Mitä EmpCo merkitsee vapaaehtoisille vastuullisuusjärjestelmille
EU on vuosien ajan tiukentanut ympäristöväittämiä koskevaa sääntelyä. Seuraava haaste on varmistaa sääntöjen yhdenmukainen soveltaminen EU:n sisämarkkinoilla.
EU on vuosien ajan tiukentanut ympäristöväittämiä koskevaa sääntelyä. Seuraava haaste on varmistaa sääntöjen yhdenmukainen soveltaminen EU:n sisämarkkinoilla.
Kesko ja Atria ovat suomalaisia ehdokkaita MSC Nordic Golden Fish Awards 2026 -palkinnoissa. Tutustu suomalaisiin ehdokkaisiin ja Pohjoismaiden kala- ja äyriäismarkkinoiden ajankohtaisiin kehityssuuntiin.
Eurooppalainen eteläisen Tyynenmeren Perun piikkimakrillin välivesitroolikalastus on saavuttanut onnistuneesti Marine Stewardship Council (MSC) uudelleensertifioinnin. Uudelleensertifiointi kertoo kalastuksen pitkäaikaisesta sitoutumisesta yhden maailman laajimmalle levinneen pelagisen kalakannan kestävään kalastukseen ja vastuulliseen kalastuksenhallintaan.
Merenelävillä on yhä tärkeämpi rooli kasvavan maailman väestön ruokkimisessa. FAO:n SOFIA 2026 -raportti kuitenkin osoittaa, että kasvavaan kysyntään liittyy kasvava liikakalastusongelma. Villien kalakantojen turvaamiseksi tuleville sukupolville kestävä kalastuksenhallinta ja merten luonnonvarojen tehokkaampi suojelu on välttämätöntä.
Kestävä kalastus auttaa turvaamaan kalakannat ja vahvistamaan niiden kestävyyttä pitkällä aikavälillä. Esittelemme kuusi asiaa, jotka voimme oppia kalastuksilta, joiden kestävät toimintatavat auttavat säilyttämään kalakannat elinvoimaisina.
Saarioinen on siirtynyt käyttämään MSC-sertifioitua tonnikalaa valmisruoassaan ja tuo sen nyt myös näkyvästi esille. Sininen MSC-merkki tuotepakkauksissa kertoo siitä, että tonnikala on pyydetty kestävästi kalastetuista kalakannoista.
ICESin eilen julkaistun neuvonannon mukaan makrillikannat ovat romahtaneet kriittisen kestävyyden rajan alapuolelle – 12 miljoonasta tonnista vuonna 2015 ainoastaan 2,7 miljoonaan tonniin tänä päivänä. ICES suosittelee vuodelle 2026 saaliiden 77 prosentin vähennystä. Koillis-Atlantin makrilli menetti MSC-sertifikaattinsa jo vuonna 2019 ja kantaa on ylikalastettu jo vuosia.
Suomalaiset syövät mielellään silliä, mutta tietävät kestävästi pyydetyistä sillikannoista hyvin vähän. MSC:n tilaaman kyselyn mukaan vastuullisuus kuitenkin kiinnostaa kuluttajia. Tämä on erittäin tärkeää, sillä Koillis-Atlantin suurin sillikanta on vaarassa.
MSC:n mukaan brändeillä ja vähittäiskaupalla on tärkeä rooli pienten pelagisten kalakantojen suojelemisessa, koska lajien kysyntä sekä ihmisravinnoksi että kalajauhoksi kasvaa edelleen. Small Pelagics Yearbook 2025 kertoo näiden kalalajien kohtaamista haasteista aina ilmastonmuutoksesta liikakalastukseen, ja tarjoaa samalla analyysia lajien maailmanlaajuisista markkinoista.
Marine Stewardship Council (MSC) on käynnistänyt uuden MSC Improvement Program -kehitysohjelman, jonka tavoitteena on nopeuttaa kestävien kalastuskäytäntöjen kehitystä maailmanlaajuisesti. Kehitysohjelma varmistaa, että FIP:n edistymistä valvotaan ja toimenpiteet toteutetaan oikea-aikaisesti. Tavoitteena on, että kalastus pystyy aloittamaan MSC:n täysarvioinnin viiden vuoden kuluessa.
MSC kehottaa Pohjois-Atlantin rannikko- ja kalastusvaltioita ratkaisemaan poliittisen umpikujan ja sopimaan kestävistä saaliskiintiöistä Atlanto-Skandian (AS) sillin, mustakitaturskan ja makrillin kantojen pyynnille. ICESin uudet tieteelliset tiedonannot osoittavat huolestuttavan laskun jatkuvan silli- ja makrillikannoissa.
MSC myönsi vuoden 2024 Kultainen Kala -palkinnot MSC 10 vuotta Suomessa Kestävän Kalan Päivässä 3.10. Tänä vuonna pääpalkintona myönnettiin erityinen MSC 10 vuotta Grand Prix K-ryhmän tukku- ja vähittäiskaupan rakenteelle (Kesko, Kespro & Kalatukku E. Eriksson) kiitoksena pitkäjänteisestä työstä kestävästi pyydettyjen merenelävien eteen.
Marine Stewardship Council (MSC) on käynnistänyt 1. elokuuta äänestyksen, jossa kuluttajat valitsevat Suomen parhaan MSC-tuotteen 2024. Yhdeksän MSC-sertifioituja tuotteita tuottavaa yritystä on ilmoittanut tuotteensa mukaan kilpailuun.
8. kesäkuuta vietetään Maailman Merien Päivää. Jopa 91 prosenttia suomalaisista kuluttajista on huolissaan meriemme tilasta ja ainoastaan viidennes uskoo, että meidän on seuraavan 20 vuoden kuluessa mahdollista pelastaa meret peruuttamattomilta vahingoilta. Pienikin teko, kuten kestävästi pyydetyn kalan valitseminen, voi kuitenkin auttaa suojelemaan merielinympäristöjä.
Uudet luvut kertovat, että hallitukset ovat ajamassa Koillis-Atlantin silliä kohti 1960-luvun kaltaista kannanromahdusta, koska ne eivät kykene sopimaan saaliskiintiöistä ja pysäyttämään kannan liikakalastusta. Koillis-Atlantin silli on yksi Euroopan ikonisimmista ja taloudellisesti tärkeimmistä kalakannoista.
MSC myönsi vuoden 2023 Kultainen Kala -palkinnon Lidl Suomi Ky:lle. Palkinto myönnetään joka vuosi yhdelle MSC:n yhteistyökumppaneista, joka tahollaan tekee töitä vastuullisesti pyydettyjen merenelävien tunnettuuden lisäämiseksi. Kaikilla Lidlin omien merkkien kaloilla ja äyriäisillä on joko MSC- tai ASC-sertifikaatti, tai ne ovat kotimaisia.
Maailman väkiluvun odotetaan nousevan 10 miljardiin vuoteen 2050 mennessä ja elintarvikejärjestelmät ja ympäristö ovat jo nyt kovan paineen alla, joten tuleviin haasteisiin vastaaminen edellyttää uudenlaista ajattelua. Hyvä lähtökohta olisi tunnustaa se panos, jonka meriemme luonnonvarat eli "sininen ruoka" voivat antaa.
Maailman Merien Päivää vietetään torstaina 8. kesäkuuta. MSC julkaisee 10 mielenkiintoista faktaa vastuullisesti pyydetyistä merenelävistä Maailman Merien Päivän kunniaksi.
MSC:n Ocean Stewardship Fund myöntää tänä vuonna yli 860 000 € rahoitusta erityisesti sivusaaliin vähentämiseen tähtäävään tutkimukseen. Tällaisia hankkeita ovat mm. haiden merkitseminen niiden selviytymisasteen selvittämiseksi, erikoislaitteiden käyttö uhanalaisten kilpikonnien vapauttamiseen ja lintujen karkottaminen LED-valoilla.
Kilohailin pyynti Itämerellä on menettänyt MSC-sertifikaatin. Syy sertifikaattien pidättämiseen on se, että kalastukset eivät ole onnistuneet täyttämään sertifikaattien ehtoa, joka on sidottu kilohailin rooliin ekosysteemin avainlajina.