Ohita
Yleisö tahtoo liikkuvaa kuvaa. Kuva: ARCH Eyes
Yleisö tahtoo liikkuvaa kuvaa. Kuva: ARCH Eyes

Blogikirjoitus -

Yleisö tahtoo liikkuvaa kuvaa, vinkit videon tuottamiseen

Kuvat ja videot ovat yhä useammin se viestinnän sisältö, jolla yleisön huomio kiinnitetään. Videoiden jakamisesta eri somealustoilla on tullut helppoa ja liikkuvan kuvan tehoa kehutaan viestinnän ja markkinoinnin keinona. Oletko itse ajatellut tuottavasi omia videoita? 

Mitä videoiden tekemisestä pitäisi tietää, jotta pääsisi vauhtiin? Pyysimme sinulle vinkit visuaalisen sisällön luomiseen Boksi.com:in myyntijohtajalta Nea Barmaanilta. Nean mukaan hyvä tarina on videokerronnan lähtökohta. Inhouse -tuotannolla voi kuitenkin päästä alkuun kunhan rimaa ei aseteta liian korkealle, mutta alan amattilaiset auttavat sinua mielelllään.

1. Jostain on aloitettava

Videoiden tekemiseen tarvitaan helpoimmillaan vain kännykkä sekä handsfree setti. Voit siis aloittaa entistä innostavamman, koukuttavan ja hyödyllisen sisällön tuottamisen ilman raskaita työkaluja ja prosesseja. Aloita jostain yksinkertaisesta, jotta pääset ensimmäisen kynnyksen yli.

Joskus ”low budget” -tuotanto on lisäksi uskottavampi kuin suurella budjetilla tehty mainospläjäys. Tälläkin hetkellä suuri osa YouTubessa julkaistuista top -videoista on tehty älypuhelimella. Miksei yritys tai organisaatio voisi tehdä samoin?

Vlogit on pienin mahdollinen videotuotos, jotka yritykset useimmiten tekevät itse. Jos karsastaa älypuhelimen käyttöä kuvausvälineenä, kannattaa investoida järjestelmäkameraan, jotka maksavat nykyään yhden älypuhelimen verran. Järkkärillä saa tehtyä pienellä panostuksella katseen kestävää sisältöä.

2. Valitse helppo ja tuttu aihe

Aloita pienellä ajatustenvaihdolla tiimisi kanssa. Selvitä sellaiset liiketoiminta-alueet, joita voidaan tukea liikkuvalla kuvalla. Tässä muutamia esimerkkejä:

  • Asiakastarina - Pyydä asiakasta kertomaan, miten tuotteesi tai palvelusi ovat auttaneet heidän toimintaansa
  • Työnantajabrändin rakentaminen – Esittele työpaikkaasi ja työntekijöitänne
  • Rekrytointi – Rekryvideo ilmoituksen yhteyteen
  • Tuotelanseeraus - Näytä uusia tuotteitanne tai palveluitanne
  • Tapahtumat - Jaa videoita järjestämistänne tilaisuuksista
  • Käyttöoppaat ja vinkit - Kuvaa, miten tuotettanne tai palveluanne voi käyttää entistä näppärämmin

Videot sopivat välineeksi moneen eri tarkoitukseen, jopa ne aivan itse kuvatut! Pääsääntönä voidaan pitää sitä, että sisältö kannattaa aina kuvata. Taitava sisällöntuotantoyritys saa kännykkämateriaalista tehtyä julkaisukelpoisen videon, jos editointitaidot tai aika ei riitä.

3. Jos panostat, panosta ääneen

Ääni on videoissa vielä kuvaakin tärkeämpää, joten huolehdi, että viestisi kuullaan kovaa ja selvästi.

Itse tuotetuissa videoissa mättää useimmiten se, että äänestä ei saa selvää ja viesti hukkuu. Kännyköiden hands-free-setin mikrofoni riittää jo siihen, että haastateltavan äänestä saa selvää. Vastaavasti järkkäreihin saa melko halvalla ostettua joko ns. haulikkomikrofonin tai nappimikrofonin, jolla äänen laatu on jo huomattavasti ammattimaisempaa. Videon katsojaa kiittää sillä, että hän jaksaa katsoa videon loppuun.

Vinkki: Tiesithän, että voit upottaa videon uutishuoneen leipätekstikenttään embed-koodilla video-painikkeen kautta! Näin yleisösi voi katsella videon suoraan uutisesta tai tiedotteesta. Voit myös ladata videon uutishuoneeseen ja liittää sen julkaisun liittyväksi materiaaliksi. Liittyviä materiaaleja kannattaa linkittää aina jokaisen julkaisun perään. Niiden avulla annat yleisölle mahdollisuuden jatkaa matkaa kanssanne, klikata eteenpäin!

Ole rohkeasti yhteydessä, jos sinulla on kysyttävää.

PS: Tiesithän, että GIF-kuvan avulla voit lisätä liikkuvan kuvan julkaisusi pääkuvaksi kuten tässä blogissa. 

Aiheet

Kategoriat

Yhteyshenkilöt

Mynewsdesk Suomi

Mynewsdesk Suomi

Customer Success Team Mynewsdesk LinkedIn

Liittyvä sisältö

Uutishuone on organisaatiosi näyteikkuna

Mynewsdesk on Pohjoismaiden johtava viestinnän ja sisältömarkkinoinnin alusta, jota käyttää noin 5000 yritystä ja 77 000 käyttäjää päivittäin. Pilvipalveluihin perustuvat ratkaisumme sisältävät mediaseurannan, uutishuoneet ja tiedotteiden digitaalisen jakelun sekä PR-tulosten analysoinnin. Vuonna 2003 Tukholmassa perustettu Mynewsdesk on osa norjalaista mediayhtiötä, NHST Media Group AS.