Ohita

Kategoriat: sitoutuminen

  • Tampere vei voiton tämän vuoden BNI Salibandyturnauksessa

    Perinteinen kevään liikuntatapahtuma BNI Salibandyturnaus 2024 pelattiin Lahden Energiahallilla lauantaina 6.4.2024. Paikalle saatiin neljä tehokasta joukkuetta, kaksi Lahdesta, yksi pääkaupunkiseudulta ja yksi Tampereelta. Turnaus meni mukavasti ja kaikilla oli kivaa. Tiukan finaalin voitti Tampereen joukkue ennen Lahti2 joukkuetta.

  • Kuinka opit muistamaan nimiä paremmin

    Oletko sinä hyvä muistamaan ihmisten nimiä? Useimmat meistä ovat valmiita myöntämään, ettemme ole. FastCompany-sivustolla julkaistussa artikkelissa asiantuntijat kertovat vinkkejä parempaan nimien muistamiseen ja mukana asiantuntijana on myös BNI yritysverkosto-organisaation perustaja ja kirjailija Ivan Misner. Ohessa suomennettu tiivistelmä artikkelista.

  • Petri Mäkiharju työskentelee BNI:n tahtiin

    Petri Mäkiharju on saanut hyvät opit tapahtumatuotantoihin viihdeteollisuudesta ja musiikkibisneksestä. Nykyisin Petrin työarkea rytmittää ja tekemistä vauhdittaa hyvin paljon BNI ja sen mukanaan tuoma verkosto. Hän toimii Suomen BNI:ssä aktiivisesti niin liikekumppanina kuin konsulttinakin ja tuntee BNI-konseptin koukerot sekä livekokousten että BNI Onlinen puolelta.

  • Teija Tiilola - Hyvällä asialla ja huvin vuoksi

    BNI Stadi Helsinki -ryhmän Teija Tiilola on työskennellyt Linnanmäen huvipuistossa jo 20 vuottan. Teija kertoo, että parhaita puolia Linnanmäellä työskentelyssä on, että saa tehdä todella merkityksellistä työtä. Teija verkostoituu hyvän asian nimissä ja huvin vuoksi myös BNI-verkostossa, josta löytyy kaupan lisäksi sparrausapua, ideoita ja kehittymisen mahdollisuuksia.

  • Esa Heinonen – BNI-liikekumppanista konsultiksi

    Esa Heinonen on vahvan myyntitaustan ja rutkasti yrittäjähenkisyyttä omaava BNI-konsultti, joka luotsaa kahta BNI-ryhmää pääkaupunkiseudulla. Hänellä on kokemusta BNI-ryhmän kasvattamisesta ja menestyvän BNI-ryhmän johtamisesta niin johtoryhmän perspektiivistä kuin konsulttinakin. Tie liikekumppanista konsultiksi on vienyt Esan johtamaan Suomen suurinta BNI-ryhmää.

  • BNI Turku Tigersin Janne Uoti ihastui palavasti BNI-konseptiin

    BNI Turku Tigers -ryhmän Janne Uoti huomasi nopeasti, että BNI-konseptissa on jotain, mikä tuntuu omalta. Tämä mestariverkostoituja seisoo BNI arvojen takana ja uskoo erityisesti Givers Gain -hengen mukaiseen muiden auttamiseen ja itsensä jatkuvaan kehittämiseen. Vahva osaaminen, loistava asenne ja aktiivisuus toivat BNI Networker 2022 -palkinnon ja vievät seuraavaksi puheenjohtajan rooliin.

  • BNI Finland salibandyturnaus pelattiin Tampereella

    Ensimmäinen kansallinen BNI Salibandy-turnaus pelattiin Tampereella lauantaina 18.3.2023 ja saimme näin hienon startin uudelle liikunnalliselle BNI-perinteelle. Turnauksen voittajaksi kruunattiin paikallista salibandyosaamista edustanut BNI Tampere 2 -joukkue ja myös kisan toinen sija meni Tampreelle kun BNI Tampere otti turnauksen 2-sijan, BNI Itä -joukkueen ollessa turnauksen kolmas.

  • Esittelyssä Suvi Nurme, vuoden 2022 BNI liikekumppani

    Kirjoittajavieraamme Suvi Nurme palkittiin helmikuussa pidetyssä BNI Gaalassa vuoden 2022 parhaana BNI liikekumppanina. Hän kirjoittaa kohtaamisten merkityksestä ja esittelee itsensä sekä yrityksensä tapahtumatuotantoyhtiö House of the Good Feelings Oy:n.

  • BNI Gaalassa juhlittiin huikeissa tunnelmissa ja palkittiin vuoden 2022 menestyjät

    Vuoden 2023 BNI Gaala järjestettiin perjantaina 3.2.2023 Lahden Upseerikerhon Wanha Sode -talolla tunnelmallisissa puitteissa. Tilaisuudessa oli huikea tunnelma, kun juhlistettiin vuoden 2022 saavutuksia, palkittiin viime vuoden BNI menestyjiä ja luotiin katsaus tulevaan. Tilaisuus oli myös erinomainen mahdollisuus inspiroivaan yhdessäoloon, verkostoitumiseen ja yhteiseen ilonpitoon.

  • Menestyksen psykologiaa vuodenvaihteeseen

    Lähes vuosisata sitten vaikuttaneen teollisuuspohatta Andrew Carnegien perustaman Carnegie Foundationin tutkimusten mukaan menestyksen päätekijät ovat tieto, taito ja asenne. Näistä kolmesta asenne on merkitykseltään ylivertainen – se ratkaisee JOPA 85-prosenttisesti, menestytkö vai et. Ohessa vuodenvaihteeseen sopivia vinkkejä menestysasenteen rakentamiseen.

  • Miljoonan euron mies Toni Veivo

    Toni Veivo on BNI-urallaan toiminut useissa BNI-ryhmissä (nykyisin Tikkurilassa) ja hiljattain hänellä täyttyi huikea virstanpylväs – Toni on tuonut BNI liikekumppaneille kauppaa 1 000 000 euron edestä. Hän kuvailee itseään pilke silmäkulmassa sanoilla ”lihava karvainen mies”, mutta kyllähän hän on ennen muuta sinnikäs, idearikas, peloton ja aikaansaava yrittäjä sekä mestarillinen verkostoituja.

  • TOP 10 – Hyvän verkostoitujan ominaisuudet

    Hyvä bisnesverkosto ei synny itsestään, vaan se vaatii myös työtä. Englanninkielinen verkostoitumista tarkoittava termi onkin tässä mielessä hyvin osuva: netWORKing. Verkostoitujan tärkeimmät ominaisuudet ovat...

  • BNI TURKU ÅBON VUOSIKYMMENNEN MITTAINEN MENESTYSTARINA

    Perjantaina 10.9.2021 BNI Turku Åbo -ryhmän aamukokouksessa kilisteltiin kuohuvalla. Oli juhlapäivä, sillä ensimmäisestä ryhmän kokoontumisesta oli tällä päivämäärällä kulunut tasan kymmenen vuotta. BNI Turku Åbo on Suomen vanhin BNI-ryhmä.



    Ne luvut!
    BNI Turku Åbo -ryhmä on tunnettu huikeista luvuistaan. Kymmenvuotisjuhlan yhteydessä oli aika katsoa mitä tähän mennessä on saatu a

  • ​Turku Tigersissa on kasvun ja tekemisen meininki

    Turku Tigersin Patrik Anckar haluaa puheenjohtajana tarjota ryhmän liikekumppaneille positiivisia kokemuksia. Patrikin luotsaama Smartbutlers auttaa yrityksiä kasvamaan ja kansainvälistymään - samalla intohimolla hän haluaa olla mukana kasvattamassa Tigersin Suomen suurimmaksi BNI-ryhmäksi.

  • ​Kirsi viihtyy päivittäin BNI-taajuudella

    BNI Lahti Early Birdsin rautaisella ryhmäkoordinaattorilla Kirsi Heinosella virtaa kahvia suonissa. Kirsin edustama Cafe Break -kahviautomaattiyritys on mukana peräti viidessä BNI-ryhmässä ympäri Suomen.