SEB:n talousennuste: Suomen talous kärsinyt toistaiseksi odotettua vähemmän, mutta syksystä tulossa vaikea
Talousluvuilla mitattuna Pohjoismaat ovat toistaiseksi selvinneet yllättävän hyvin koronakriisistä, ja aiempia ennusteita on päivitetty positiivisempaan suuntaan. Toisen vuosineljänneksen lukuja katsoessa Suomen talous näyttää notkahtaneen toistaiseksi verrokkimaita selvästi vähemmän. Edessä on kuitenkin vaikea syksy, kun pandemian vaikutukset iskevät Suomen vientisektoriin.