SEB:n päästrategi Hiljanen: Bidenin voitto olisi hyvä osakemarkkinoille, Trumpin voitto parempi dollarille
Markkinoiden kannalta presidentinvaalit muodostavat vyyhdin, jonka monimutkaisuus aiheuttaa hermoilua.
Markkinoiden kannalta presidentinvaalit muodostavat vyyhdin, jonka monimutkaisuus aiheuttaa hermoilua.
Vuoden viimeisen neljänneksen alussa kansainvälisten rahoitusmarkkinoiden keskiössä on viisi toisiinsa kytkeytyvää tärkeää teemaa.
Yhdysvaltain keskuspankin Fedin odotetaan pitävän rahapolitiikkansa ennallaan keskiviikkona, painottavan finanssipolitiikan merkitystä ja korostavan valmiuttaan lisätoimenpiteille. Markkinoiden päähuomio tulee olemaan päivitetyissä korko- ja talousennusteissa, sekä ennen kaikkea pääjohtaja Powellin kommenteissa koskien uudelleen muotoillun inflaatiotavoitteen käytännön toteuttamista.
SEB:n päästrategi Jussi Hiljanen odottaa EKP:n pitävän ohjauskorkonsa ennallaan torstain kokouksessaan ja toistavan tutuksi tulleen viestin siitä, että keskuspankki on valmis kaikkiin tarvittaviin lisätoimenpiteisiin, jotka edesauttavat inflaatiotavoitteen saavuttamista.
SEB:n tuoreen talousennusteen mukaan Pohjoismaat ovat toistaiseksi selvinneet yllättävän hyvin koronakriisistä. Toisen vuosineljänneksen lukuja katsoessa Suomen talous näyttää notkahtaneen toistaiseksi verrokkimaita selvästi vähemmän. Myös Ruotsin talous on selvinnyt pandemiasta monia muita Euroopan maita paremmin, mutta ei pärjää Suomen luvuille. Mistä ero johtuu, päästrategi Jussi Hiljanen?
Talousluvuilla mitattuna Pohjoismaat ovat toistaiseksi selvinneet yllättävän hyvin koronakriisistä, ja aiempia ennusteita on päivitetty positiivisempaan suuntaan. Toisen vuosineljänneksen lukuja katsoessa Suomen talous näyttää notkahtaneen toistaiseksi verrokkimaita selvästi vähemmän. Edessä on kuitenkin vaikea syksy, kun pandemian vaikutukset iskevät Suomen vientisektoriin.
Tampereen Sähkölaitoksen tavoitteena on vähentää hiilidioksidipäästöjä 95 prosenttia vuoden 2030 loppuun mennessä. Uuden Naistenlahti 3 -kattilalaitoksen avulla tavoite on ison askeleen lähempänä. SEB valittiin kohteen rahoitusjärjestelyn toteuttajaksi ja leasingrahoittajaksi.
Euroopan keskuspankin rooli rahamarkkinoiden vakauttamisessa pysyy edelleen ratkaisevan tärkeänä, kun EU-johtajat aloittavat vaikeaksi ennakoidut neuvottelut EU-komission viime viikolla esittelemän 750 miljardin euron tukipaketin hyväksymisestä.
SEB:n tuoreen talousennusteen mukaan Covid19-pandemia on pysäyttänyt maailmantalouden odottamattomasti. Ennätyssuurten tukitoimien vaikutukset näkyvät vasta viiveellä. Tänä syksynä työttömyysluvut nousevat tasoille, joita ei ole nähty sitten 1930-luvun.
Euroopan valtionpäämiesten kiistellessä tukipaketeista, on koronakriisin negatiivisten vaikutusten hoito jäänyt toistaiseksi pääasiassa EKP:n vastuulle. Rahoitusmarkkinoilla kysymyksiä on herättänyt erityisesti viimeaikainen euribor-korkojen nousu, jota jotkut ovat pitäneet merkkinä Euroopan pankkisektorin heikkoudesta, ja pankkien välisestä epäluottamuksesta.
Päättynyt vuosikymmen oli hyvän taloudellisen kasvun ja nousevien osakemarkkinoiden aikaa. Vuosi 2020 ja uusi vuosikymmen taas käynnistyy hiukan vaatimattomammalla, noin 3 prosentin vuosittaisella globaalilla kasvulla osakkeiden arvostuksen ollessa huipputasolla. Tämä selviää SEB:n tuoreesta Investment Outlook -raportista.
SEB:n tuoreen talousennusteen mukaan maailmantalous on toipumassa viime vuoden kuopasta. Kasvu kiihtyy hitaasti, mutta poliittinen epävarmuus ja tarjontapuolen rajoitteet vievät voimia kasvun kiihtymiseltä. Suomessa sentimentti-indikaattorit ovat heikentyneet, joka viittaa kasvun olevan hidastumassa. Ruotsissa talouskasvu on Suomea hitaampaa tänä vuonna.
Globaali talouskasvu hidastuu ja yritysten tuotto-odotuksia on laskettu, mutta osakemarkkinat kiipeävät kohti uusia ennätyslukemia. Tätä yhdistelmää ei ole helppo ymmärtää, ja varovaisuuteen onkin syytä. Tämä selviää SEB:n tuoreesta Investment Outlook -raportista.
SEB:n tuoreen talousennusteen mukaan maailmantalouden yllä on tummia pilviä, mutta Yhdysvaltain keskuspankki FED:n koronlaskut ja kansanvälisten kauppaneuvotteluiden edistyminen ovat kirkastaneet näkymiä. Ekonomistien mukaan Ruotsissa talouden kasvu on tänä ja ensi vuonna aiemmin ennustettua pienempää. Suomessa odotetaan parempaa kasvua kahdelle tulevalle vuodelle.
Deloitten ja SEB:n puolivuosittain toteuttaman euroopalaisille talousjohtajille suunnatun kyselyn* mukaan optimistinen asenne talousnäkymiä kohtaan on laskenut suomalaisten talousjohtajien keskuudessa. Myös muualla Euroopassa näkymiin suhtaudutaan varoen. Liikevaihdon ja -voiton laskua pidetään entistä todennäköisempänä ja uuden henkilöstön palkkaamishalukkuus on laskussa.
SEB:n ja EMMAn kolmevuotisessa taideyhteistyössä esitellään EMMAn uusia kokoelmateoksia SEB:n aulatilassa Eteläesplanadi 18:ssa. Uusien kokoelmateosten sarjassa on seuraavaksi esillä Teemu Lehmusruusun installaatio Parent Matter, jossa projisoinnit yhdistyvät ihmisen ja geologisten voimien muovaamiin luonnon materiaaleihin.
Deloitten ja SEB:n puolivuosittain teettämän eurooppalaisille talousjohtajille suunnatun kyselyn mukaan Suomessa yritysten tulevaisuudennäkymät ovat muuttuneet varovaisemmiksi. Lisääntynyt epävarmuus näkyy yritysten vähentyneenä investointihalukkuutena – kassaylijäämä käytetään nyt ensisijaisesti velan takaisin maksamiseen.
Suomen Yliopistokiinteistöt Oy (SYK) laskee liikkeeseen 100 miljoonan euron vihreän joukkovelkakirjalainan. SYK:n anti on kiinteistöalan ensimmäinen ja kaikkiaan kolmas vihreä joukkovelkakirjalaina eli green bond Suomessa.
Deloitten ja SEB:n puolivuosittain teettämän eurooppalaisen talousjohtajakyselyn mukaan suomalaisia yrityksiä vaivaa Euroopan kärkiluokkaa hipovasta optimismista huolimatta riskinottohalukkuuden puute. Kaksi viidestä talousjohtajasta (41 %) kertoo kuitenkin yrityksensä olevan palkkaamassa lisää työntekijöitä.
Eurooppalaisista yrityksistä saatujen tulosten perusteella yritykset odottavat Kiinan talousnäkymien kehittyvän edelleen positiivisesti. SEB:n China Financial Index -talousindeksi on lukemassa 62,2, se on noussut syyskuusta 2017 ja vuoden takaisesta lukemasta 61,6. Maailmanlaajuinen kasvu yhdistettynä Kiinan hallituksen tekemiin uudistuksiin on parantanut Kiinan liiketoimintaympäristöä.