Skip to content

Press release -

Reseptejä ja elämyksiä, Lapin kahdeksan vuodenaikaa.

"Olen haaveillut aina oman kirjan kirjoittamisesta. Minulla on suurehko kokoelma kokkikirjoja kotona ja suunnittelin keittiöön oman hyllyn valaistuksella, pelkästään kirjoille. Kirjailija on onnistunut silloin, kun olet selaamassa kirjaa kaupassa, etkä pysty jättämään sitä hyllyyn. Siinä oli minun idea, tehdä niin kaunis kirja Lapista ja minulle rakkaista annoksista, että se päätyy jokaisen kotiin. Nyt se on vihdoin myynnissä!" Sirly


Sirly Ylläsjärvi ja Heidi Seikkula tunnetaan Boutique hotelli Aurora Estaten omistajina. Molemmilla naisilla on myös omat toiset yritykset jotka keskittyvät heidän ydinosaamiseen. Heidi on tehnyt viimeisen vuoden aikana aktiivisesti konsultointia uusien hotellihankkeiden parissa kuten supersuositussa The Barö hotellissa sekä ensi kesänä valmistuvassa Kilpisjärven hotellissa

Sirly tekee markkinointia yrityksille ja näkyy aina silloin tällöin eri tv-formaateissa. Viimeisimpänä MasterChef 2020 sekä Kokkisodassa uusimpana soturina. Aurora Estatessa sekä "Reseptejä ja elämyksiä" kirjan teossa naiset pistävät osaamisensa yhteen. 


"Minulla on ollut aina vahva osaaminen matkailu-alata. Olen työskennellyt mm. Hotel Kämpissä Helsingissä ja sitten taas vastapainona safariyrityksissä Lapissa. Opiskelin korkeakoulussa matkailua ja se on ollut lähellä sydäntäni aina. Olen kirjoittanut kirjaan Lapin eri aktiviteeteista, 8 vuodenajasta sekä ohjeet miten pukeutua kovalla pakkasella. Näistä asioista kerron asiakkaille päivittäin työssäni. Kaikki kuvat olemme stailanneet yhdessä ja kuvauspäivät ovatkin olleet super hauskoja!" Heidi

Kirjasta löytyy reseptejä laidasta laitaan. On lohikeittoa ja poro tartaria, 91-vuotiaan Elsa Ylläsjärven rieskaresepti ja sitten hypätään vaikka Italialaiseen risottopalloon jossa on savuporoa sisällä. Jokaisen tilanteeseen jotain, täydellinen lahja itselle tai rakkaalle. Kirja johon voit uppoutua haaveilemaan.

Kirja on julkaistu kahdella kielellä ja se on heti alkuunsa saavuttanut supersuosion. Taisi joku mainita sanan ''klassikko'' julkkareiden yhteydessä.  

"Uskon, että kirja on niin onnistunut, koska siinä on niin valtavasti tunteita. Aloitimme kirjan 2 vuotta sitten ja silloin valokuvaajaksi valikoitui ystävämme Tommi Hynynen. Hän oli valtavan lahjakas valokuvaaja. Tommi kuvasi paljon tv- sarjoja ja elokuvia. Hän menehtyi yllättäen vuosi sitten ja jätti jälkeensä valtavan aukon. Olin ostanut Tommilta kameran kesällä meidän yhteisellä kalareissulla ja päätin kuvata kirjan loppuun hänen kameralla. Jokaisessa kuvassa on tarina ja tunne. Kirja on omistettu hänelle." Sirly

Voit tilata kirjan täältä.

Kuva: Tommi Hynynen
Kirjan kustantaja Cozy Publishing.

Topics

Categories


Aurora Estate- Revontulten tila muodostuu 3:sta rakennuksesta. 

Päärakennuksemme valmistui joulukuussa 2015, rakennuksessa on 7 huonetta ja 50 paikkainen fine dining ravintola. Ruokamme on suurilta osin lähiruokaa jossa voi havaita eurooppalaisia tuulahduksia.
Pihapiirissämme on myös tunnelmallinen Jussan pirtti joka taipuu niin tilausravintolaksi, kuin kokoustilaksi. Ulkona voit katsoa revontuli jacuzzista tai pulahtaa avantoon.

Contacts

Sirly Ylläsjärvi

Press contact Keittiömestari / Omistaja 0458457185
Heidi Seikkula

Heidi Seikkula

Press contact Toimitusjohtaja/Omistaja Toimitusjohtaja 0443358000 Aurora Estate Instagram

Etsi meidät, hemmottelemme sinut pilalle!

Aurora Estate, Boutique hotelli ja ravintola. Euroopan paras uusi hotelli 2018.

Aurora Estate
Tirroniementie 4c
95980 Ylläsjärvi
Suomi