolista tukea ja apua omaan elämäänsä. Järjestötyössä etsitään yhdessä ratkaisuja ja omalla toiminnallaan pystyy myös auttamaan muita. Toiminnassa ja kohtaamisissa oppii itsekin paljon.

  • Treffit itsensä kanssa

    Korona-kevät laittoi meidät kovaan kokeeseen, kuinka saada yhteys toisiin ilman fyysistä läsnäoloa. Omien tunteiden kohtaaminen on näinä outoina aikoina tärkeämpää kuin koskaan. Siksi olemme koonneet sydan.fi-sivuston koronaosioon erillisen osion mielen rauhoittamisesta.

  • Monipuolista kardiologian, hoitopolkujen kehittämisen ja johtamisen kokemusta Sydänliiton hallitukseen

    Sydänliiton syyskokous valitsi perjantaina 23.10. uusina jäseninä Sydänliiton hallitukseen kolmivuotiskaudeksi 2021–2023 LT, sisätautien ja kardiologian erikoislääkäri Jyrki Lillebergin Riihimäeltä, FT, kaupungin johtaja Anna-Kaisa Pusan Kurikasta sekä LT, sydänkeskuksen ylilääkäri, dosentti Tuomas Rissasen Joensuusta.
    Jyrki Lilleberg on toiminut pitkään kliinikkona ja ylilääkärinä Uudenmaan al

  • Sydänliiton hallitus: kasvava hoitovelka voi johtaa ennenaikaisiin kuolemiin

    Suunniteltuja hoitoja ja toimenpiteitä terveydenhuollon yksiköissä on jouduttu koronavirusepidemian takia siirtämään ja odotusajat ovat venyneet. Tiedossa on, että hoitovelka on kasvanut merkittävästi sairauksien hoidossa. Esimerkiksi suun terveydenhuollon hoitovelkaa on kertynyt yhteensä noin 1,3 miljoonan käynnin verran, uutisoi Lännen Media 20.10.
    Peruuntuneet hoito- ja seurantakäynnit johta

  • Kotimaisia kärkiartisteja mukana globaalissa elvytyskampanjassa

    Joukko suomalaisia kärkiartisteja on lähtenyt mukaan Maailman elvytysneuvoston (ILCOR) Your song can save lives!-kampanjaan. Kampanja liittyy 16.10. vietettävään Maailman elvytyspäivään, jossa muusikot ja musiikintekijät esittelevät tuotannostaan kappaleita, joiden tahti sopii paineluelvytykseen. Mukana mm. Elastinen, Toni Wirtanen, Mokoma, Evelina, Abreu, Uniikki, Jannica B, Janna ja Brädi.

  • Puheenjohtaja Paula Risikko: Sydäntauteja ei ole vielä voitettu

    Merkittävä määrä suomalaisista sairastuu sydän- ja verisuonisairauksiin vuosittain. Yhä edelleen nämä sairaudet ovat valitettavasti suomalaisten yleisin kuolinsyy. Jopa yli 2 miljoonalla suomalaisella on tälläkin hetkellä kohonnut verenpaine ja jopa lähes 60 prosentilla on todettu kohonnut kolesteroli.
    Tarvitaan ennaltaehkäisevää työtä, jotta yhä harvempi sairastuisi, sanoo Sydänliiton puheenjo

  • Soteen vahvemmin sairauksien ennaltaehkäisy

    Suomen nykyisiä sote-ongelmia kuvaa hyvin State of Health Finland 2019 -maaraportti*. Sen mukaan Suomi kuuluu hoidettavissa olevien sairauksien hoidon osalta muiden pohjoismaiden kanssa EU:n kärkimaihin, mutta tautien ennaltaehkäisyssä eroamme merkittävästi muista pohjoismaista ja putoamme jopa EU:n keskiarvon alle.
    Terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen (Hyte) on oltava sote-uudistuksen yksi tä

Näytä lisää