Ohita

Uutisarkisto

  • Rusta avasi Ouluun 41. tavaratalonsa Suomessa

    Rusta avasi uuden tavaratalon Oulun Ritaharjuun 25. lokakuuta. Avajaiset herättivät suurta kiinnostusta – pikku pakkasesta huolimatta tavarataloon jonotti runsaasti ihmisiä aamusta lähes sulkemisaikaan saakka.

  • Rusta avasi 200. tavaratalonsa

    Halpakauppaketju Rusta jatkaa nopeaa kasvuaan Euroopassa. Yhtiö avasi 200. tavaratalonsa Saksan Kerpeniin 20. huhtikuuta. Suomen 40. Rusta-tavaratalo avattiin Jyväskylään huhtikuun alussa.

  • Rusta avasi Jyväskylään 40. tavaratalonsa Suomessa

    Rusta avasi uusimman tavaratalonsa Keljon alueelle Jyväskylään 5. huhtikuuta aurinkoisessa pakkassäässä. Avajaiset toimivat merkkipaaluna ketjulle, sillä uusin myymälä on Rustan 40. Suomessa. Ensimmäiset asiakkaat saapuivat paikalle jonottamaan jo ennen puoltayötä 100 euron lahjakortin houkuttelemana.

  • Pietarsaaressakin on nyt Rusta – seitsemäs uusi tavaratalo tänä vuonna

    Rustan uusin myymälä avasi ovensa Pietarsaareen Vaunusepäntien kehittyvälle vähittäiskauppa-alueelle 9. marraskuuta. Vaikka sää oli marraskuisen harmaa ja kolea, niin avajaiset houkuttelivat paikalle runsaasti asiakkaita. Ensimmäiset jonottajat saapuivat paikalle jo aamuyöstä.

  • Rusta avasi myymälän Kotkaan

    Tavarataloketju Rusta avasi uuden myymälän Jumalniemen kauppakeskittymään 26.lokakuuta. Avajaiset houkuttelivat paikalle runsaasti asiakkaita, eikä sumuinen ja kostea sää karkottanut jonottajia, joista ensimmäiset saapuivat paikalle jo puolenyön aikaan.

  • Rustan uusin myymälä Joensuussa keräsi jonottajia jo avajaisia edeltävänä iltana

    Tavarataloketju Rusta avasi eilen Suomen 34. tavaratalonsa Joensuuhun. Ensimmäiselle sadalle asiakkaalle oli jaossa 100 euron lahjakortit Rustaan. Ensimmäiset jonottajat saapuivatkin paikalle jo edellisenä päivänä kello 21, jonottaen 12 tuntia. Muutama tunti ennen avajaishetkeä jonossa oli jo toistasataa ihmistä odottamassa pääsyä uudenlaisille ostoksille.

  • Rustan ikkunamarkiisit valittiin parhaiksi!

    Rustan ikkunamarkiisit läpäisivät Testfaktan laboratoriotestit hyvin tuloksin helmikuussa 2022. Markiisin kangas todettiin parhaaksi vertailutuotteisiin verrattuna, ja tuote täyttää Testfaktan laatumerkin Verified Quality & Performance vaatimukset.