Ohita
Kuinka vastuullisiksi Suomessa toimivat vakuutusyhtiöt koetaan?

Tiedote -

Kuinka vastuullisiksi Suomessa toimivat vakuutusyhtiöt koetaan?

EPSI Ratingin Kestävyysindeksi julkaistaan vakuutusalalta toista vuotta. Indeksi kuvaa asiakkaiden kokemuksia ja mielikuvia vakuutusyhtiöiden vastuullisuustyöstä ja -toiminnasta eli siitä, kokevatko kuluttajat, yritykset ja organisaatiot alan kantavan yhteiskuntavastuuta sosiaalisesti, ympäristöllisesti ja taloudellisesti. EPSI:n toimialatutkimukseen haastateltiin n. 1 700 suomalaista vakuutusasiakasta syys-lokakuussa 2023.


Kestävyyden merkitys korostuu

Kestävyys on yhä tärkeämpi asia monille ihmisille, sekä yritysmaailmassa. Ilmastonmuutos vaikuttaa elämäämme sekä eliölajien kohtaloon ympäri maailmaa, taloudellisten ja sosiaalisten kysymysten taas muovatessa ympäröivää yhteiskuntaa sen kaikilla tasoilla. Yritysten omistajille, johtajille ja ylläpitäjille kestävät liiketoimintakäytännöt ovatkin tulossa välttämättömiksi. Yhteiskunnallisten kriisien värittämä 2020-luvun alku tuo mukanaan lisää painetta vastuulliseen ja kestävään toimintaan.

EPSI Kestävyysindeksi julkaistaan Suomen vakuutusalalta nyt toista vuotta. Indeksi kuvaa asiakkaiden kokemuksia ja mielikuvia vakuutusyhtiöiden vastuullisuustyöstä ja -toiminnasta eli siitä, kokevatko kuluttajat, yritykset ja organisaatiot alan toimijoiden kantavan yhteiskuntavastuuta sosiaalisesti, ympäristöllisesti ja taloudellisesti.

Mistä kestävän toiminnan mielikuva koostuu?

Yhteiskuntavastuullisesti vastuullinen vakuutusyhtiö on sitoutunut luomaan sosiaalista tai ympäristöllistä hyötyä keskittymättä yksinomaan voittoon, tai voittoon ilman rahoitusta joka voi vahingoittaa ihmisiä tai planeettaa. Indeksi tarjoaa indikaattorin siitä, että asiakkaidensa mukaan yhtiö toimii minimoidakseen ihmisille ja planeetalle aiheutuvat haitat.

Yksityisasiakkaat arvioivat POP Vakuutuksen ja Turvan kestävimmiksi. Yritysasiakkaiden parissa kestävimmäksi arvioitiin puolestaan If, ja lähes yhtä korkein arvosanoin Fennia. ”Yritysasiakkaat arvioivat vakuutusyhtiötään tällä saralla suopeammin kuin yksityisasiakkaat. Sama ilmiö havaittiin myös pankkialalla”, kertoo Heidi Laitinen, EPSI Rating Suomen maajohtaja.




Tietoa tutkimuksesta

Kestävyysindeksi mitataan osana EPSI Ratingin vuosittaisia toimialatutkimuksia. Toimialatutkimuksessa asiakaskokemus kartoitetaan laajasti, ja keskeisimmät tulokset tiivistetään julkisiin yhteenvetoihin. Vakuutusalan tulostiivistelmän löydät esimerkiksi alta kohdasta 'Liittyvä media'.

Haluatko kuulla lisää?

Haluatko kuulla kestävästä kehityksestä toimialalla? Jos haluat oppia lisää, varaa räätälöity esittely tai ehkä
syvempi tutkimus yhtiön/toimialan kestävyydestä? Ota yhteyttä!

Heidi Laitinen

Heidi.Laitinen.@epsi-finland.org

050 4068 796



Aiheet

Kategoriat


EPSI Rating tutkii, miten asiakkaista tulee asiakkaita ja miten he pysyvät uskollisina yritykselle. EPSI Ratingin tutkimukset selvittävät asiakkaiden kokemusten ja yrityksen kanssa käydyn vuorovaikutuksen avulla, mitä mieltä asiakkaat ovat yrityksestä. EPSI Ratingin tutkimusmenetelmä on Tukholman kauppakorkeakoulun suunnittelema ja toimii perustana puolueettomille ja luotettaville tutkimuksille.

Yhteyshenkilöt

Heidi Laitinen

Heidi Laitinen

Lehdistön yhteyshenkilö Maajohtaja +358 (0)50 4068 796

EPSI Rating kehittää toimintaa kanssanne

EPSI Rating auttaa parantamaan yritysten asiakas- ja henkilöstötyytyväisyyttä tutkitun toimialatiedon avulla, käyttämällä mittarina asiakkaan ääntä. Tuomme esiin niitä asioita, jotka tekevät asiakkaistanne ja henkilöstöstänne tyytyväisempiä. Olemme tutkineet yhteyttä tyytyväisten asiakkaiden, henkilöstön ja yritysten välillä yhteistyössä Tukholman kauppakorkeakoulun kanssa vuodesta 1989 saakka. Asiakas- ja henkilöstötyytyväisyys näkyy parempana kannattavuutena sekä kykynä uudistua nopeasti muuttuvassa maailmassa.

Kuulumme EPSI Rating Groupiin. Omistajamme on Swedish Institute of Quality SIQ. Teemme tutkimuksia Pohjoismaissa ja Euroopassa. SIQ on voittoatavoittelematon julkisomisteinen ruotsalainen organisaatio, jonka tehtävänä on edistää laatujohtamista.

EPSI Rating Finland

PL 400
00181 Helsinki
Suomi

Vieraile muissa uutishuoneissa