Ohita
Sirly Ylläsjärvi ja koirat /Valokuvaaja Olga Poppius
Sirly Ylläsjärvi ja koirat /Valokuvaaja Olga Poppius

Tiedote -

Keittiömestarin ja yrittäjä Sirly Ylläsjärven terveiset Lapista: Positiivisia uutisia pohjoisesta



Viime aikoina Suomen ylle on kertynyt synkkiä pilviä. Korkojen nousu ja talouden vaikeudet ovat koetelleet yrityksiä, ja monilla aloilla tilanne on haastava. Ravintola-alakin on ollut ahdingossa, ja konkurssien määrä on kasvanut. Kuitenkin Lapista kantautuu valonpilkahduksia, joita haluan tuoda tiedoksenne – positiivisia uutisia syrjäseuduilta, joista ei uutisoida tarpeeksi.

Vaikka Suomessa on puhuttu turistien katoamisesta, Lapissa tilanne näyttää toisenlaiselta. Odotamme ennätyksellistä talvikautta! Uusia suoria lentoja on lisätty, ja myynti alkoi tänä vuonna poikkeuksellisen aikaisin jo toukokuussa. Tavallisesti paras myyntiaika on ollut vasta lokakuussa. Olen seurannut alueemme kehitystä tarkasti, enkä ole kuullut yhdestäkään konkurssista. Ravintolat toimivat edelleen hyvin ja uusia avataan aina silloin tällöin. Myös rakentaminen jatkuu vahvana, ja vuosittain käynnistyy merkittäviä hankkeita.

Vaikka kaikki tämä kuulostaa positiiviselta, helppoa se ei kuitenkaan ole. Myyntimme rakentuu vahvasti sesonkien varaan, ja sen eteen on tehtävä kovasti töitä. Lapissa on kuitenkin korkea työmoraali, eikä työtä pelätä. Asiakkaista huolehtiminen on meille tärkeää, ja heidän toiveidensa toteutuminen on sydämenasia.

Lapin Kansa kirjoittaa: "Lappi tuottaa reilut seitsemän prosenttia Suomen viennistä, vaikka lappilaisten osuus maan väestöstä on vain kolme prosenttia – käenpoikapuheet on syytä lopettaa." Lisäksi Yle uutisoi, että matkailu tuo Tunturi-Lappiin noin 290 miljoonan euron tulot. Kittilän osuus tästä on lähes 150 miljoonaa euroa, Kolariin kertyy noin 72 miljoonaa, Muonioon 42 miljoonaa ja Enontekiölle 26 miljoonaa euroa.

Oma boutique-hotellini, Aurora Estate, on ensimmäistä kertaa täynnä heti joulukuun alusta alkaen, ja ravintolamme Elsa on myynyt tammikuusta loppuun jo yhdeksän iltaa.

Täällä Lapissa usko tulevaisuuteen on vahva, ja teemme kovasti töitä sen eteen, että tämä kaunis seutu jatkaa kukoistustaan myös tulevina vuosina. Lappi kiinnostaa matkailukohteena yhdestä syystä: sen henkeäsalpaavan kaunis luonto joka muistuttaa ihmisiä lapsuuden saduista

Olen itse päättänyt keskittyä korkeatasoisten palveluiden tuottamiseen. Vuosien ajan olen rakentanut suhteita ja markkinoinut Lappia niin sanottuna luksuskohteena. Mutta mitä luksus nykyään tarkoittaa? Se on enemmän kuin pelkkää ylellisyyttä – se on autenttista ympäristöä, turvallista ja luotettavaa palvelua sekä unohtumattomia elämyksiä. Lapissa kuka tahansa voi laskea suojamuurinsa ja rauhoittua. Täällä lapset voivat leikkiä ulkona ilman huolta, ja ihmiset voivat keskittyä hetkiin, joista jää muistoja, joihin palata arjen kiireissä.

Nykyään materia ei ole enää yhtä suuressa arvossa kuin aiemmin – ihmiset haaveilevat yhä enemmän kokemuksista ja elämyksistä. Olen onnistunut luomaan näitä unohtumattomia hetkiä asiakkaille, ja se on minulle sydämenasia. Jokainen aikuinen tietää, kuinka vaikeaa on tavoittaa samanlaisia tunteita tai muistoja kuin lapsena. Joulukuusen tuoksu, kesälomien tunnelma tai tietty ruoka – nämä muistot ovat säilyneet kirkkaana mielessäni lapsuudesta asti.

Tavoitteeni on luoda vastaavia tunteita ja kokemuksia aikuisille. Haluan tarjota asiakkaillemme mahdollisuuden kokea ne aidot ja koskettavat hetket, jotka jättävät pysyvän jäljen.

Kaiken kaikkiaan, haluan välittää viestin positiivisista tuulista Lapista. Toivotan teidät kaikki lämpimästi tervetulleiksi Ylläkselle ja Lappiin. Täällä me olemme – teitä varten!

Viikon päästä 11-12.10 minut löytää Turusta ravintola Suomen Pohjasta, jossa toimin vierailevana keittiömestarina. Olen rakentanut sinne lappilaisen maistelumenun ja tuon mukanani paikallista poronlihaa sekä Lapinlehmän maitoa. Nähdään sielä!

Aurinkoista viikkoa!

Sirly Ylläsjärvi


Aiheet

Kategoriat

Yhteyshenkilöt

  • _K0A9363sirly_ylläsjärvi_photographer_olga_poppius.jpg
    _K0A9363sirly_ylläsjärvi_photographer_olga_poppius.jpg
    Lisenssi:
    Käyttö mediassa
    Tiedoston tallennusmuoto:
    .jpg
    Koko:
    8192 x 5464, 11,5 MB
    Lataa