Ohita

Aiheet: Seikkailu

  • Talvikohteiden Instagram-ystävällisimmät rannat

    Talvi on taas täällä ja moni suomalainen suuntaa lomamatkalle aurinkoon. Lomalle lähdetään rentoutumaan, nauttimaan auringosta, viettämään aikaa läheisten kanssa, sekä syömään hyvää ruokaa. Kauniit unelmarannat tarjoavat myös ihanteellisen ympäristön valokuvaukseen. Matkanjärjestäjä TUI laati listan talvikohteiden suosituimmista rannoista, jotka ovat saaneet eniten tykkäyksiä.

  • TUI Finland Nenäpäivän kumppaniksi myös 2018

    TUI Finland on tänäkin vuonna kumppanina Nenäpäivässä, ja Bamse nähdään tuttuun tapaan TUIn kampanjan hyvää tekevänä kasvona. Nenäpäivä-kampanjan teemana on tänä vuonna ”Nenä-katsomo", joka kannustaa kaikkia suomalaisia perustamaan oman Nenä-katsomon ja seuraamaan show'ta suorana 9.11. klo 19-23.

  • Oulusta suorin lomalennoin Thaimaahan

    Tänä talvena Pohjois-Suomesta pääsee etelän lämpöön entistäkin helpommin. TUI Finland lisää suoria lomalentoja Thaimaahan ennen vuodenvaihdetta. Talvella suoran lennon ulottuvilla ovat tuttuun tapaan myös Gran Canaria ja Teneriffa.

  • Kesää jatketaan syyslomalla etelän lämmössä

    Kun Suomessa illat pimenevät ja sää kylmenee, etelässä riittää vielä aurinkoa ja lämpöä. Yhä useammat perheet suuntaavatkin koulujen syyslomaviikolla ulkomaille. Lapsiperheiden suosikki lomakohde löytyy Kreikasta.

  • Laura Aaltonen TUIn viestintäpäälliköksi

    TUI on nimennyt Laura Aaltosen TUI Finlandin viestintäpäälliköksi. Laura, 40, on työskennellyt aikaisemmin Spalt PR –toimistossa asiakkuuspäällikkönä, asiakkainaan muun muassa muoti-, lifestyle- ja matkustusbrändejä. Aaltonen tulee vastaamaan TUI Finlandin viestinnästä.

  • TUI toivottaa tervetulleeksi ensimmäisen robottityöntekijänsä

    Humanoidirobotti, tuttavallisemmin Pepper 2E, on viimeisin Tui Nordicin palkkaama työntekijä. Pepper 2E aloittaa työt robottiassistenttina ja hän tulee olemaan osa TUIn uutta Data Analytics ja Machine Learning -tiimiä. TUI on ensimmäinen matkailuyritys maailmassa, joka käyttää robotiikkaa tällä tavalla.

  • Supersuositut Egypti ja Boavista palaavat TUIn valikoimaan

    Matkanjärjestäjä TUIn kautta pääsee syksystä lähtien lomailemaan taas Egyptin Hurghadaan ja Kap Verden Boavistalle. Egyptin-lomien kysyntä on ollut niin kovaa, että paikkamäärää on lisätty yli puolella alkuperäisestä suunnitelmasta.

  • Edulliset matkakohteet Euroopassa vetävät puoleensa

    Tuoreen Eurostatin tilaston* mukaan Euroopassa elää halvimmin Makedoniassa ja Bulgariassa. Elinkustannuksiltaan edullisimmat maat houkuttelevat vuosittain turisteja, jotka haluavat matkan kokonaiskustannuksen pysyvän maltillisena.

  • Ensi talven lomia varataan jo - Egypti tekee paluun

    Vaikka talvilomat vasta kutsuvat, ovat monien katseet suuntautuneet jo seuraavan talven lomiin. Talven 2018–19 lomakauppa käy vilkkaana, ja matkoja on varattu etenkin loka-, joulu- ja tammikuulle. Myydyimmät kohteet ovat Gran Canaria, Teneriffa ja Phuket. Talven uutuuskohteena on Egypti, joka tekee paluun TUIn lomavalikoimaan.

  • Matkailutrendit 2018 – loma ihan pihalla

    Suomalainen matkailija haluaa tänä vuonna lomallaan istua hotellissa omalla terassilla, veden äärellä, useimmiten Kreikassa. Välttämättä ei haittaa, vaikkei lomalla olisikaan hirveästi suunniteltua ohjelmaa. Palautumisesta ja levosta on tullut megatrendi – ja siihen halutaan löytää täydelliset puitteet.

  • Kesän lomia myydään nyt vauhdilla

    Matkakauppa kävi kesällä 2017 kuumana kehnojen säiden takia ja suosituimpina matkustusaikoina myytiin ei-oota. Tulevan kesän lomamatkat varmistetaan nyt ajoissa, ja kesäkauden 2018 lomia on myyty yli 30 prosenttia enemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna. Suomalaisten tutut suosikkikohteet Rodos ja Kreeta jyräävät, Turkin nostaessa suosiotaan.