Ohita
Alustava havainne, Kaitaan asema, PES-Arkkitehdit.
Alustava havainne, Kaitaan asema, PES-Arkkitehdit.

Tiedote -

Länsimetron Kaitaan aseman rakentaa työyhteenliittymä YIT-Are

Länsimetron Matinkylä-Kivenlahti-osuuden Kaitaan aseman rakennusurakan on voittanut YIT Rakennus Oy:n ja Are Oy:n työyhteenliittymä. Urakan arvo on 47 miljoonaa euroa. 

Urakassa rakennetaan aiemmin louhittuihin tiloihin Kaitaan maanalainen asema, huoltotunneli ja siihen liittyvien yhdystunneleiden tunnelitilat, väestönsuoja sekä Kaitaantien sisäänkäynti, Iivisniementien tekniikkakuilu ja Iivisniemenkallion sisäänkäyntivaraus, johon tässä vaiheessa rakennetaan vain tekniikkakuilu.

Kaitaan aseman rakentaminen toteutetaan YIT:n ja Aren työyhteenliittymänä. Työyhteenliittymä rakentaa myös Soukan aseman.

- Ammattitaitoinen henkilöstömme, vahva kokemuksemme kalliotilojen rakentamisessa ja toimiva yhteistyö Aren kanssa ovat tuottaneet osaltamme toivottua tulosta Länsimetron tarjouskilpailuissa. Olemme erittäin iloisia siitä, että voimme toteuttaa Länsimetron toisessa vaiheessa Soukan aseman lisäksi myös Kaitaan aseman rakentamisen projektinjohtourakkana. Yhteistoiminnallinen toteutustapa ja tiivis yhteistyö tilaajaorganisaation kanssa luovat erinomaiset edellytykset onnistuneelle hankkeelle”, sanoo Anne Piiparinen, YIT:n Infraprojektit-segmentin Rakennustekniset työt - divisioonan johtaja.

Rakennettavien tilojen pinta-ala on noin 22 900 m2. Urakassa valetaan yhteensä noin 8 300 m3 betonia ja erilaisia elementtejä asennetaan yli 11 000 m2.

– Työyhteenliittymässämme yhdistyvät molempien yritysten pitkä kokemus ja osaaminen haastavien hankkeiden läpivienneistä, jonka pystyimme osoittamaan myös Kaitaan aseman tarjouskilpailussa. Are on vahvasti sitoutunut tuomaan sekä Soukan että Kaitaan asemien toteutukseen parhaan talotekniikan osaamisensa, lupaa Aren toimitilarakentamisen johtaja Kai Nurho.

Länsimetron kakkosvaiheen rakentamisen vuoden 2018 tavoitteisiin kuuluu urakkakilpailutusten lisäksi saada louhinnat päätökseen ja rakennusluvat asemille. Rakentaminen etenee tavoitteiden mukaisesti.

- Sammalvuoren varikon rakennusteknisistä töistä on valmiina jo noin 60 prosenttia. Soukassa, Kivenlahdessa ja ratalinjalla rakennusurakat ovat alkaneet. Finnoon ja Espoonlahden asemien projektinjohtourakoitsijat valitaan seuraavaksi. Kokonaisuutena hanke etenee aikataulun mukaisesti. Tavoitteena on, että metro luovutetaan liikennettä operoivan HKL:n käyttöön 2023, kertoo Länsimetro Oy:n toimitusjohtaja Ville Saksi.

Espoon kaupunki tarkisti 2012 laatimaansa kakkosvaiheen hankesuunnitelmaa maaliskuussa 2018. Koko hankkeen tarkennettu kustannusarvio on 1 159 miljoonaa euroa. Tavoitteena on, että seitsemän kilometrin osuus, viisi asemaa ja varikko luovutetaan operaattori HKL:n käyttöön vuoden 2023 aikana.

Lisätietoa:Länsimetro Oy, toimitusjohtaja Ville Saksi, puh. 040 823 2086, ville.saksi@lansimetro.fi
YIT Oyj, Infraprojektit-segmentin johtaja Harri Kailasalo, puh. 0400 401 538, harri.kailasalo@yit.fi
Are Oy, toimitilarakentamisen johtaja Kai Nurho, puh. 040 516 4233, kai.nurho@are.fi

Länsimetron tehtävänä on rakentaa metro Ruoholahdesta Kivenlahteen. Länsimetron Matinkylä–Kivenlahti-osuudelle rakentuu 7 km pitkä ratalinja ja 5 asemaa. Sammalvuoreen rakennetaan maanalainen metrovarikko. 2017 valmistui 14 kilometriä pitkä ratalinja Ruoholahdesta Matinkylään ja kahdeksan uutta asemaa. Länsimetro Oy omistaa osuuden asemat ja radan teknisine järjestelmineen. Osuus on luovutettu operaattorille lokakuussa 2017. www.lansimetro.fi, @metrorakentuu 

Aiheet


Are on Suomen suurin talotekniikkatalo. Koko elinkaaren kattavat talotekniikkaurakoinnin ja kiinteistön ylläpidon palvelut takaavat asiakkaidemme tilojen energiatehokkuuden ja miellyttävät sisäolosuhteet. Panostamme erityisesti älykkääseen tekniseen ylläpitoon ja kehittämäämme Are Sensus -matalaenergiajärjestelmään. Yli 100-vuotias Are-konserni työllistää noin 2 800 henkilöä. Palvelemme asiakkaitamme 25 paikkakunnalla Suomessa ja lisäksi Venäjällä, Pietarissa.

Yhteyshenkilöt

Maiju Nupponen

Maiju Nupponen

Lehdistön yhteyshenkilö viestintä- ja vastuullisuusjohtaja Viestintä, PR 040 300 5995

Liittyvä sisältö

Elinvoimaa rakennuksille.

ARE on Suomessa perustettu perheyritys, jolla on yli sadan vuoden kokemus talotekniikasta. Tarjoamme ratkaisuja ja palveluita kiinteistön koko eliniälle aina uudiskohteiden talotekniikkaurakoinnista, ylläpitoon ja huoltoon, modernisointiin ja korjausrakentamiseen. Työskentelemme tiiviisti yhdessä asiakkaidemme kanssa löytääksemme parhaat ratkaisut, oli kyseessä sitten toimisto, kauppakeskus, hotelli, sairaala, asuinkiinteistö tai teollisuuslaitos. Panostamme älykkääseen talotekniikkaan, jolla varmistamme asiakkaillemme energiatehokkaat tilat ja tilojen loppukäyttäjille miellyttävät sisäolosuhteet, kustannustehokkaasti toteutettuina.

ARE
Kaivokselantie 9 (PL 160)
01610 Vantaa
Suomi