The information on this page is intended for journalists, press and media. Click YES to get to the newsroom. If you click NO you will come back to Mynewsdesk.com.
Karoliina Hekkanen jatkaa Aurora Estaten keittiömestarina! Simo Harrivaara tulee vierailevaksi kokiksi Aurora Estatelle viikolla 8. Haluamme kehittää Aurora Estaten palveluita uuteen parempaan suuntaan, olemme myös tuoneet supersuosion tavoittaneet yleiset saunavuorot valikoimamme!
Boutique hotelli ja ravintola Aurora Estate avaa ovensa talvikaudelle 29.11.2022 klo 17:00. Luvassa on uusia makuja, loistavaa palvelua ja erinomaisia viinejä. Hotellin huoneita päivitettiin jo kesän alussa. Kaikista huoneista riisuttiin tv:t pois, siitä ihmiset ovat kiitelleet. Aurora Estate on paikka johon sinä tulet unohtamaan kiireen ja paineen. Rentoudut pienessä hotellissamme, jossa on v
-Kilpailuun osallistuminen ei olisi onnistunut ilman yhtiökumppanin ja ystävän tukea. Hän on kantanut vastuun yrityksestä kahdesti kun olen ollut kilpailemassa MasterChef 2020 ammattilaiskaudella ja nyt Diilissä. Aika on ollut ravintoloille muutenkin todella haastava, siinä kun joutuu vielä ottamaan toisen osapuolen vastuut itselle, on aika tiukilla. Molemmat kuitenkin rakastamme bisnestä ja osaa
Aurora Estate yrittäjä sekä tuhannet muut osallistuivat perjantaina 21.1 mielenilmaukseen ympäri Suomea. Näky oli huikea, nimittäin sosiaalinen media täyttyi mustista kuvista #nytrittää sekä hautakynttillöiden kuvista. Julkaisut eivät ole jääneet perjantaihin, vaan tämä on ennemminkin nostattanut hyökyaallon jota on vaikea pysäyttää.
Aurora Estaten omistajat ovat taistelleet Joulun ajan rajoituksia vastaan, samalla kun hallitus on nauttinut joululomastaan. Yrittäjät ehdottivat hallitukselle, että pieni ruokaravintola saisi pitää ovet auki sillä ehdolla, että vaatisi negatiivisen koronatestituloksen kaikilta asiakkailta. Valitettavasti yrittäjätät Heidi Seikkula ja Sirly Ylläsjärvi eivät ole saaneet vastausta hallitukselta.
Olisiko meidän aika helpottaa niiden elämää jotka ovat kahden vuoden aikana tehneet kaiken mahdollisen jota olet meiltä pyytänyt. Olemme sulkeneet, olemme ottaneet rokotukset, olemme käyttäneet maskeja kesähelteillä niin, että henkilökunta on voinut todella huonosti, olemme ottaneet koronapassin käyttöön, peräti 5 päiväksi kun päätitte vetää sen taas pois. Nyt me ehdotamme seuraavaa:
Ravintolan asiakkaille tarjotaan pikatestit saapumisjärjestyksessä ja heiltä kysytään edelleen koronapassi. Työntekijät käyttävät maskia ja jokaisessa pöydässä on käsidesit. Kaikki asiakaspaikat eivät ole käytössä. Kaikki annokset ja alkoholi tarjoillaan normaaliin tapaan pöytään.Ravintola sulkisi ovet klo 22:00 viimeisen kattauksen jälkeen.
"Olen haaveillut aina oman kirjan kirjoittamisesta. Minulla on suurehko kokoelma kokkikirjoja kotona ja suunnittelin keittiöön oman hyllyn valaistuksella, pelkästään kirjoille. Kirjailija on onnistunut silloin, kun olet selaamassa kirjaa kaupassa, etkä pysty jättämään sitä hyllyyn. Siinä oli minun idea, tehdä niin kaunis kirja Lapista ja minulle rakkaista annoksista, että se päätyy jokaisen kotiin
Lapin kahdeksan vuodenaikaa kutsuu maukkaiden ruokien ja kiehtovien kokemusten pariin arktisella alueella. Kirja on kunnianosoitus pohjoisen puhtaalle luonnolle ja sieltä saataville raaka-aineille. Lähde Sirlyn ja Heidin seurassa ainulaatuiselle makumatkalle tunturien maisemiin!
"Heinäkuussa matkustettiin jälleen kotimaassa uusia nähtävyyksiä ja makuelämyksiä etsien! Näitä molempia on tarjolla Ylläsjärven rannalla, jossa asiakkaita palvelee ihastuttava Aurora Estate. Ravintola arvosteltiin DinnerBookingin koko heinäkuun parhaaksi ravintolaksi.
" My aim is to help develop the hospitality industry to give more modernized and customer friendly experiences.I have worked on major incentive productions so I am capable of planning big events in the hospitality industry. Also I have a vast network and knowledge of Lapland and it’s services.”
"Toiminnallani haluan auttaa kehittämään hotelli- ja ravintola-alalla palvelukokonaisuuksia, joissa lähtökohtana on asiakkaalle vaivaton ja sujuva palvelu. Olen myös tehnyt isoja insentiivi tuotantoja joten minulla ei mene sormi suuhun kun järjestetään isompiakin tapahtumia matkailun tms. parissa, minulla on laaja kontaktiverkosto ja tuntemus Lapissa.”
Italian Forbesin toimittaja Alessandra Mattanza tunnetaan toimittajana, joka haastattelee Hollywood tähtiä sekä maailmanluokan business ihmisiä. Kun hän saapui Suomeen, oli hän kuitenkin kiinnostunut Aurora Estaten yrittäjäkaksikosta Heidistä ja Sirlystä. Toimittaja oli lukenut kansainvälisen tiedotteen ja halusi matkustaa Lappiin.
Koska timantteja syntyy paineessa, niin taitavat syntyä myös parhaat ideat. Vaikka Lapin matkailu on epävarmassa asemassa tulevana talvena, aikovat ystävykset keskittyä siihen kaikkeen mitä he osaavat.
Monet ovat pohtineet miksi Boutique hotelli Aurora Estate ei ole avannut oviansa kesäkaudelle. Ylläksellä on ollut ennätysmäärä asiakkaita, mutta suosittu ravintola on pysynyt mystisesti kiinni. Syy siihen on kuitenkin iloinen ja jännittävä!Boutique hotelli ja ravintola Aurora Estaten toinen yrittäjistä, Sirly 32v on mukana Suomen 12 parhaan joukossa MasterChef 2020 uudella kaudella. Sirly kil
Pieni Boutique hotelli Lapissa on tehnyt jo 2 vuotta tulosta, mutta ei ole oikeutettu minkäänlaisiin tukiin. Aurora Estaten omistajat Sirly Schinmann ja Heidi Seikkula ovatkin kuulleet monista yrityksistä samanlaisista tarinoista. Yrityksellä on kova brändi, voittoa on tehty 2 vuotta mutta opo: ollessa miinuksella, ei yrityksellä ole mitään oikeutta ELY: tai Business Finlandin tukiin.
Vaikka meitä kaikkia nyt pelottaa, on silti tärkeää katsoa tulevaisuuteen. Toimitaan nyt viranomaisten ohjeiden mukaan, mutta tehdään kaikkemme, että me kaikki selviämme tästä hengissä. Eihän meidän menestystarina voi tyssätä tähän?
Boutique hotelli ja ravintola Aurora Estate sijaitsee Ylläsjärven rannassa. Ravintolassa on 50 asiakaspaikkaa ja kaikki valmistetaan alusta loppuun paikan päällä.
Aurora Estate, Boutique hotelli ja ravintola. Euroopan paras uusi hotelli 2018.
When you choose to create a user account and follow a newsroom your personal data will be used by us and the owner of the newsroom, for you to receive news and updates according to your subscription settings.
To learn more about this, please read our Privacy Policy, which applies to our use of your personal data, and our Privacy Policy for Contacts, which applies to the use of your personal data by the owner of the newsroom you follow.
Please note that our Terms of Use apply to all use of our services.
You can withdraw your consent at any time by unsubscribing or deleting your account.
Email sent to __email__. Click the link there to follow Aurora Estate .