Ohita

Uutisarkisto

  • Kansainvälinen verkostoitumisviikko 6.-12.2.2023

    BNI:n kansainvälinen verkostoitumisviikko helmikuussa 2023

    Helmikuun toisella viikolla (vko 6, 6.-12.2.2023) vietetään BNI:n kansainvälistä verkostoitumisviikkoa – International Networking Week – nyt jo 16. kertaa ja siihen liittyviä tapahtumia järjestetään 75 maassa. Viikon aikana yritysjohtajilla, yrittäjillä ja bisnesammattilaisilla on mahdollisuus verkostoitua ympäri maailman ja samalla yhdessä parantaa omia verkostoitumistaitojaan.

  • Vuodenvaihteessa on hyvä pohtia tulevaa vuotta, tavoitteita ja menestyksen eväitä

    Menestyksen psykologiaa vuodenvaihteeseen

    Lähes vuosisata sitten vaikuttaneen teollisuuspohatta Andrew Carnegien perustaman Carnegie Foundationin tutkimusten mukaan menestyksen päätekijät ovat tieto, taito ja asenne. Näistä kolmesta asenne on merkitykseltään ylivertainen – se ratkaisee JOPA 85-prosenttisesti, menestytkö vai et. Ohessa vuodenvaihteeseen sopivia vinkkejä menestysasenteen rakentamiseen.

  • Itsensä likoon pistävä suihkukauppias Toni Veivo on myös mestariverkostoituja

    Miljoonan euron mies Toni Veivo

    Toni Veivo on BNI-urallaan toiminut useissa BNI-ryhmissä (nykyisin Tikkurilassa) ja hiljattain hänellä täyttyi huikea virstanpylväs – Toni on tuonut BNI liikekumppaneille kauppaa 1 000 000 euron edestä. Hän kuvailee itseään pilke silmäkulmassa sanoilla ”lihava karvainen mies”, mutta kyllähän hän on ennen muuta sinnikäs, idearikas, peloton ja aikaansaava yrittäjä sekä mestarillinen verkostoituja.

  • BNI bisnesverkostossakin ryhmän kulttuuri luo pohjan menestykselle

    Organisaatiokulttuuri menestyksentekijänä

    Kulttuuri on jokaisen yrityksen, organisaation ja BNI-ryhmän verenkiertojärjestelmä, joka mahdollistaa positiivisen kehityksen – tai sitten ei! Kulttuuri on ratkaiseva tekijä siinä mitä olemme ja mitä saamme aikaan. Se on läsnä kaikessa mitä organisaatio tekee. Peter Druckeria siteeraten: Kulttuuri syö strategian aamupalaksi!

  • TOP 10 – Hyvän verkostoitujan ominaisuudet

    TOP 10 – Hyvän verkostoitujan ominaisuudet

    Hyvä bisnesverkosto ei synny itsestään, vaan se vaatii myös työtä. Englanninkielinen verkostoitumista tarkoittava termi onkin tässä mielessä hyvin osuva: netWORKing. Verkostoitujan tärkeimmät ominaisuudet ovat...

  • BNI Kolmenkulma on virallisesti avattu

    BNI Kolmenkulma Nokia-Ylöjärvi – uusi ryhmä avautui Tampereen seudulle

    Maailman suurimman suositusorganisaation BNI®:n uusin ryhmä avautui Tampereen seudulla, kun BNI Kolmenkulma Nokia-Ylöjärvi starttasi virallisesti loka-marraskuun vaihteessa Tampereen, Nokian ja Ylöjärven rajalla. Tämä hyvän mielen yrittäjäyhteisö tapaa BNI viikkokouksen merkeissä lounasaikaan tiistaisin ja on erittäin sitoutunut auttamaan toinen toisiaan BNI:n Givers Gain -hengen mukaisesti.

  • Givers Gain -ajattelu vauhdittajaksi kasvuun

    Hyväntekeväisyysjärjestöille tarjotaan kumppanuutta BNI:ssä

    Givers Gain -ajattelu on koko BNI-toiminnan tärkein periaate. Sen ytimessä on vastavuoroisuus – ”kun autan ryhmän liikekumppaneita heidän liiketoiminnassaan, he vuorostaan auttavat minua”. Givers Gain -ajatuksen kanssa kulkee käsi kädessä myös hyväntekeväisyystoiminta. Kaikilla Suomen BNI-ryhmillä onkin mahdollisuus tarjota voittoa tavoittelemattomalle yritykselle yhden vuoden BNI-liikekumppanuus.

  • BNI Tampere Alpha -ryhmän viikkokokous

    BNI Business Day kutsuu mukaan

    BNI Finland on uudistanut ryhmien kokouskäytäntöä niin, että ryhmissä järjestetään nyt säännöllisesti BNI Business Day -tapahtumia. BNI Business Day on kaikille alueen yrittäjille ja yrityshenkisille ammattilaisille avoin tilaisuus, jonka tavoitteena on tutustuttaa alueen toimijoita toisiinsa ja luoda mahdollisuuksia kaupantekoon. Samalla osallistujilla on mahdollisuus kuulla, miten BNI bisnesverk

  • Vältä nämä 7 virhettä ja menesty bisnesverkostoitumisessa

    Vältä nämä 7 virhettä ja menesty bisnesverkostoitumisessa

    Ammattimainen verkostoituminen voi auttaa sinua lisäämään yrityksesi kasvua ja kannattavuutta huomattavasti. Erityisen hyvin tässä onnistuvat yleensä ne, joilla on vilpitön halu auttaa muita: heillä on vain voitettavaa. Näin on todennut myös BNI, joka on toiminut toisten auttamiseen perustuvan Givers Gain -hengen mukaisesti jo yli 37 vuoden ajan ja pystynyt tuona aikana saavuttamaan jatkuvaa kasvu

  • BNI Energia Vaasa -ryhmä tapaa tiistaisin lounasaikaan

    Uusi BNI®-ryhmä avattu Vaasaan!

    Iloisia uutisia Vaasan suunalta! Maailman suurin suositusorganisaatio BNI® on rantautunut Vaasaan, kun BNI Energia Vaasa -ryhmä aloitti virallisesti toimintansa toukokuun lopulla. Ryhmä on kaksikielinen ja sen lisäksi, että se pyrkii luomaan kasvun mahdollisuuksia ryhmän liikekumppaneille, on tavoitteena myös edistää Vaasan seudulle tärkeää yhteistyötä Ruotsin Uumajan elinkeinoelämän kanssa.

  • BNI Finalnd Kick-Off 2022 online-tapahtuma alkamassa

    BNI-vuosi 2022 käynnistyi Suomen Kick-Off online-tapahtumalla

    BNI-vuosi 2022 käynnistyi innostavissa tunnelmissa BNI Finland Kick-Off 2022 online-tapahtumassa 21.1.2022, jolloin iso määrä BNI-väkeä ja joukko vieraita kokoontui verkossa inspiroivien BNI-tarinoiden ja vuoden 2022 teemojen äärelle. Tapahtumassa luotiin myös katsaus menneeseen vuoteen ja palkittiin vuoden 2021 BNI-menestyjät.

  • BNI Online Synergia Tampere -ryhmä starttasi ja on jo 40. BNI-ryhmä Suomessa

    Jo 40. BNI-ryhmä aloitti toimintansa Suomessa!

    Maailman suurimman suositusorganisaation BNI®:n uusin suomalainen ryhmä starttasi Tampereen seudulla, kun BNI Online Synergia Tampereen ensimmäinen virallinen online-kokous pidettiin torstaina 16.12.21. Kyseessä on samalla Suomen 40. BNI-ryhmä ja toinen nimenomaan verkossa tapahtuvia myyntikokouksia varten perustettu suomalainen BNI online-ryhmä.

Näytä lisää