Satakunnassa kauppa käy ja nauru raikaa
Porilaisella Syke-ryhmällä on yhteistä taivalta takanaan jo reilut kuusi vuotta. Tänä syksynä ryhmässä tahkotun kaupan kokonaismäärä ylitti huikeat 20 miljoonaa euroa.
Porilaisella Syke-ryhmällä on yhteistä taivalta takanaan jo reilut kuusi vuotta. Tänä syksynä ryhmässä tahkotun kaupan kokonaismäärä ylitti huikeat 20 miljoonaa euroa.
Restart the World-tapahtuma kokoaa bisneksen huippuammattilaiset ympäri maailman kiinnostavaan live stream-paneelikeskusteluun torstaina 17.9. klo 15-16. Tule mukaan linjoille kuulemaan, mitä ratkaisuja BNI ja bisneksen huippuammattilaiset tarjoilevat yritysten kaupan vauhdittamiseen muuttuneessa maailmantilanteessa.
BNI (Business Network International) ja kansainvälinen Nuorkauppakamarijärjestö (Junior Chamber International, JCI) aloittivat virallisen yhteistyön elokuun 2020 alusta. Yhteistyöllä halutaan tukea entistä kattavammin yritysten toimintaa ympäri maailman, kehittää eri alojen ammattilaisten taitoja ja edistää yhteiskuntien positiivista kehitystä. Molemmat osapuolet ovat innoissaan uuden yhteistyön m
Arvostettu kouluttaja ja yritysvalmentaja Petri Niskanen on ollut BNI-toiminnassa mukana jo vuodesta 2013. Hän häärii viiden BNI-ryhmän konsulttina Porissa, Raumalla ja Tampereella, kahden muun ryhmän aluekonsulttina sekä BNI:n kasvujohtajana. Välitön ja rehti porilainen asenne on auttanut Niskasta niin BNI-toiminnassa kuin kouluttajareissuilla ympäri maailman.
BNI:n rattaat ovat pyörineet koko poikkeuskevään, eivätkä ne pysähty kesälläkään! Yhteensä 22 tapahtumaa sisältävä kesäkiertue starttaa 24.6. kansainvälisellä tapahtumalla. Tapahtumat toteutetaan etäyhteydellä, joten osallistuminen onnistuu vaikka laiturinnokasta.
Yritykset tarvitsevat nyt tukea enemmän kuin koskaan koronakevään aiheutettua monelle tuntuvia tappioita. Tarvitaan lisää kauppaa, j
BNI Lohja Lake-ryhmällä on takanaan jo pitkä historia: konsultti Pirkka Haarlaa on luotsannut ryhmää menestyksellä jo vuodesta 2016 alkaen. Ryhmä liikekumppanit arvostavat paikallisten yritysten muodostamaa aktiivista verkostoa. Ryhmä on kokoontunut myös poikkeusaikana viikoittain Zoomin välityksellä.
Jyrki Mielityisen mielestä BNI on loistava tukiverkosto pienelle yritykselle alalla, jolla ki
BNI tarjoaa uudenlaisen tavan tehdä kauppaa Givers Gain -hengessä. 35-vuotias yritys loi pikavauhtia sapluunan online-kokouksiin ja mahdollisti siten yritysten tärkeät myyntikokoukset myös korona-pandemian aikana.
Huhtikuun alussa avattiin Kaarinaan Suomen 38. BNI-bisnesryhmä Archipelago. Paikalliset yrittäjät kokoontuvat joka torstai lounasaikaan jakamaan toisilleen suosituksia. Tutun yrityksen palveluita on helppo suositella omille kontakteilleen.
Ryhmän puheenjohtajana aloitti Sebastian Mattsson aurinkopaneeleita markkinoivasta SW-Energia-yrityksestä. Hän on ollut Turun BNI-toiminnassa mukana jo pitkä
Iikka Hyttisen yritys IV Kymppi tekee tärkeää työtä puhtaamman sisäilman puolesta. Iikka tunnetaan erittäin aktiivisena BNI-läisenä ja hänet palkittiinkin Suomen kolmanneksi parhaana liikekumppanina 2019. BNI-verkoston avulla Iikka pystyy tarjoamaan asiakkailleen laajempia ja kattavampia palveluita kuin kilpailijansa.
Seinäjoelle avattiin helmikuussa Suomen 37. BNI-bisnesryhmä. Paikalliset yrittäjät kokoontuvat joka perjantaiaamu myyntikokoukseen jakamaan toisilleen suosituksia. Kutakin toimialan erityisosaamisaluetta edustaa vain yksi yritys, eli ryhmän sisällä ei ole kilpailua.
Johanna Huomo kävi vierailulla Kouvolan BNI-ryhmässä ja oli myyty kuullessaan suositusverkostosta, jossa on vain yksi edustaja kultakin osaamisalueelta. Johanna halusi Lappeenrantaan oman ryhmän ja ryhtyi tuumasta toimeen. Aktiivinen ydinjoukko kutsui ahkerasti paikallisia yrittäjiä mukaan ja pian BNI Lappeen Willit oli todellisuutta.
BNI-liikekumppanuus siivitti puutarhuri Mia Snellmanin yrityksen huimaan kasvuun ja moninkertaisti henkilöstön määrän BNI-suositusorganisaatio tarjoaa uudenlaisen tavan tehdä kauppaa ja auttaa yrityksiä kasvuun Givers Gain® -hengessä.
Hannu Holman yritys SSA Group rakennuttaa Pasilaan hotellia, jonka konsepti on Suomessa ainutlaatuinen. Sekä työelämässä että kotona Hannu arvostaa sitä, että on aikaa ajatella. Pienet ideat kun johtavat suuriin oivalluksiin. SSA Group on ollut mukana BNI Tapiola-ryhmässä jo parin vuoden ajan.
Suvi Nurmeen tuotantoyhtiö House of the Good Feelings Oy:ssä tuotetaan tapahtumia suurella sydämellä. Oli kyseessä sitten yritysjuhla, vuosijuhlakokonaisuus, gaala, seminaari, lanseeraus tai messutapahtuma, Suvi tiimeineen luo asiakkaan unelmat todeksi. Samalla antaumuksella hän haluaa toimia Porvoon uudessa BNI Ettan-ryhmässä.
Vakava sairastuminen toi BNI Flow Stadi -ryhmän Äni Jaatiselle kipinän uranvaihdokseen, ja ravintola-alan työt vaihtuivat taiteen tekemiseen. BNI on ollut jo neljän vuoden ajan tälle ryhmän ilopillerille tärkeä apu asiakashankinnassa.
Turku Tigersin Patrik Anckar haluaa puheenjohtajana tarjota ryhmän liikekumppaneille positiivisia kokemuksia. Patrikin luotsaama Smartbutlers auttaa yrityksiä kasvamaan ja kansainvälistymään - samalla intohimolla hän haluaa olla mukana kasvattamassa Tigersin Suomen suurimmaksi BNI-ryhmäksi.
BNI Lahti Early Birdsin rautaisella ryhmäkoordinaattorilla Kirsi Heinosella virtaa kahvia suonissa. Kirsin edustama Cafe Break -kahviautomaattiyritys on mukana peräti viidessä BNI-ryhmässä ympäri Suomen.
Jan Arbelius tutustui BNI-toimintaan ensi kerran helmikuussa 2016 ja innostui saman tien. Jan totesi yllättyneenä toimineensa BNI-hengessä aina, vaikkei ollut tiennyt konseptista mitään. Nyt Jan kuuluu BNI Oulu Driven kantaviin voimiin.
Puutarhuri Mia Snellman palkittiin alkuvuodesta Suomen parhaana liikekumppanina 2018. BNI-liikekumppanuus on siivittänyt Mian yrityksen huimaan kasvuun ja moninkertaistanut henkilöstön määrän. Mutta mikä yllättävä toive puutarhurilla on tulevaisuuden suhteen?
BNI tarjoaa positiivisen, liikekumppaneita tukevan ja strukturoidun toimintamallin kaikille, jotka haluavat edistää omaa liiketoimintaansa suositusten kautta.