Ohita
Zinzinon HbA1c-testi kertoo pitkäaikaisen verensokeritason suhteessa ruokavalioosi ja elintapoihisi.
Zinzinon HbA1c-testi kertoo pitkäaikaisen verensokeritason suhteessa ruokavalioosi ja elintapoihisi.

Tiedote -

Diabetes on pandemia, jota ei pidä unohtaa: kaiken A ja O on testaaminen

Viime vuosina on keskitytty niin voimakkaasti koronapandemiaan, että tyypin 2 diabetes, joka on yksi maailman tuhoisimmista pandemioista, on jäänyt liian vähälle huomiolle. Koronapandemiaan liittyneistä toimenpiteistä voidaan kuitenkin ottaa oppia myös tyypin 2 diabeteksen torjunnassa. Tärkein tapa torjua mitä tahansa pandemiaa on testaaminen.

Maailman terveysjärjestön (WHO) arvion mukaan tyypin 2 diabetesta sairastaa yli 422 miljoonaa ihmistä maailmassa ja sairaudesta aiheutuu suoraan 1,5 miljoonaa kuolemaa vuodessa. Siksi voidaan sanoa, että tyypin 2 diabetes on pandemian veroinen maailmanlaajuinen terveyskatastrofi. Testaamisen huomattiin olevan tehokas ja suosittu keino torjua koronapandemiaa. Nyt voidaankin kysyä, miksi tyypin 2 diabetesta ei ole lähdetty testaamaan yhtä innokkaasti.

Yksi tämän kysymyksen esittäjistä on Zinzinon tutkimusasiantuntija ja johtava tuotevastaava tohtori Colin Robertson. Zinzino tarjoaa testipohjaisia, tieteellisesti tutkittuja ravintolisiä sekä valikoiman lääketieteeseen perustuvia verikokeita. Tohtori Robertsonin tiimi on kehittänyt pitkäaikaista verensokeria mittaavan testin, jonka tarkoituksena on torjua tyypin 2 diabetes -pandemiaa. Tohtori Robertson toivoo, että testi osoittautuu tehokkaaksi välineeksi huolestuttavan kehityksen kääntämisessä:

”Kun koronapandemia alkoi, testaaminen, rajoitukset ja muut toimenpiteet käynnistettiin maailmanlaajuisesti. Tyypin 2 diabetes -pandemia sen sijaan on ollut käynnissä vuosia, eikä ihmisiä kehoteta käymään testissä. Minun viestini on, että tämä on otettava vakavasti: otetaan testit käyttöön. Koko urani ajan olen odottanut tilaisuutta tarjota ihmisille mahdollisuuden ottaa vastuu omasta hyvinvoinnistaan.”

Hiljattain kehitetty verensokeritesti kertoo verensokeritason keskiarvon kolmen kuukauden ajalta. Tuloksen perusteella testin tekijä saa tietää, onko hänellä mahdollisesti riski sairastua tyypin 2 diabetekseen pitkäkestoisen esidiabeteksen seurauksena. Tohtori Robertson huomauttaa, että suuri testitulos ei tarkoita, että henkilöllä on tyypin 2 diabetes. Tällöin kannattaa kuitenkin kiinnittää huomiota elintapoihin, sillä niitä muuttamalla tilanteen voi vielä kääntää.

”On tärkeää pitää mielessä, että esidiabeteksen kehittyminen tyypin 2 diabetekseksi on estettävissä. Sinä itse voit tehdä sen muuttamalla elintapojasi. Testi auttaa toteuttamaan yksinkertaisia mutta tehokkaita muutoksia. Siinä piilee testaamisen voima”, tohtori Robertson selittää.

Hiljainen tappaja
Tyypin 2 diabetesta esiintyy eniten alhaisen tulotason ja keskitulotason maissa, ja se on lisääntynyt viime vuosikymmeninä merkittävästi lapsilla ja nuorilla. Koska keskivertodiabeetikkoa on mahdotonta kuvailla, tohtori Robertson suosittelee testaamista mahdollisimman monille:

”Voi kuulostaa rajulta sanoa näin, mutta tyypin 2 diabetes on hiljainen tappaja. Se kehittyy huomaamatta. Siksi olenkin huolissani. Miljoonat ihmiset voisivat voida paremmin, jos vain tietäisivät tilanteensa. Ennaltaehkäisy on parannuskeino. Siksi kannattaa tehdä testi!”

Zinzino on maailmanlaajuinen pohjoismaalainen yritys, joka tarjoaa testeihin ja tieteelliseen näyttöön perustuvia ravintolisiä ja luotettavia kuivaveritestejä.

Aiheet

Kategoriat


Zinzino on kansainvälinen suoramyyntiyhtiö Skandinaviasta, joka on erikoistunut testipohjaiseen, yksilölliseen ravitsemukseen ja tieteelliseen ihonhoitoon. Se on pörssissä noteerattu julkinen osakeyhtiö, ja sen osakkeet on listattu Nasdaq First North Premier Growth Marketissa. Yhtiön tieteelliseen näyttöön perustuvia ravintolisiä on saatavana yli sadalla markkina-alueella eri puolilla maailmaa. Zinzino omistaa norjalaisen BioActive Foods AS -tutkimusyksikön ja norjalaisen Faun Pharma AS -tuotantoyksikön. Yhtiön pääkonttori sijaitsee Göteborgissa, Ruotsissa. Lisäksi sillä on sivukonttoreita Euroopassa, Aasiassa, Yhdysvalloissa ja Australiassa.

Yhteyshenkilöt

Gabriele Helmer

Gabriele Helmer

Lehdistön yhteyshenkilö CMO +46 72 215 85 81

Liittyvä sisältö

Tervetuloa Zinzino !

Olemme testipohjaisen ja yksilöidyn ravitsemuksen edelläkävijöitä Skandinaviasta. Tehtävämme on tuoda tasapainoa maailmaan – yksi henkilö kerrallaan. Aloita terveysmatkasi uraauurtavilla ja tieteellisesti todistetuilla ratkaisuilla, jotka tukevat uuden sukupolven ravitsemusta.

Zinzino
Hulda Mellgrens gata 5

421 32 Västra Frölunda
Sweden
Vieraile muissa uutishuoneissa