Tiedote -

Liput vuoden lakritsijuhlaan ovat myynnissä nyt

”29.–30. lokakuuta on taas aika juhlia lakritsia, ja nostaa se arjesta juhlaan”, kertoo festivaalijärjestäjä ja lakritsin asiantuntija Tuija Räsänen. Viime vuonna Helsingin festivaaleilla kävi 3200 henkilöä, mikä oli kaksinkertainen määrä edellisvuoden kävijämäärään verrattuna. Tämän vuoden festivaaleille ennustetaan uutta ennätystä kävijämäärässä. Liput tulevat myyntin tänään.

Suomen vuotuinen lakritsin ja salmiakin juhla, Lakritsi– & Salmiakkifestivaalit, järjestetään taas Wanhassa Satamassa Helsingin Katajanokalla 29.–30. lokakuuta. Festivaalit pidetään tänä vuonna kolmannen kerran, ja tämänkin vuoden pääsponsorina toimii Fazer.

”Tämän vuoden uutuuksia ovat muun muassa lakritsi- ja olutpruuvi sekä katuruokaa lakritsilla”, kertoo Räsänen. Vuodesta 2009 lähtien hän on järjestänyt myös vuotuiset festivaalit Tukholmassa. Nämä ovat vuosien myötä kasvaneet maailman suurimmaksi lakritsijuhlaksi, ja kävijämäärä vuonna 2016 oli 11 000 henkilöä.

Molempien festivaalien tavoitteena on jakaa lakritsi-iloa, yhteenkuuluvuutta ja tietoa. Festivaalit inspiroivat käyttämään lakritsia uusilla tavoilla. Jo nyt sekä media että näytteilleasettajat ovat olleet erittäin kiinnostuneita tämän syksyn Helsingissä pidettävistä festivaaleista.

”Festivaaleilla voi maistella sekä uutuuksia että perinteisiä lakritsituotteita. Tämän lisäksi kävijöille järjestetään paljon erilaisia tapahtumia, kuten taidetyöpajoja, näyttelyitä, maistiaisia, kilpailuja ja esiintymisiä”, kertoo Räsänen.

Lakritsi- & Salmiakkifestaivaalien liput tulevat myyntiin 11. elokuuta. Samanaikaisesti 29.– 30. lokakuuta Wanhassa Satamassa järjetetään myös Koti ulkomailla – messut.

Lippulinkki festivaalikävijöille: www.lyyti.in/lakritsijasalmiakkifestivaalit2016
Lippulinkki lehdistölle/bloggaajille: www.lyyti.in/lehdisto2016

Aiheet

  • Taide, kulttuuri, viihde

Kategoriat

  • lakritsi- & salmiakkifestivaalit
  • lakritsi
  • salmiakki

Lakritsi- ja salmiakkifestivaalit

Tukholmassa ja Helsingissä vuosittain järjestettävien Lakritsifestivaalien tavoitteena on levittää lakritsin ilosanomaa, luoda yhteisöllisyyttä ja jakaa tietoa.

Tapahtuman organisoi Tuija Räsänen, Lakrits Sverige AB, joka on järjestänyt Tukholman Lakritsfestival-tapahtuman vuodesta 2009 alkaen (www.lakritsfestivalen.se).

Yhteyshenkilöt

Liittyvä sisältö

  • Kaksinkertainen kävijämäärä Helsingin Lakritsi- ja Salmiakkifestivaaleilla

    3200 kävijää vieraili 14.-15. marraskuuta Lakritsi- ja Salmiakkifestivaaleilla Wanhassa Satamassa Helsingissä. Kävijämäärä kaksinkertaistui edelliseen vuoteen verrattuna. ”Olemme todella iloisia siitä, että sekä näytteilleasettajat että kävijät tuntuivat olevan erittäin tyytyväisiä tapahtumaan”, kertoo festivaaljärjestäjä Tuija Räsänen.

  • Lakritsi ruoanlaitossa – uutuus tämän vuoden festivaaleilla

    Lakritsi ruoanlaitossa ja leipomisessa näkyy teemana koko festivaaleilla, ja tämän tiimoilta kävijöillä on useampia tilaisuuksia hakea inspiraatiota itselleen. Kansainvälisesti tunnettu molekyyligastronomiaan perehtynyt kokki Douglas Spiik pitää avoimen luennon lakritsigastronomiasta ja lakritsista arkimausteena.

  • Helsingin Lakritsi- ja salmiakkifestivaali herättää suurta kiinnostusta

    ​Onko lakritsi isompi juttu Suomessa vai Ruotsissa? 14. – 15.marraskuuta juhlitaan lakritsia jo toisen kerran omalla festivaalilla Helsingissä. ”Tapahtuma tuntuu olevan todella kaivattu”, sanoo Suomen ja Ruotsin lakritsifestivaalien järjestäjä Tuija Räsänen. Tukholman tapahtumassa vieraili tänä vuonna 11 000 fania.

  • Nu släpps biljetterna till årets firandet av lakrits

    ”29-30 oktober är det återigen dags att ha fest för lakritsen, att lyfta den från vardag till fest”, säger festivalarrangören Tuija Räsänen. Förra året gästades festivalen i Helsingfors av 3200 besökare, vilket var en fördubbling från föregående år. Årets festival spås sätta nya rekord. Idag släpps biljetterna.

  • Vuoden lakritsicocktail: DARK ARTS

    Tämän vuoden Suomen lakritsidrinkin on suunnitellut Timo Siitonen, maineikkaan A21 baarin perustaja. Lakritsi- & Salmiakkifestivaalit järjestetään tänä vuonna jo kolmatta kertaa, 29.-30.10.2016 Wanhalla Satamalla Helsingin Katajanokalla. Tervetuloa ilmoittautumaan lehditötilaisuuteen linkistä. Drinkki tarjoillaan festivaaleilla. Tässä resepti!

  • Uusi kävijäennätys jo ensimmäisenä festivaalipäivänä

    Yli 3700 kävijää vieraili Lakritsi- & Salmiakkifestivaalien avajaispäivänä, rikkoen kävijäennätyken nyt jo kolmannetta kertaa järjestettävillä festivaaleilla. Festivaali jatkuu huomenna, 30 lokakuuta. Festivaalin pääsponsorina toimii Fazer.

  • Tervetuloa Lakritsi- & Salmiakkifestivaalien lehdistötilaisuuteen

    Lehdistötilaisuudessa voit kokeilla uusia sekä perinteisiä lakritsituotteita ja tavata kohta itsenäisen lakritsimaan presidentin. Maanantaina 12. syyskuuta klo 16.00 olet sydämellisesti tervetullut maistelemaan tämän vuoden festivaalien tarjontaa. Tilaisuus pidetään Karkkikauppa Sweetheartissa, joka löytyy osoitteesta Uudenmaankatu 32, Helsinki.

  • Uusi kävijäennätys Lakritsi- & Salmiakkifestivaaleilla

    6 300 kävijää vieraili vuoden Lakritsi- & Salmiakkifestivaaleilla Wanhassa Satamassa 29.-30. lokakuuta. Kävijämäärä kaksinkertaistui edellisvuoteen verrattuna. "Olemme erittäin iloisia tästä suuresta kiinnostuksesta”, kertoo festivaalien järjestäjä Tuija Räsänen. 

Liitetyt tapahtumat