Ohita
​Yllättävä piilokameratemppu: ruokakaupan asiakkaille jaettiin lisäaineita

Tiedote -

​Yllättävä piilokameratemppu: ruokakaupan asiakkaille jaettiin lisäaineita

Arla jakoi piilokamerassa ruokakermaa - ja lisäaineet erikseen. Tarkoituksena oli kiinnittää huomio usein piiloon jääviin lisäaineisiin.

Ruokakauppojen tuoteosastoilla on totuttu monenlaisiin maistiaisiin, mutta helsinkiläisessä supermarketissa oli tarjolla varsin erikoisia tuotenäytteitä: lisäaineita pussitettuna. Kyseessä on meijeriyhtiö Arla Suomen tiistaina 9. lokakuuta julkaisema piilokamera, jossa haluttiin testata asiakkaiden suhtautumista lisäaineisiin.

Varsinaista hittituotetta lisäainepusseista ei kuitenkaan tullut, sillä moni kertoi välttelevänsä niitä. 

– En haluaisi ainakaan lapsia niillä ihan pumpata täyteen, kommentoi piilokameraan päätynyt asiakas. 

Videolta voi katsoa, miten ihmiset reagoivat, kun heille tarjotaan pussillinen lisäaineita.

– Tilannehan on täysin absurdi, mutta koimme tempauksen olevan mielenkiintoinen tapa nostaa lisäaineet esille. Kuluttajat haluavat valita luonnollisen vaihtoehdon, mutta monesti tuotteiden sisältöä voi olla vaikea hahmottaa, kertoo Arla Lempi -tuotteista vastaava tuoteryhmäpäällikkö Laura Kasila.

Monet ruokakermat sisältävät useita lisäaineita. Aiemmin tänä syksynä tehdyssä tutkimuksessa kävi ilmi, että kuluttajat mielellään suosivat luonnollisia vaihtoehtoja mutta tuntevat huonosti tarjolla olevien ruokakermojen todellista sisältöä. Arla Lempi -ruokakermat ovat aina mahdollisimman luonnollisia. Niihin ei lisätä vettä, ja ne sisältävät lähes poikeuksetta vähemmän lisäaineita kuin muiden tuottajien vastaavat vaihtoehdot.

Klikkaa tästä tai alla olevasta kuvasta piilokameravideoon Youtubessa.

Klikkaa kuvasta piilokameravideoon YouTubessa.

Katso taulukko yleisimpien maustamattomien kermojen ja kerman kaltaisten valmisteiden ainesosista.

Lisätiedot:

Laura Kasila
Tuoteryhmäpäällikkö
+358 50 502 8343
laura.kasila@arlafoods.com

Sirpa Rinne
Viestintäjohtaja
+358 400 685 975
sirpa.rinne@arlafoods.com

Aiheet

Kategoriat


Arla Oy on paikallinen meijerialan suunnannäyttäjä ja osa maidontuottajien omistamaa kansainvälistä Arla Foodsia. Yhteensä 550 suomalaista maidontuottajaamme sijaitsevat kaikkialla Suomessa. Olemme reilu ja rehti kumppani niin tuottajille kuin asiakkaille. Tarjoamme luonnollisia makuja Suomesta ja maailmalta päivän jokaiseen hetkeen.

Yhteyshenkilöt

Sirpa Rinne

Sirpa Rinne

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäjohtaja +358 400 685 975

Arla on maitoalan suunnannäyttäjä

Arla Oy on maitoalan suunnannäyttäjä ja rehti kumppani niin maidontuottajille kuin asiakkaille. Tarjoamme makuja Suomesta ja maailmalta päivän jokaiseen hetkeen ja tuomme uusia mahdollisuuksia hyvinvoinnin edistämiseen ja kestävien valintojen tekemiseen. Yrityksessämme työskentelee 400 henkeä. Vuonna 2022 liikevaihtomme oli 345 miljoonaa euroa. Arla Suomi -yhteistyöryhmä kattaa yhdeksän meijeriä ja 380 suomalaista maitotilaa. Yrityksemme kuuluu pohjoiseurooppalaiseen Arla Foods -konserniin.