Ohita
​Timo Lavikaisesta Arlan vähittäiskaupasta vastaava myyntijohtaja

Tiedote -

​Timo Lavikaisesta Arlan vähittäiskaupasta vastaava myyntijohtaja

Timo Lavikainen on nimitetty Arla Suomen vähittäiskaupasta vastaavaksi myyntijohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi. Lavikainen aloitti uudessa tehtävässään 21.9.2020

Timo Lavikaisella on vahvaa kokemusta päivittäistavarakaupasta. Ennen siirtymistään Arla Suomen palvelukseen hän on toiminut lukuisissa Ruokakeskon ja Suomen Lähikaupan johtotehtävissä. Tämän lisäksi hän on työskennellyt Restelillä muun muassa varatoimitusjohtajana.

”Olen todella tyytyväinen, että saimme Timon tiimiimme. Hänen avoin persoonansa ja analyyttinen päätöksentekotyylinsä sopivat hienosti yrityksemme kulttuurin ja arvoihin”, toteaa Kai Gyllström, Arla Suomen toimitusjohtaja.

”Olen iloinen päästessäni osaksi Arlan osaavaa ja innostunutta tiimiä ja mukaan kehittyvään ja kasvavaan yritykseen, jossa yhdistyy kotimainen ja kansainvälinen ruoka”, sanoo Timo Lavikainen.

Lisätiedot:

Kai Gyllström, Arla Oy
Toimitusjohtaja
kai.gyllstrom@arlafoods.com
+358 50 561 1111

Aiheet

Kategoriat


Arla Oy: Olemme paikallinen maitoalan suunnannäyttäjä ja rehti kumppani niin tuottajille kuin asiakkaille. Tarjoamme kuluttajille luonnollisia makuja Suomesta ja maailmalta päivän jokaiseen hetkeen. Meillä työskentelee 350 henkeä ja liikevaihtomme oli 333 miljoonaa euroa vuonna 2019. Yrityksemme kuuluu kansainväliseen Arla Foods -konserniin, jonka tavoitteena on olla hiilineutraali meijeri vuoteen 2050 mennessä. Me Suomessa aiomme saavuttaa tavoitteen etuajassa. Arla Suomi -yhteistyöryhmään kuuluu 10 yhteistyömeijeriä ja 500 maidontuottajaa eri puolilla Suomea. www.arla.fi

Yhteyshenkilöt

Sirpa Rinne

Sirpa Rinne

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäjohtaja +358 400 685 975

Arla on maitoalan suunnannäyttäjä

Arla Oy on maitoalan suunnannäyttäjä ja rehti kumppani niin maidontuottajille kuin asiakkaille. Tarjoamme makuja Suomesta ja maailmalta päivän jokaiseen hetkeen ja tuomme uusia mahdollisuuksia hyvinvoinnin edistämiseen ja kestävien valintojen tekemiseen. Yrityksessämme työskentelee 400 henkeä. Vuonna 2022 liikevaihtomme oli 345 miljoonaa euroa. Arla Suomi -yhteistyöryhmä kattaa yhdeksän meijeriä ja 380 suomalaista maitotilaa. Yrityksemme kuuluu pohjoiseurooppalaiseen Arla Foods -konserniin.