Ohita

Uutisarkisto

Kesä on laskuhuijareiden aikaa – lue asiantuntijan vinkit, milloin hälytyskellojen kannattaa soida

Kesä on laskuhuijareiden aikaa – lue asiantuntijan vinkit, milloin hälytyskellojen kannattaa soida

Samalla kun ihmiset ovat siirtyneet hoitamaan asioitaan sähköisesti, myös huijarit ovat siirtyneet turuilta ja toreilta digitaaliseen maailmaan. Huijareilta eivät ole turvassa yrityksetkään, ja etenkin kesä on huijareiden kulta-aikaa. Kehittynyt teknologia auttaa rikollisia, mutta yhtä lailla se auttaa myös huijareiden torjunnassa. Yrityksille talouteen liittyviä asiantuntijapalveluita tarjoavan A

Moni yrittäjä pelkää turhaan talouslukuja – yrittäjän tärkeimmät numerot voi tiivistää tusinaan

Moni yrittäjä pelkää turhaan talouslukuja – yrittäjän tärkeimmät numerot voi tiivistää tusinaan

Osa yrittäjyydestä haaveilevia pelkää yrittäjäksi ryhtymistä, koska kokee yrittämiseen liittyvän talouden pyörittämisen liian vaikeaksi. Myös moni jo yrittäjänä toimiva tuskailee talousmatematiikan kanssa. Yrityksille talouteen liittyviä asiantuntijapalveluita tarjoavan Azetsin Reija Härkönen antaa vinkit, mihin numeroihin yrittäjän kannattaa kirjanpidossaan kiinnittää huomiota.
”Oman yrityksen

Teollisuuden taloushallinto on kansainvälisempää kuin muilla aloilla, mutta ulkoistaminen ulkomaille huolettaa

Teollisuuden taloushallinto on kansainvälisempää kuin muilla aloilla, mutta ulkoistaminen ulkomaille huolettaa

Suomalaiset suuret teollisuusyritykset hoitavat muita aloja yleisemmin taloushallintonsa osittain ulkomailta käsin. Teollisuusyrityksistä liki puolet (48 %) hoitaa taloushallinnon osittain Suomesta ja osittain ulkomailta, kun palvelualan yrityksissä vastaava luku on 18 prosenttia ja kaupan alan yrityksissä 27 prosenttia. Kokonaan Suomessa taloushallinto hoidetaan teollisuusyrityksissä 50 prosentis

Taloushallinnon palveluissa käynnissä lievä ”käänteinen Intia-ilmiö”

Taloushallinnon palveluissa käynnissä lievä ”käänteinen Intia-ilmiö”

Taloushallinnon palveluiden osalta on käynnissä lievä takaisinveto: Ulkomaille siirrettyjä palveluita tuodaan takaisin Suomeen enemmän kuin tällä hetkellä siirretään ulkomaille. Tulokset selviävät yrityksille talouteen liittyviä asiantuntijapalveluita tarjoavan Azetsin teettämästä kyselytutkimuksesta, johon vastasi 100 yritysten taloushallinnon edustajaa suurista (yli 100 henkeä) työllistävistä su

Lähes puolet isoista suomalaisyrityksistä on ulkoistanut taloushallintonsa osin tai kokonaan

Lähes puolet isoista suomalaisyrityksistä on ulkoistanut taloushallintonsa osin tai kokonaan

Taloushallinnon ulkoistaminen on isoissa suomalaisyrityksissä varsin yleistä: kaksi viidesosaa yrityksistä (42 %) on ulkoistanut taloushallintonsa osittain, mutta vain pieni osa (3 %) on ulkoistanut sen kokonaan. Tulokset selviävät yrityksille talouteen liittyviä asiantuntijapalveluita tarjoavan Azetsin Sales Questor Oy:llä teettämästä kyselytutkimuksesta, johon vastasi 100 yritysten taloushallinn

Azets laajentaa liiketoimintaansa isännöintiin ostamalla Isännöitsijätoimisto Jarmo Rantamäki Oy:n

Azets laajentaa liiketoimintaansa isännöintiin ostamalla Isännöitsijätoimisto Jarmo Rantamäki Oy:n

Azets on ostanut pääkaupunkiseudulla toimivan Isännöitsijätoimisto Jarmo Rantamäki Oy:n. Talous- ja palkkahallinnon sekä HR- ja ohjelmistopalveluiden tarjoaja Azets vahvistaa yrityskaupalla kasvuaan laajentaen liiketoimintaansa uudelle toimialalle. Isännöinnin asiantuntijapalveluiden kehittäminen ja tuottaminen on luonteva jatkumo Azetsin taloushallintopalveluiden ja teknologiaosaamisen kasvulle.

Keskity liiketoimintaan ja saavuta tavoitteet

Azets on talous-, palkka-, HR- ja neuvonantopalveluja sekä niitä tukevia teknologiaratkaisuja tarjoava kansainvälinen toimija, jolla on yli 7 000 työntekijää sekä yli 600 kumppania. Palvelemme 120 000 asiakasta Isossa-Britanniassa, Tanskassa, Virossa, Suomessa, Norjassa, Ruotsissa ja Romaniassa. Asiakkaisiimme kuuluu eri toimialojen ja kokoluokan yrityksiä sekä julkisen sektorin organisaatioita.

Azets Groupiin kuuluvat myös palkittu kansainvälinen yritys- ja yksityisverotus- ja kirjanpitobrändi Blick Rothenberg sekä Pohjoismaissa toimivat yritykset Karabingruppen, Legeregnskap, Isännöinti Luotsi ja Idur.

Autamme asiakkaitamme keskittymään
liiketoimintaansa ja saavuttamaan tavoitteensa.