Ohita

Tiedote -

Mitä EKP tekee tänään? SEB:n päästrategi Jussi Hiljanen kommentoi

Euroopan valtionpäämiesten kiistellessä tukipaketeista, on koronakriisin negatiivisten vaikutusten hoito jäänyt toistaiseksi pääasiassa EKP:n vastuulle. Rahoitusmarkkinoilla kysymyksiä on herättänyt erityisesti viimeaikainen euribor-korkojen nousu, jota jotkut ovat pitäneet merkkinä Euroopan pankkisektorin heikkoudesta, ja pankkien välisestä epäluottamuksesta. Keskustelua on käyty myös Italian valtionlainojen kohtalosta, kun markkinoilla on kasvanut huoli maan luottokelpoisuuden mahdollisesta valumisesta roskalainaluokkaan.

- EKP:n johtokunnan julkaistessa torstaina päätöksensä, on epätodennäköistä, että merkittäviä uusia toimenpiteitä olisi tulossa näin pian viimeisimmän arvopaperiosto-ohjelman julkistamisen jälkeen. Maaliskuun 18. päivä julkistettu, kokonaisuudessaan 750 miljardin euron osto-ohjelma (Pandemic Purchase Programme) on tällä hetkellä EKP:n keskeisin väline rahoitusmarkkinoiden vakauttamisessa, euribor-korkojen kääntämisessä laskuun ja reunamaiden, kuten Italian korkojen nousun torjunnassa, SEB:n Suomen päästrategi Jussi Hiljanen kommentoi.

Hiljasen mukaan on mahdollista, että EKP ilmoittaa tiettyjen roskalainojen hyväksymisestä arvopaperiosto-ohjelmiin jo tällä viikolla ennaltaehkäisevänä toimena tukeakseen markkinoiden sentimenttiä.

- Odotamme EKP:n tarvittaessa myös kiihdyttävän PEPP-ostoja tulevina viikkoina ja sen myötä laajentavan ohjelmaansa mahdollisesti jo kesäkuussa. Euribor-korkojen näemme painuvan hiljalleen alaspäin, Hiljanen toteaa.

Monia näistä kysymyksistä on käsitelty SEB:n tuoreimmassa EKP-analyysissa: https://research.sebgroup.com/api/attachments/iAra_5LFfUO4blO5XbSuJw.pdf

Yhteydenotot:

Jussi Hiljanen, päästrategi, +46 70 772 31 67

Aiheet

Kategoriat


SEB on Pohjoismaiden johtava finanssipalvelukonserni. Toimintaamme ohjaa vahva usko siihen, että yrittäjähenkisyys ja luovuus ovat avaintekijöitä paremman maailman rakentamisessa. SEB tarjoaa Ruotsissa ja Baltian maissa finanssineuvontaa ja laajan valikoiman finanssipalveluita sekä yksityisille että yritysasiakkaille. Suomessa, Tanskassa, Norjassa ja Saksassa pankki on keskittynyt yritys- ja investointipankkitoimintaan tarjoten täyden palveluvalikoiman yrityksille ja instituutioasiakkaille. SEB toimii noin 20 maassa maailmanlaajuisesti, mikä kuvastaa sen liiketoiminnan kansainvälistä luonnetta. Konsernilla on noin 15 000 työntekijää. Lisätietoja SEB-konsernista osoitteessa http://www.sebgroup.com

Suomessa SEB:llä työskentelee 320 ammattilaista yritys- ja investointipankkitoiminnan sekä omaisuudenhoidon ja korttiliiketoiminnan parissa. Lue lisää SEB:stä osoitteesta www.seb.fi

Yhteyshenkilöt

Marko Mettenranta

Marko Mettenranta

Lehdistön yhteyshenkilö viestintäpäällikkö +358400806738

Tervetuloa SEB Finland !

SEB on Pohjoismaiden johtava finanssipalvelukonserni. Toimintaamme ohjaa vahva usko siihen, että yrittäjähenkisyys ja luovuus ovat avaintekijöitä paremman maailman rakentamisessa. SEB tarjoaa Ruotsissa ja Baltian maissa finanssineuvontaa ja laajan valikoiman finanssipalveluita sekä yksityisille että yritysasiakkaille. Suomessa, Tanskassa, Norjassa ja Saksassa pankki on keskittynyt yritys- ja investointipankkitoimintaan tarjoten täyden palveluvalikoiman yrityksille ja instituutioasiakkaille. SEB toimii noin 20 maassa maailmanlaajuisesti, mikä kuvastaa sen liiketoiminnan kansainvälistä luonnetta. Konsernilla on noin 15 000 työntekijää. Lisätietoja SEB-konsernista osoitteessa http://www.sebgroup.com

Suomessa SEB:llä työskentelee 320 ammattilaista yritys- ja investointipankkitoiminnan sekä omaisuudenhoidon ja korttiliiketoiminnan parissa. Lue lisää SEB:stä osoitteesta www.seb.fi

SEB Finland
Eteläesplanadi 18
00130 Helsinki
Suomi