UPEA18-taidefestivaalin kaikki teokset valmiita
Syyskuisen UPEA18-taidefestivaalin kaikki teokset ovat valmiita. Suomen suurin julkisen tilan taidetapahtuma loi pysyvää julkista taidetta 20 kohteeseen 12 suomalaiskaupungissa.
Syyskuisen UPEA18-taidefestivaalin kaikki teokset ovat valmiita. Suomen suurin julkisen tilan taidetapahtuma loi pysyvää julkista taidetta 20 kohteeseen 12 suomalaiskaupungissa.
Jyväskylän kaupunkimaisemaan ilmestyi modernia muraalitaidetta David de la Manon toimesta. Toista kertaa UPEA-taidefestivaaliin osallistuvan Jyväskylän kaupunkikuva elävöityi tänä vuonna kahdella muraalilla.
Valtakunnallisen UPEA18-taidefestivaalin neljäs viikko käynnistyi. Syyskuinen tapahtuma tuo julkista taidetta 12 suomalaiskaupungin 20 kohteeseen. Festivaalitunnelmaa on tiedossa vielä tämän viikon ajan, kun teoksia maalataan eri puolilla maata. Festivaalin viimeiset teostoteutukset käynnistyvät alkuviikosta Hyvinkäällä ja Espoossa.
Jyväskylä osallistuu tänä vuonna UPEA-taidefestivaaliin kahdella teoksella. Ensimmäinen teos valmistui viime viikonloppuna, kun puolalainen Sepe sai maalausurakkansa päätökseen lyseon lisärakennuksen julkisivun muraalin parissa.
Mustavalkoisista silhuettimaisista maalauksistaan tunnettu David de la Mano maalaa muraalin Jyväskylään. Teos on osa UPEA18-taidefestivaalia.
Syyskuinen UPEA18-taidefestivaali elävöittää arkiympäristöjä ympäri maan. Festivaalin puoleen väliin mennessä teoksia on valmistunut muun muassa Salossa, Oulussa, Espoossa. Taidehankkeita käynnistyy parhaillaan eri puolilla Suomea.
Valtakunnallinen UPEA18-taidefestivaali tapahtuu läpi syyskuun ympäri Suomen. 12 kaupunkiin ja 20 kohteeseen rantautuvan festivaalin ensimmäiset teokset ovat valmistuneet Salossa, Espoossa, Iisalmessa ja Oulussa. Festivaalielämyksiä on tiedossa vielä lukuisissa kohteissa.
Julkinen taide näkyy vahvasti syyskuussa Jyväskylän kaupunkikuvassa. Kaupunkiin toteutetaan kaksi teosta valtakunnallisen UPEA18-taidefestivaalin myötä. Toinen tulevista teoksista on intensiivisestä ilmaisustaan tunnetun puolalaistaiteilija Sepen muraali Jyväskylän lyseon lisärakennukseen.
Valtakunnallinen UPEA18-taidefestivaali levittäytyy syyskuussa ilahduttamaan ja elävöittämään arkiympäristöjä ympäri Suomen. Kolmatta kertaa järjestettävä UPEA tuo kaupunkitaidetta ja tapahtumia 12 suomalaiskaupungin yli 15 kohteeseen.
Onur on aloittanut Jyväskylän keskustassa ainutlaatuisen taideteoksen maalaamisen. Onur maalaa ensin kerrostalon seinään näyttävän muraalin, jonka jälkeen hän lisää teokseen vielä uv-maaleilla uuden kerroksen. Uv-valon avulla teos muuttaa hämärän aikaan muotoaan. Teos syntyy asuintalon seinään osoitteessa Ilmarisenkatu 7-9. Se on osa valtakunnallista UPEA17-kaupunkitaidefestivaalia.
Jyväskylä sai viime viikolla käynnistyneen UPEA17-kaupunkitaidefestivaalin myötä keskustaansa valtavan taideteoksen. Teos syntyi seitsemänkerroksisen asuintalon seinään osoitteessa Vapaudenkatu 65. Maailmalla arvostettu kuvataiteilija Millo aloitti teoksensa noin viikko sitten ja sai sen valmiiksi viikonloppuna.
Sveitsiläistaiteilija Onur Dinc maalaa Jyväskylän keskustaan häkellyttävän, päivisin ja öisin eri tavoin näyttäytyvän muraalin osana UPEA17-festivaalia. Hengästyttävän taidokas ja ajatuksia herättävä seinämaalaus syntyy syyskuussa kuusikerroksisen asuintalon seinään osoitteessa Ilmarisenkatu 7-9. Hämärän aikaan teos saa uusia, pimeässä hohtavia ulottuvuuksia uv-valon avulla.
Hätkähdyttävän omaperäisestä tyylistään tunnettu italialaistaiteilija Millo saapuu Jyväskylään syyskuussa. Hän maalaa massiivisen taideteoksen seitsemänkerroksisen asuintalon seinään. Näyttävä seinämaalaus eli muraali syntyy osoitteeseen Vapaudenkatu 65 osana UPEA17-festivaalia.
Toista kertaa järjestettävä UPEA-kaupunkitaidefestivaali tuo yli 20 pysyvää muraaliteosta sekä muuta kaupunkitaidetta ja tapahtumia 14 suomalaiskaupunkiin. UPEAn tapahtuma-aika on 1.–24.9.2017.