Kauhavan uuden hyvinvointikeskuksen kiinteistönhoito ARE:lle
ARE aloittaa Kauhavan hyvinvointikeskuksen kiinteistö- ja ylläpitokumppanina. Sopimus uuden 8 500 neliöisen sosiaali- ja terveyskeskuksen kanssa astuu voimaan 1.1.2023 alkaen.
ARE aloittaa Kauhavan hyvinvointikeskuksen kiinteistö- ja ylläpitokumppanina. Sopimus uuden 8 500 neliöisen sosiaali- ja terveyskeskuksen kanssa astuu voimaan 1.1.2023 alkaen.
ARE palkitsee pitkän uran talossa tehnyttä henkilöstöään vuosittain. Vuonna 2022 pitkästä urasta ansioituneille arelaisille järjestetään joulukuun aikana palkitsemistilaisuudet ARE:n toimipisteissä ympäri Suomen. Ansioituneet palkitaan Kauppakamarin ansiomerkeillä, kunniakirjoilla ja palvelusvuosivapailla.
ARE osti keväällä 2021 Kylmä-2000 Oy:n, joka on yksi Suomen johtavista kylmäalan yrityksistä. Kaupan kylmätekniikkaan erikoistunut yritys on toiminut tähän asti omalla nimellään, mutta keväällä 2023 yhtiö sulautuu osaksi ARE:a. Sulautumisen suunniteltu ajankohta on 1.4.2023. Sulautuminen tukee ARE:n strategiaa ja uutta toimintamallia, jossa kylmätekniikka on yksi kasvuteknologioista.
Heikki Tanner on päättänyt jättää lakiasiainjohtajan tehtävänsä ja hänen viimeinen työpäivänsä ARE:lla on 14.4.2023.
Kiinteistöomistaja Technopolis ja talotekniikkayhtiö ARE ovat sopineet entistä laajemmasta kumppanuudesta Technopoliksen koko Suomen kiinteistöjen ylläpidosta ja huollossa. Laajentuva yhteistyö edistää Technopoliksen energiatehokkuustavoitteita, tilojen olosuhteista ja käyttäjätyytyväisyydestä tinkimättä.
ARE ja Liikenneturva aloittavat yhteistyön, jonka tavoitteena on vähentää kodin ja työpaikan välisillä sekä työasiamatkoilla sattuneita tapaturmia. Yhteistyö käynnistyy arelaisten liikenneturvallisuustilannetta kartoittavalla kyselyllä.
Talotekniikkayritys ARE:n ja kiinteistösijoitusyhtiö AB Sagax:n yhteistyö kasvaa merkittävästi. Uusi sopimus kattaa 31 tuotanto- ja toimistotilan kiinteistönhoidon ja tekniset vuosihuollot, joista ARE huolehtii energiakuluja optimoivalla älykkään ylläpidon mallilla.
ARE:lla on yli parinkymmenen vuoden mittainen kokemus jäähdytys- ja kylmälaitetöistä valtakunnallisesti ympäri Suomen. ARE:n uudessa toimintamallissa jäähdytys- ja kylmätekniikka on nostettu yhdeksi kasvuteknologiaksi ja vahvistettavaksi painopistealueeksi.
Talotekniikkayritys ARE:n ja Kauppakeskus Jumbo-Flamingon yhteistyö laajenee. Kiinteistökokonaisuuden kiinteistöhuoltopalvelut keskitetään ARE:lle 1.2.2023 alkaen. Sopimus on voimassa kolme vuotta.
ARE ottaa vastuulleen kiinteistönhoidon ja tekniset huollot Ylva Palvelut Oy:n 14 kiinteistössä Helsingin keskustassa. Sopimuksen myötä ARE:lta siirtyy tehtäviin kaksi täysipäiväistä kiinteistönhoitajaa.
RIL on valtakunnallinen puolueeton asiantuntijaorganisaatio ja osaajayhteisö, jonka tarkoituksena on edistää kestävän rakennetun ympäristön rakentamista. ARE:n urakoima Blominmäen jätevedenpuhdistamo palkittiin rakennusalan RIL-Palkinnolla 2022.
Talotekniikkayritys ARE on julkaissut uuden sponsorointiohjelman. ARE Sponssin avulla yrityksessä keskitytään sekä liiketoiminnan että vastuullisuustavoitteiden kannalta merkityksellisiin tuki- ja yhteistyökohteisiin.