Blogikirjoitus -

Blogi: Ruokaa, Ruokaa!

Olen kehittänyt itselleni ongelman! Lasten ollessa pieniä oli kaupassa käynti vielä helppoa. Ostin perusruoka-aineksia ja valmistin niistä erilaisia keittoja, laatikoita ja kastikkeita.

Viikonloppuna leivottiin pullaa tai paistettiin lettuja! Nam. Nam. Ruuan hankinta ja sen suunnittelu oli simppeliä, kunhan ruoka vain valmistui helposti muiden kotitöiden ohessa tai yhdessä lasten kanssa tehden.

Murrosikäisten lasten kanssa vielä meni ihan hyvin. Ruokaa piti olla paljon, ei sen suuremmin väliä mitä, kunhan sitä vain oli riittävästi! Murrosikäinen poika kun on aina nälkäinen! … ja janoinen! Maitoa kannettiin kaupasta litrakaupalla per päivä! Kaapista piti löytyä valikoima jugurtteja, pizzoja (väliaterioiksi!), karjalanpiirakoita, leikkeleitä, juustoja, kananugetteja yms. ”täytettä”. Ja yhteisillä aterioilla syötiin sitä jo tutuksi tullutta perusruokaa.

Lapset muuttivat pois ja ongelmat alkoivat. Kaupassa käynti on nyt todellinen ongelma.

Kävelen siellä edestakaisin tyhjän kärryn kanssa. Ottaisinko tuon leivän? Ei, se on liian iso, puolet saa heittää roskiin. (Pakastettu leipä on aivan kamalaa) Tarvitaanko maitoa? Ei, eihän sitä kukaan juo. Entä jos tulee vieraita? Kahvimaitoa? Ei, ei tänään pitäisi ketään tulla. Leikkeleitä? Ohhoh, onpas iso paketti… irtomyynnistä? En kehtaa hakea 100 grammaa, joten antaa olla sekin ostamatta. Näin sitä matka jatkuu kaupan hyllyjen välissä eikä kärryssä ole kuin koirille herkkuja, pari tomaattia ja kahvipaketti.

Ongelman ydin on siis se, ettei kauppojen pakkauskoot ole sopivia pienille perheille ja yksin eläville. Koska ongelma on uusi minulle, kysynkin teiltä arvoisat lukijat, kuinka sinkut ja kaksineläjät ovat ruoka-asiansa ratkaisseet? En viitsisi syöttää roskapussia ja jäteastioita enää enempää. Illalla on niin tympeää, kun tekee mieli hiukopalaa iltakahvin kanssa ja jääkaapissa ei ole kuin viikon vanha maustamaton jugurtti ja valo! … niin ja koiranmakkara! Siis auttakaa nyt hyvät ihmiset! Alkavat jo lähikahvilassa sinutella!

Kirsi Härmä
asiakkuuspäällikkö

Aiheet

  • Asumispolitiikka

Kategoriat

  • aari isännöinti
  • renevo
  • avain rakennuttaja
  • avain asumisoikeus
  • avain yhtiöt
  • avain palvelukodit

Liittyvä sisältö

  • Blogi: Asuntomyyjän onnea

    "Mä rakastan mun työtä", näin hehkutin innokkaana kaksikymppisenä, juuri LKV -tutkinnon suorittaneena kiinteistönvälittäjänä. Silloin piti esittää vanhempaa kuin olinkaan, saadakseni enemmän uskottavuutta välittäjänuralleni. Ihaillen katselin toimiston tyylikästä Katjaa jakkupuvussaan, tuollainen minusta joskus vielä tulisi.

  • Blogi: Kuuletko sinäkin ääniä?

    ”Olipa rankka päivä töissä, nyt onneksi pääsee kotiin ottamaan kunnon nokkaunet”, ajattelin uupuneena. Saavuin kotiin, mutta suoristauduttuani pitkälleen sohvalle yläkerrasta alkoi kuulua nokkahuilun ääntä. ”Eikö kotonaan saa edes nokosia ottaa rauhassa”, tuumin tuohtuneena. Nousin ylös ja tein itselleni voileivän ja kaadoin lasin maitoa.

  • Blogi: Mitä järkeä asumisoikeudessa on?

    Kaikki varmaan tietävät tunteen, kun vapaa-ajalla jossain illanistujaisissa joku tuttava esittää työhön liittyvän kysymyksen. Kaiken lisäksi vielä sellaisen kysymyksen, missä on negatiivinen sävy ja ennakkoasenne. Kyllä, juuri se tunne. Mentaalisen syvään huokauksen jälkeen otan kysymyksen haasteena vastaan.

  • Blogi: Sinä ja minä... kerrostaloissa

    No niin, tässä sitä nyt ollaan, asutaan kerrostaloissa. Vuosisatoja katsottiin toisiamme vain pellon yli savupirtinikkunasta. Nyt asutaan kaupungissa, lähiöissä ja aivan lähekkäin sekä vierekkäin. Lomilla matkustamme maailmalle, -jotkut jopa maapallon ympäri, olemme ekstroverttejä ja osaamme vieraita kieliäkin sekä sitä small talkingia! Olemme niin kaupunkilaisia ja niin kansainvälisiä!

  • Blogi: Hauskoja nuo Roomalaiset!

    Ammattiyhdistyksen opintomatka kohdistui tänä vuonna Roomaan, Euroopan vihreimpään pääkaupunkiin. Mukanamme oli loistava paikallinen opas ja tulkki.

  • Blogi: Eräs sunnuntainen aso-aamu

    Kun ei osaa itse rakentaa, eikä omistaa, niin valmisteilla oleva asumisoikeusrivitalonpätkä on kilpailukykyinen vaihtoehto asuvalle kansalaiselle ja kansalaisen perheelle. ASO-metsästykseni netistä ja asuntoliitteistä kuumeni syksyllä 2015.

  • Blogi: Uutta Suomessa, AVAIN Asumisoikeusrahoitus

    Olemme julkistaneet yhteistyökumppanimme kanssa uuden rahoitusratkaisun, AVAIN Asumisoikeusrahoituksen. Santander tarjoaa sataprosenttisen, vakuudellisen rahoituksen asumisoikeusmaksuun AVAIN Asumisoikeus Oy:n asuntoihin. Lainaa voi hakea verkosta juuri silloin kun sattuu sopimaan ja päätöksen saa jopa samana päivänä. Lue lisää!