Blogikirjoitus -

Blogi: Kuuletko sinäkin ääniä?

”Olipa rankka päivä töissä, nyt onneksi pääsee kotiin ottamaan kunnon nokkaunet”, ajattelin uupuneena.

Saavuin kotiin, mutta suoristauduttuani pitkälleen sohvalle yläkerrasta alkoi kuulua nokkahuilun ääntä. ”Eikö kotonaan saa edes nokosia ottaa rauhassa”, tuumin tuohtuneena. Nousin ylös ja tein itselleni voileivän ja kaadoin lasin maitoa. Istuin keittiön pöydän ääreen murkinoimaan välipalaani ja taas alkoi ramaista. Huilun ääni oli vaimennut, onneksi soittaja väsyi, taisi mennä päiväunille hänkin – mahtavaa.

Asetuin uudelleen sohvalle ja vedin äidiltä perimäni kotoisan, lämpimän viltin päälleni korviin asti… tai melkein, koska varpaat meinasivat jo jäädä ilman lämpöä. Juuri kun olin nukahtamassa ,seinän takaa alkoi kuulua lapsen itkua. ” Eikö tuollakaan nuorella perheellä ole edes tuttia, jolla tukkia tuo mekastus”, kirosin puoliääneen kiukkuisena. Lopulta ääni vaimeni ja saatoin vihdoin nukahtaa.

Heräsin pian säpsähtäen, koska naapurin koira herätti minut räksöttämällä porraskäytävässä tai porraskäytävään. Tuo piski sattuu olemaan niin hyvä vahtikoira, että haukkuu varmuuden vuoksi aina, kun joku muukin porraskäytävässä liikkuu. Kaiken lisäksi se haukkuu yksikseenkin välillä tuntikausia, ilmeisesti muuten olisi kotona tylsää, jos ei mekasta aikansa kuluksi.

Kaiken huippu oli eilen, kun olin lähdössä asukkaiden kokoukseen ja astuin porrashuoneesta ulos pihalle kerhohuonetta kohti. Joku välinpitämätön koiranomistaja oli jättänyt koiranjätökset keräämättä ja astuin keskelle läjää. Mikä ällöttävä haju tarttuikaan kengänpohjaan, jota yritin kyllä hinkata nurmikkoon, jonka huolto - ihme kyllä - oli leikannut hyväksi ”kenkäharjaksi” juuri samana päivänä.

Kerhohuoneessa oli kymmenkunta asukasta paikalla ja isännöitsijäkin, joten ajattelin: ”Hyvä, nyt pääsen kohta valittamaan ja kertomaan, että kaikki äänet on saatava talossa hiljennettyä, koska maksan sentään täyttä vastiketta.” Vuodatukseni oli ilmeisesti hyvin vaikuttava, koska tulin kokouksessa valituksi asukastoimikuntaan, joutuen jopa puheenjohtajaksi. Toisaalta tämähän tarkoittaa, että nyt elämä ja elämöinti talossa tulee muuttumaan.

Asmo Asukkaan puolesta Toni Nummi

Aiheet

  • Asumispolitiikka

Kategoriat

  • renevo
  • aari isännöinti
  • avain palvelukodit
  • avain yhtiöt
  • avain asumisoikeus
  • avain rakennuttaja

Liittyvä sisältö