Ohita
Helsingin yliopiston kiinteistöpalveluille ketterät palkka- ja HR –palvelut Azetsin avulla

Uutinen -

Helsingin yliopiston kiinteistöpalveluille ketterät palkka- ja HR –palvelut Azetsin avulla

Helsingin yliopisto kilpailutti kesällä 2017 ulkoistetut palkkapalvelut sekä HR-järjestelmähankinnan 1.1.2018 aloittavalle Helsingin yliopiston kiinteistöpalvelut Oy:lle. Haussa oli kumppani, joka pystyy ulkoistettujen palkkapalveluiden lisäksi tarjoamaan tarvittaessa myös muita HR-palveluita sekä luomaan uudelle yhtiölle ketterät, sujuvat ja sähköiset HR-prosessit yhteistyössä asiakkaan kanssa.

Projekti Azetsin kanssa starttasi lokakuussa 2017 prosessien ja toimintamallien määrittelyllä ja jatkui tiivistahtisena vuoden loppuun, jolloin uuden yhtiön esimiehet ja henkilöstö koulutettiin HR-käytäntöihin sekä Mepco HRM Webin itsepalvelutoiminnallisuuksien käyttöön. Ulkoistetut palkkapalvelut käynnistettiin tammikuussa 2018.

”Olemme todella tyytyväisiä yhteistyöhön Azetsin kanssa. Käyttöönottoprojekti sujui laadukkaasti ja aikataulussa uuden yhtiön perustamiseen liittyvistä kiireistämme huolimatta. Azetsin asiantuntemuksen ja vinkkien avulla saimme luotua prosessit, jotka helpottavat arkipäiväämme”, kertoo henkilöstöpäällikkö Sari Hänninen Helsingin yliopiston kiinteistöpalveluista.

”Olemme iloisia, että Helsingin yliopiston kiinteistöpalvelut valitsi meidät kumppanikseen osaamisemme ja kattavan palvelutarjontamme perusteella. Tuemme mielellämme asiakkaitamme prosessien ja palveluiden muotoilemisessa siten, että ne tukevat parhaalla mahdollisella tavalla asiakasyritystemme liiketoimintaa”, toteaa Azetsin liiketoimintajohtaja Ulla Nikkanen.

Lisätietoja antavat:

- Ulla Nikkanen, Liiketoimintajohtaja, Azets, ulla.nikkanen@azets.com, +358 40 522 9091, www.azets.fi

- Sari Hänninen, Henkilöstöpäällikkö, Helsingin yliopiston kiinteistöpalvelut Oy, sari.hanninen@helsinki.fi, +358 40 869 6008.

Azets on Pohjoismaiden johtava taloushallinto-, palkanlaskenta- ja HR-palvelujen sekä ohjelmistojen tarjoaja. Noin 3 000 asiantuntijaamme palvelee yli 20 000 yritysasiakasta 83 toimipisteestämme. Kehitämme ratkaisuja ja tarjoamme neuvontaa liiketoimintakriittisiin tehtäviin, jotta asiakkaamme voivat toimia nopeammin ja joustavammin sekä keskittyä ydinosaamiseensa. Azets tukee ja helpottaa yritysten kasvua. www.azets.fi

Helsingin yliopiston kiinteistöpalvelut Oy on Helsingin yliopiston 100 % omistama inhouse-yhtiö,
joka vastaa yliopistokonsernin omistuksessa ja yliopiston käytössä olevien kiinteistöjen ja toimitilojen palveluista. Toimitiloja on noin 600 000 m2 yli 300 rakennuksessa. Yhtiön palvelut jakaantuvat neljään palvelualueeseen: ylläpitopalvelut, siivouspalvelut, käyttäjäpalvelut ja rakennuttamispalvelut, joissa työskentelee yhteensä noin 300 henkilöä. 

Linkit

Aiheet

Kategoriat

Yhteyshenkilöt

Ulla Nikkanen

Ulla Nikkanen

Lehdistön yhteyshenkilö Managing Director Azets Finland +358 10 756 4424

Keskity liiketoimintaan ja saavuta tavoitteet

Azets on talous-, palkka-, HR- ja neuvonantopalveluja sekä niitä tukevia teknologiaratkaisuja tarjoava kansainvälinen toimija, jolla on yli 7 000 työntekijää sekä yli 600 kumppania. Palvelemme 120 000 asiakasta Isossa-Britanniassa, Tanskassa, Virossa, Suomessa, Norjassa, Ruotsissa ja Romaniassa. Asiakkaisiimme kuuluu eri toimialojen ja kokoluokan yrityksiä sekä julkisen sektorin organisaatioita.

Azets Groupiin kuuluvat myös palkittu kansainvälinen yritys- ja yksityisverotus- ja kirjanpitobrändi Blick Rothenberg sekä Pohjoismaissa toimivat yritykset Karabingruppen, Legeregnskap, Isännöinti Luotsi ja Idur.

Autamme asiakkaitamme keskittymään
liiketoimintaansa ja saavuttamaan tavoitteensa.