Tiedote -

Sami Itani on Adecco Finlandin CEO for One Month

Adecco Finlandin CEO for One Month -kampanja on ratkennut: Monivaiheisen ja syvällisen rekrytointiprosessin tuloksena Sami Itani on todettu soveltuvimmaksi työskentelemään kuukauden Adecco Finlandin toimitusjohtajana.

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulusta pian kansainvälisestä kaupasta väittelevä Sami Itani (29) on valittu Adecco Finlandin CEO for One Monthiksi. Itani on aiemmalta taustaltaan ammattimainen kymmenottelija.

Hän tulee toimimaan maajohtaja Ketil Kjeldsbergin aisaparina ja näkemään aitiopaikalta, miten yli 60 maassa toimivassa, 32 000 työntekijän jättiyrityksessä toimitaan ja miten sitä maatasolla johdetaan. Hän saa perusteellisen perehdytyksen kaikkiin Adecco Finlandin toimialoihin ja kiertää kaikissa toimipisteissä. CEO:n tehtäviin kuuluu muun muassa liiketoimintasuunnitelman laatiminen sekä johtoryhmän palaverien vetäminen. Kuukauden työstä maksetaan 8000 euron palkka.

Adeccon globaalissa kampanjassa tarjotaan HR-alasta kiinnostuneille, opintojensa loppuvaiheessa oleville tai jo valmistuneille nuorille tilaisuus hakea kuukaudeksi Adeccon toimitusjohtajaksi omassa maassaan. Nyt kolmatta kertaa globaalisti järjestetyllä kampanjalla halutaan kiinnittää huomiota haasteisiin joita nuoret kohtaavat yrittäessään päästä työelämään kiinni. Suomessa kampanja järjestettiin nyt ensimmäistä kertaa ja se herätti paljon huomiota: Hakemuksia tuli yli 500 eli väkilukuun suhteutettuna Suomi oli yksi kärkimaista kampanjan suosiossa. Hakijoiden taso oli erittäin korkea.

”Suomen kilpailukyky ei todellakaan ole lahjakkaiden ja eteenpäinpyrkivien nuorten puutteesta kiinni”, Adecco Finlandin HR- ja viestintäjohtaja Virpi Ojakangas toteaa.
”Ainutlaatuisen työmahdollisuuden lisäksi Adecco haluaa tarjota nuorille mahdollisuuden päästä mukaan ammattimaiseen rekrytointiprosessiin. Nekin, jotka eivät tule valituksi, oppivat prosessin kuluessa valtavasti omasta työpersoonastaan, motivaatiostaan ja kyvykkyydestään ja saavat hyviä eväitä työnhakuun vastaisuudessa”, hän korostaa.

"Prosessi ylitti kaikki odotukseni"

Sami Itani piti prosessia monipuolisena ja vaativana ja juuri näistä syistä monella tasolla palkitsevana.
”Olen oppinut valtavasti omista vahvuuksistani ja heikkouksistani, sekä inspiroitunut Adeccosta yrityksenä. Sosiaalisessa mielessä prosessi ylitti kaikki odotukseni. Kiitos sekä adeccolaisten vilpittömän halun ja kyvyn auttaa minua kehittämään itseäni, että muilta CEO-kandidaateilta saamani opin ja kannustuksen, tiedän olevani valmis tähän suureen haasteeseen”, Itani sanoo ja jatkaa:
”CEO-kuukaudelta odotan mahdollisuutta nähdä läheltä kuinka tärkeän ja murroksessa olevan toimialan huippuammattilaiset toimivat ja ajattelevat, minkä lisäksi tietenkin haluan tuoda omia ja edustamani sukupolven näkemyksiä esille rakentavalla ja muita innostavalla tavalla!”

Mahdollisuus päästä Sveitsiin koko Adeccon konsernijohtajaksi

Suomen edustajana Itani osallistuu myös kampanjan jatko-osaan. Kaikkien kampanjaan osallistuvan maan edustajien joukosta seulotaan 10 finalistia Boot Campille syyskuussa, jossa he osallistuvat erilaisiin yksilö- ja tiimihaasteisiin. Finalistien joukosta valitaan yksi nuori, josta tulee Adecco Groupin CEO for One Month. Hän tulee työskentelemään lokakuussa Adecco Groupin toimitusjohtajan Alain Dehazen suorassa alaisuudessa ja osallistumaan hänen päivittäiseen työhönsä.

”Olemme iloisia ja ylpeitä voidessamme tarjota tällaisen ainutlaatuisen tilaisuuden verkostoitua, kehittyä ja näyttää omat kykynsä.”, Ojakangas sanoo. ”EI ole mitään syytä miksei Sami voisi olla seuraava koko Adeccon CEO for One Month.”

Kategoriat

  • työelämä
  • ceo1month

Yhteyshenkilöt

Jukka-Pekka Annala

Lehdistön yhteyshenkilö Toimitusjohtaja, CEO +358 50 444 4455

Liittyvä sisältö