Kesätyöntekijät pitävät Arla Ingmanin asiakkaat tyytyväisinä
Arla Ingmanilla myyntipalvelun tehtävät keskittyvät asiakkaan ympärille. Samu ja Eero ovat myyntipalvelussa asiakasvastaavina kesän ajan.
Arla Ingmanilla myyntipalvelun tehtävät keskittyvät asiakkaan ympärille. Samu ja Eero ovat myyntipalvelussa asiakasvastaavina kesän ajan.
Viime viikkoina on ollut melko hiljaista Sipoon konttorin käytävillä, sillä heinäkuu näyttää olevan suosittu lomakuukausi Arla Ingmanilla. Olen kuitenkin onnistunut täyttämään päiväni hyvin muun muassa haastatteluilla ja kirjoittamisella.
Logistiikka-osastomme huolehtii tuotteiden toimittamisesta asiakkaillemme oikeaan paikkaan ja oikeaan aikaan. Elina Aaltonen ja Timo Ilvonen työskentelevät ensimmäistä kesää logistiikassa.
Arla Ingmanilla hallinnon osaston alle kuuluu monenlaisia tehtäviä. Hallinto tarjoaa siis erilaisia kokemuksia myös kesätyöntekijöille.
Juhannuksen jälkeen totuus iski todella tajuntaani. Kohta esimieheni jää lomalle. Ja kuka tuuraa: minä tietenkin!
Näppäimistö on viime aikoina saanut välillä rentoutua, sillä olen päässyt kiertämään ympäri Arla Ingmanin Sipoon meijeriä. Mainittakoon, etten ole vielä kertaakaan eksynyt. Varsinkin tuotannossa työskennelleet tietävät, kuinka kaikki käytävät ovat samannäköisiä ensimmäisinä päivinä.
Arla Ingman on mukana Seinäjoki Areenalla järjestettävillä Farmari-messuilla tämän viikon keskiviikosta lauantaihin, eli 3.-6.7.2013. Tule maistamaan herkullisia luomujogurttejamme ja tutustumaan laajaan luomutuotteiden valikoimaamme!
Kun kerron ihmisille olevani kesätöissä Arla Ingmanilla, he kysyvät seuraavaksi mitä käytännössä teen. Ensimmäisinä viikkoina olen jo huomannut, että monipuolista tehtävää löytyy. Ja sehän passaa minulle, koska kokemustahan minä tarvitsen.
Ensimmäinen työpäivä tarkoittaa usein mittavia kalvosulkeisia, joista on joskus enemmän haittaa kuin hyötyä. Varmasti moni on myös päässyt suoraan sorvin ääreen ja oppinut työtehtävät kantapään kautta ilman sen pidempää perehdytystä.
Arla Ingmanin kesäuutuudet ovat nyt kaupoissa. Arla Keittiö -sarjaan on tullut kotona tehtävää pehmistä sekä maustettuja crème fraicheja kesän grillikauteen. Enemmän proteiinia löytyy aurinkoisesta välipalarahkasta ja uudesta maitokaakaojuomasta. Tässä vain muutama tuote-esittely, tutustu kaikkiin uutuustuotteisiin oheisesta pdf-esitteestä ja nettisivuiltamme.
Lehmien pääsy laitumelle on varma kevään merkki. Arla Ingmanin tuottajan Maria Rustaniuksen tilalla Liljendalissa vietetään jokakeväistä riemujuhlaa torstaina 30. toukokuuta, kun Marian lehmät pääsevät kesälaitumelle.
Arla Ingman on tehnyt sopimuksen Oilon Scancoolin kanssa Sipoon meijeriin toimitettavasta lämpöpumppujärjestelmästä. Siirtyminen lämpöpumppujärjestelmään on osa Arlan ympäristöstrategian mukaisia tavoitteita.
Järjestelmän avulla otetaan talteen kylmäntuotannossa syntyvää hukkalämpöä. Lämpöpumpun tuottamaa lämpöä hyödynnetään käyttöveden, tilojen sekä höyrykattilan syöttöveden lämmittämiseen.
Arla Ingman on pitkäjänteisellä kierrätystyöllä onnistunut vähentämään Sipoon meijerinsä jätemääriä ja saavuttanut kaatopaikkajätteen nollatavoitteen.
Arlan ruotsalainen maiton on ollut ja on turvallista käyttää. Maidossa esiintynyt aflatoksiinipitoisuus on alittanut selvästi EU:n raja-arvon. Suomeen tuodussa maidossa ei ole ollut aflatoksiinia.
Arla Ingman nostaa maidontuottajilleen ja yhteistyömeijereilleen maksettavaa maidon tuottajahintaa puolitoista senttiä (1,5 senttiä) litralta 1. maaliskuuta 2013. Tuottajille maksettava maidon hinta on korotuksen jälkeen 43,10 senttiä litralta. Hinnankorotuksella Arla Ingman haluaa turvata suomalaisen maidontuotannon jatkuvuuden ja varmistaa kotimaisen maitoraaka-aineen saatavuuden.
Arla Ingman Oy Ab:n liikevaihto kasvoi 7,2 prosenttia 320 miljoonasta 343 miljoonaan euroon vuonna 2012. Tulos jäi kuitenkin tappion puolelle 15 miljoonaa euroa. Arla Ingman on edelleen vahva kakkonen maitomarkkinoilla.
Arla Ingmanin kevään tuoteuutuuksista löytyy paljon uusia makuja ja maukkaita herkkuja. Unohtamatta terveellisiäkään elintarvikkeita vatsan ja luuston hyvinvointiin.
Suurkeittiöiden ammattilaiset arvostavat aitoja ja täyteläisiä elintarvikkeita, sillä niillä syntyy hyvää myös meille kuluttajille. Lisäksi tuotteiden laktoosittomuus on yhä tärkeämpi osa ammattikeittiöissä. Tänä keväänä Arla Ingman tuo taas lisää mielenkiintoisia uutuustuotteita valikoimiinsa.
Lapinjärvellä Harsbölen kylässä tarttuu silmään erikoinen rakennus. Talo, jonka katto on tehty läpinäkyvästä muovista, paljastuu lähemmin tarkasteltuna karjasuojaksi.
Horeca-alan Oscareiksi kutsutut PRO-patsaat jaettiin tänä vuonna jo 11. kerran, kun hotelli-, ravintola- ja catering-alan ammattilaisia palkittiin PRO-gaalassä Finlandia-talolla tammikuussa. Arla Ingmanin sponsoroiman ruokapalvelun työntekijä -sarjan voittajaksi selvisi Satu Lilja Lahdesta. Onnea Sadulle!